Top Gun ja Jaws 4K julkaisuja jotka tuovat elokuvaan lisää syvyyttä

02.06.2020 - 09:37

Posti yllätti minut viikonloppuna ja sain Top Gun 4K bluray:n jo lauantaina kun odotin saavani sen nyt alkuviikosta. Katsoin Top Gun 4K bluray:n sitten samantien heti lauantaina kun sitä varten sen jo ostinkin ennakkoon, että voi katsoa sen mahdollisimman pian. Nyt tekisi mieli ostaa jo Jaws 4K sillä sekin on juuri julkaistu ja 4K bluray on saanut todella hyviä arvioita ja keväällä kun kuulin Jaws 4K bluray:n ilmestyvän nyt kesällä niin se meni kyllä heti hankinta listalle. Top Gun ei ollut missään vaiheessa oikeastaan hankinta listalla ennen kuin vain tilasin sen. Lähinnä sen takia, että ostin aikoiaan Top Gunin normaalina bluray:na sekä Top Gun oli myöskin Tom Cruise boxissa minkä joskus aikoinaan ostin.

Top Gun ja Jaws kuuluu ehdottomasti listalle joiden 4K versiot kannatta hankkia tai ainakin katsoa. Mielestäni juurikin vanhemmat elokuvat joiden julkaisut on tehty hyvin ovat päivittämisen arvoisia vaikka omistaisi normaalin bluray:n. Yllätyin heti lauantaina kuinka paljon Top Gunin 4K bluray versio toi elokuvaan vieläkin jotain uutta. Tietenkin kuvanlaatu on yksi asia mikä parantaa katselukokemusta vanhemmissa elokuvissa. En nyt niinkään kiinnittänyt huomiota Top Gunissa mutta ilmeisesti Jaws:ssa on kohtauksia joissa näkee nyt asioita joita ei ole ennen huomannut. Minulle Top Gun 4K bluray:n juttu oli enemmän Dolby Atmos ääniraita ja se ei kyllä pettänyt.

Dolby Atmos ääniraidan se juttu ei välttämättä ole hyvin toimintakohtausten paremmat tehosteet kuten esimerkiksi Saving Private Ryan. Saving Private Ryan ääniraita on mielestäni jo normaalisti hyvä, mutta Dolby Atmos toi taistelukohtauksiin juurikin kolmiulotteisin vaikutelman mikä vain paransi toimintakohtausten vaikutusta. Top Gunissa puolestaan hävittäjäkohtaukset olivat hyvin tehty ja kuullosti paremmalle kuin normaalilla ääniraidalla, mutta mielestäni juurikin muut kohtaukset olivat se juttu. Esimerkiksi toimistokohtauksissa joita elokuvassa on yllättävänkin paljon niin kuulee erilaisia asioita joita normaalilla ääniraidalla ei kuule. Näin on tapahtunut useassa muussakin elokuvassa jossa ollaan esimerkiksi toimistossa, kahvilassa tai muutoin sisätilassa.

Päädyin sitten sunnuntai-iltana ostamaan ja katsomaan Beverly Hills Cop 3 4K iTunes version. Ostin ja katselin Beverly Hills Cop & Beverly Hills Cop 2 4K:na edellisenä viikonloppuna ja nyt vuorossa oli Beverly Hills Cop 3. Beverly Hills Cop elokuvat näyttävät 4K:na todella hyvälle ja ääniraitakin on ihan mukana. Kaiken kaikkiaan kaikki Beverly Hills Cop elokuvat ovat loistavia julkaisuja 4K iTunesissa ja todella harmittavasti Paramount Pictures ei julkaise

Viime viikonloppuna tuli katsottua neljä 4K julkaisua iTunesista kuten 4K bluray:nakin. Perjantaina vuokrasin iTunesista Cliffhangerin kun ainakin sen 4K bluray julkaisua on kehuttu enkä muutenkaan ole nähnyt elokuvaa aikoihin. Lauantaina päätin sitten lopulta ostaa Beverly Hills Cop 1 sekä Beverly Hills Cop 2 4K:na iTunesista kun ainakin toistaiseksi kyseisistä julkaisuista ei ole tulossa 4K bluray versioita. Sunnuntaina olikin sitten vuorossa American

Viime viikonloppuna tuli katsottua ensimmäinen DTS:X ääniraidalla oleva 4K bluray -elokuva Gladiator uudella Denon X3600H vahvistimella. Juuri kun olin alkanut tämän kirjoitusta kirjoittamaan niin katselin myös Big Lebowski 4K bluray:na mikä sisälsi myös DTS:X ääniraidan. Tätä ennen olin katsonut ainakin pari DTS:X ääniraidalla olevaa elokuvaa Scarface & Casino vanhalla vahvistimellani Onkyo TX-NR609 mikä ei tukenut DTS:X ääniraitaa vaan muunsi sen DTS-HD

Joululoman aikana Zoom.co.uk:ssa oli kolme 4K bluray:ta 30£ hintaan tarjous minkä hyödynsin tilaamalla American Gangster, Gladiator & The Big Lebowski 4K blurayt. Tuolloin ajattelin niiden saapuvan tammi-helmikuun vaihteessa ja nyt eilen 30.1 ne sitten saapuivatkin. Kun tilaus on lähetetty eteenpäin 27.12 ja se saapuu 30.1 niin välissä on mennyt todella kauan aikaa. Jopa niin kauan aikaa, että olin unohtanut kyseisen tilauksen yhdessä vaiheessa. Tämä kyseinen

Jouluna tuli hankittua kaksi paria Elac Debut A4.2 Atmos kaiuttimia joita olen ehtinyt nyt hieman testaamaan. Kahden Elac Debut A4.2 kaiutin parin hankinnan jälkeen kotiteatterijärjestelmäni on 5.1.4. Tätäkin asiaa tuli aikoinaan mietittyä pitkään riittäisikö 5.1.2 järjestelmä vai pitääkö sen olla 5.1.4 järjestelmä? Tutkin myöskin onko kannattavampaa siirtyä 7.1.2 järjestelmään vai 5.1.4 järjestelmään sillä minulla on enemmän 7.1 elokuvia kuin Atmos. Yleisesti