Treenaavatko ihmiset vain alkuviikosta?

16.11.2016 - 12:06

Viikko alkoi treenien osalta aamulenkiltä, johon olin varautunut hyvin. Ainoa puute oli otsalampun puuttuminen sillä rannassa oli pilkkopimeää ja polkua oli vaikea hahmottaa pimeässä. Eilisen myrskyn / tuulen jäljiltä reitillä oli jonkun verran oksia joten muutaman kerran vähän suurempi oksa napsahti / jäi kiinni kenkään. Pimeimmissä kohdissa vauhtia joutui laskemaan kun en vaan uskaltanut rullata, koska oksia monttuja sekä polkua oli todella vaikea nähdä. Lenkki meni pimeydestä huolimatta hyvin ja olin tyytyväinen aamun juoksuun.

Minun piti alunperin lähteä kuntosalille heti töiden jälkeen, mutta muutinkin mieleni ja lähdin käveleen kuntosalia kohti 19 aikoihin. Ajattelin kuntosalilla olevan vähemmän väkeä tuohon aikaan, mutta olin väärässä. Maanantai on näköjään päivä jolloin kaikki treenaajat ovat liikkeellä ja oli kello mitä tahansa niin kuntosali on melkein täynnä ihmisiä. Treenaavatko ihmiset vain alkuviikosta koska silloin tuntuu olevan paljon enemmän treenaajia?

Oma treenini meni hyvin. En ole varma, mutta tänään taisi mennä kyykky parhaiten koskaan. Ainakin yksi parhaimmista kyykky-sarjoista tuli tehtyä tänään. Minulle tuli jälleen kahden ensimmäisen liikkeen jälkeen sellainen olo, että pieni oksentaminen parantaisi oloa, mutta mitä pidemmälle treeni meni niin sitä paremmaksi olo muuttui. Treenin loputtua minulla oli jo normaali olo.

Jalkatreeni

  • Kyykky 1x10 60kg, 1x100kg, 2x10 130kg
  • "Haaraväli maastaveto" 3x10 60kg
  • Pohkeet istuen 1x10 100kg, 3x10 125kg
  • Takareidet maaten 3x10 85kg
  • Yhden jalan etureidet 1x10 50kg, 3x10 70kg

Tätä asiaa olen monesti täällä kirjoitellut ja salilla useiden ihmisten kanssa puhunut että kun syön puhtaasti läpi viikon niin jaksan paremmin treenata. Syön käytännössä koko viikon puhtaasti maanantaista sunnuntaihin paitsi sitten perjantaina ja tai lauantai-iltana syön jotain "parempaa" tai muuten ohi. Tietenkin sitten on myöskin päiviä ja ajanjaksoja kun myös muina päivinä tulee syötyä jotain "hyvää" tai ohi ruokavalion mutta sekin tapahtuu vain vasta treenin jälkeen. Kun syön ennen treeniä vain puhdasta ruokaa niin saan pidettyä energia tason ja jaksamisen hyvänä treeniin asti ja sitten treenin jälkeen kun on väsynyt niin silloin voi tarvittaessa herkutella jos haluaa.

Kyykky treenit on nyt kulkenut hyvin viimeisien kuukausien ajan ja jopa myöskin nyt ihan lähiaikoina vaikka varsinkin maastaveto on yskinyt. Tein kyykky treeneihin pari muutosta jotka näyttävät tuottavan hedelmää. Pienten muutoksien ansiosta sainkin tehtyä muutama viikko sitten uuden kyykky ennätyksen sekä myöskin uuden ketju kyykky ennätyksen. Nämä pienet muutokset kyykky treeneissä oli jalka otteen kaventaminen sekä lämmittely painoissa suuremmat hypyt seuraaviin painoihin ja hieman vähemmän toistoja.

Tänään tuli käytyä juoksemassa 9.4km ja tämä oli nyt viides sunnuntaina kun kävin juoksemassa pidemmän noin kymmenen kilometrin lenkin. Tänä aamuna mietin kyllä hetken aikaa ennen kuin lähdin juoksemaan että lähdenkö edes juoksemaan? Olin kyllä suunnitellut lähteväni juoksemaan niin kuin olin neljänä edellisenä sunnuntainakin käynyt mutta tällä kertaa tunsin kropassa ja varsinkin jaloissa että onko ne oikeasti juoksu kunnossa? Hyvin nopeasti sitten päätin lopulta pidättäytyä alkuperäisesssä suunnitelmassa lähteä juoksemaan.

Viime viikon lauantaina Tampereen Loaded:lla sain tehtyä uuden normaalin kyykyn uuden ennätyksen 255kg mikä oli 5kg enemmän kuin edellinen ennätykseni. Siihen meni yllättävän kauan aikaa vaikka olen viimeisen parin vuoden aikana ollut lähellä. Tuosta tasan viikko eli eilen lauantaina menin normaaliin tapaan tekemään kyykky treenin Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Minulla ei ollut mitään odotuksia treenin suhteen enkä ajatellut yhtään sitä että olin viikko sitten tehnyt uuden kyykky ennätyksen. Ainoa asia mitä halusin toistaa tuosta viikon takaisesta treenistä oli asento ja henkinen kantti lähteä tekemään kyykkyä suuremmillakin painoilla.

Tämän vuoden hyvä kyykky vire jatkui lauantaina kun sain viimein tehtyä uuden kyykky ennätyksen Tampereen Loaded:lla. Täytyy kyllä todeta että olisin mahdollisesti saanut viime vuoden puolella ainakin yhdessä ellen kahdessa treenissä tehtyä uuden kyykky ennätyksen jos minulla olisi ollut kaveri mukana varmistamassa. Kun kävin ensimmäistä kertaa Roihupellon PTVGYM:llä niin päädyin kyykkäämään 240kg painoilla kahden toiston sarjan ensimmäistä kertaa ikinä ja vielä ilman varmistusta. Tuosta viikon vai parin viikon päästä toistin saman 240kg kahden toiston sarjan kyykyssä ilman varmistusta Tampereen Loaded:lla.