Treenien suunta alaspäin

03.01.2024 - 15:33

Viime viikko sen jo näytti ja tämä viikko on sen vain vielä paremmin osoittanut. Treenien suunta on alaspäin ja kovaa. Samalla myöskin nyt parin viikon aikana oma painoni on noussut mutta tämä ei ole tullut yllätyksenä ja olenkin tuon nousun nähnyt jo salivyöstä jonkin aikaa. Tulokset siis ovat laskussa ja painoni on noussut. Tämä kertoo vain siitä että suunta on alaspäin ja kovaa alamäkeä. Se miten tästä tuo alaspäin meno ensiksi pysäytetään ja sitten saaadaan nostettua takaisin ylöspäin niin vain aika kertoo.

Se että treenit ovat menneet viimeisen vajaan parin viikon aikana alaspäin niin ei ole mitenkään uutta minulle eikä tule mitenkään yllätyksenä. Ensinnäkin ruokailuni on ollut viimeisen parin viikon aikana ihan eri minkä lisäksi normaalisti jouluna tuli syötyä ihan liikaa. Tänä vuonna mielestäni en syönyt ihan niin paljoa suklaata kuin olen aikaisempina vuosina syönyt mutta kaikenmaailman muuta tuli kyllä syötyä. Vaikka kävin lähes päivittäin kuntosalilla sekä useasti laskettelemassa niin ei vain auta kun ruokailuun tulee noinkin isoja muutoksia mitä nyt tuli.

Itse huomaan heti kun ruokavalioni muuttuu tai alan syömään hiemankin enemmän. Huomasin tämän heti jo itsenäisyys viikolla kun söin eritavalla mihin olin tottunut. Sain tämän pöhötyksenä hyvin nopeasti pois seuraavan viikon aikana mutta sitten tulikin nämä kaksi viikkoa ja paino meni nyt ainakin toistakseksi taas pahempaan suuntaan. Toisaalta tiedostan sen että tulen saamaan tämän hetken pöhötyksen hyvinkin nopeasti pois. 

Se kun syön hetken aikaa "ei normaalisti" eli siten miten olen nyt tottunut nyt arkisin syömään niin huomaan tämän heti kahtena eri asiana. Ensimmäinen on tuo että alan turpoamaan helposti ja painoni lähtee nousemaan samantien. Tämä on sinällään helppo ottaa pois sillä tuo on vain sitä turpoamista johtuen suurimmaksi osaksi sitä kun syö sellaista ruokaa mitä ei ole tottunut syömään. En sitten tiedä johtuuko se siitä että olen totuttautunut syömään sitä liian samaa ruokaa päivästä toiseen vai saanko vain silloin jotain sellaista ruuan mukana mikä laitta minut vain turpoamaan?

Toinen asia minkä huomaan on se että energia tasoni ja sitä kautta treeni tasoni alkaa laskemaan. Minulle ei sovi yhtään se että syön paljon ja tai liian rasvaista tai ei niin kevyttä ruokaa. Olen vain huomannut sen että mitä enemmän pysyn ja syön "kevyessä" ja puhtaassa ruokavaliossa niin treenini menevät paremmin. Tietenkin jos syön liian vähän niin silloin se näkee kyllä heti energia vajeena eikä silloin jaksa tietenkään treenata. Tuossakin on kyllä se että ensimmäinen päivä ei vielä tunnu missään mutta mitä useampia päiviä tulee että syö liian vähän niin se alkaa sitten näkymään treeni tehoissa.

Tällä kertaa kun söin pari viikkoa miten nyt söin niin se vaikutti treeneihini mutta suurin syy oli se että päätin jälleen kerran että niinä päivinä kun menen laskettelmaan niin käyn myös kuntosalilla. Tämä tarkoitti siis sitä että kävin aamupäivällä laskettelemassa mikä kesti sen parisen tuntia. Tämä riitti siinä mielessä hyvi kun kävin kuitenkin useampana päivänä mäessä sekä varsinkin kun hissijonot eivät olleet pitkät. Käytännössä laskettelu oli non-stop laskettelua että mäestä suoraan hissillä ylös ja uudestaan.

Tätä kun teki viikossakin kolmena päivänä niin kyllä se vain alkaa tuntumaan kropassa. Jokaisena päivänä kun kävin laskettelmassa aamupäivällä ja tulin päivällä syömään niin tunsin olevani todella väsynyt. Niin väsynyt että ellei laskettelun ja kuntosalin välissä olisi ollut sitä kuutta - seitsemää tuntia väliä niin en olisi kyllä sinne kuntosalille lähtenyt. Tässä oli siis myös avainasemassa se että sain laskettelun ja kuntosalin välillä aikaa sen kuutisen tuntia tai enemmän. Tuona aikana söin normaalin ruuan minkä lisäksi välipalan minkä katsoin olevan tarpeeksi että sain voimia illan kuntosalitreeniin.

Samalla siinä sitten laskettelun ja kuntosalin välissä käytin hirveästi myöskin lihashuoltovasaraa hyväkseni ja ammuin varsinkin jalkoja sekä alaselkää. Juuri niitä paikkoja joita laskettelu oli rasittanut mutta myöskin niiden lisäksi käytännössä koko kroppaa. Halusin ampua lihashuoltovasaralla myöskin sitä lihasryhmää mitä olin edellisenä päivänä treenannut sekä mitä olin tulossa treenaamaan illalla. Tämä käytännössä tarkoitti tämän takia koko kroppaa.

Yksi suurempi ateria, välipala ja hierontapyssyn käyttäminen oli avain siihen että pystyin edes menemään kuntosalille illalla laskettelun jälkeen. Oliko se järkevää niin on ihan toinen asia. No kuitenkin näin tein ja myöskin halusin tehdä. Näinä päivinä kuitenkin laskettelu oli se ykkös asia ja olin mäessä juurikin sen aikaa kun jaksoin siellä olla ja kuntosalilta sitten lähdin aikaisemmin jos oli tarvetta.

Kuitenkin nyt nämä parin viikon syömiset ja tuo laskettelua sekä kuntosalia saman päivän aikana on vain johtanut siihen että kuntosalilla tulokset ovat laskeneet ja ei oikein jaksa painaa kunnolla. No tämä oli odotettavissa ja omia päätöksiä nuo kaikki syömiset ja laskettelut kuntosaleineen oli että itseäni tässä on syyttäminen. Toisaalta olen kyllä nyt tehnyt sitä mitä olen halunnut tehdä ja kaikki on ollut poikkeusta niin sanotusti arkeen eli toisaalta vain parempi näin.

Pääsin tämän viikon maanantaina treenaamaan Tampereen Loaded:lla missä tuli tehtyä maastaveto & selkätreeni. Minun oli vielä alunperin tarkoitus käydä tekemässä keskiviikkona jalkatreeni Loaded:lla mutta nuo suunnitelmat muuttuivat extemporeen tiistaina. Tiistaina puolestaan kävin laskettelemassa Ellivuoressa minkä jälkeen lähdinkin sitten kotia kohti. Sellainen nopea Vammalassa käynti kun sunnuntaina tuli ja tiistaina lähdin mutta pääasiat Loaded:lla sekä

Nyt on vuoro antaa yksi tärkeä kuntosali vinkki mikä sopii moneen asiaan kuntosalilla ja mitä näkee ettei ihmiset noudata. Tämä asia on yksinkertaisesti se että älä kiirehdi. Yleisellä tasolla tämän näkee siinä että ihmisillä on niin jumalaton kiire kun he menevät kuntosalille että huh huh. Toiset ihmiset tuntuu juoksevan pukuhuoneesta salin puolelle ja tekevän kiireessä "treenin" ja juoksevan takaisin pukuhuoneeseen. Toisella tapaa huomaa kiirehtimisen siinä

Viikko sitten PTVGYM:llä tein ensimmäisen boxi kyykky treenin ketjuilla aikoihin ja samalla se oli myös ensimmäinen boxi kyykky treeni ylipäätänsä. Edellinen boxi kyykky treeni taisi olla viime kesänä Tampereen Loaded:lla missä tein boxi kyykky myös ketjuilla eikä se mennyt ihan niin hyvin kuin olisin halunnut. Viime vuonna kun aloin ja pääsin tekemään kyykkyä ketjuilla niin aloin myös aktiivisemmin tekemään myös boxi kyykkyä ketjuilla. Sain sillä tavalla

En ole aikoihin kirjoittanut kirjoittanut Hyperice Hypervolt hieronta pyssystä mutta tarkoitus on ollut. Viimeisin kirjoitus on ollut Hyperice Hypervolt Plus kokemuksia puolen vuoden käytön jälkeen. Mikään ei ole oikeasti muuttunut ja käytän vieläkin Hyperice Hypervolt hieronta pyssyä lähes päivittäin ja aina kun lähden pidemmäksi aikaa Vammalassa käymään niin otan sen mukaani. Siellä olessa huomaan kuinka paljon se auttaa palautumaan treeneistä sekä muihin

Viime viikolla kävin normaalista poiketen kolme kertaa PTVGYM:llä treenaamassa. Torstaina kävin tekemässä maastavetotreenin ketjuilla ja siihen päälle selkätreeniä, perjantaina oli vuorossa penkkiä ketjuilla minkä lisäksi hieman rintaa sekä olkapäitä ja lauantaina olikin sitten vuorossa boxi kyykky treeni ketjuilla minkä lisäksi muita jalkaliikkeitä. Kaikki kolme iltaa PTVGYM:llä niin en päässyt alle kolmen tunnin tai ainakaan hirveästi alle. Olinkin siis