Top Gun ja Jaws 4K julkaisuja jotka tuovat elokuvaan lisää syvyyttä

02.06.2020 - 09:37

Posti yllätti minut viikonloppuna ja sain Top Gun 4K bluray:n jo lauantaina kun odotin saavani sen nyt alkuviikosta. Katsoin Top Gun 4K bluray:n sitten samantien heti lauantaina kun sitä varten sen jo ostinkin ennakkoon, että voi katsoa sen mahdollisimman pian. Nyt tekisi mieli ostaa jo Jaws 4K sillä sekin on juuri julkaistu ja 4K bluray on saanut todella hyviä arvioita ja keväällä kun kuulin Jaws 4K bluray:n ilmestyvän nyt kesällä niin se meni kyllä heti hankinta listalle. Top Gun ei ollut missään vaiheessa oikeastaan hankinta listalla ennen kuin vain tilasin sen. Lähinnä sen takia, että ostin aikoiaan Top Gunin normaalina bluray:na sekä Top Gun oli myöskin Tom Cruise boxissa minkä joskus aikoinaan ostin.

Top Gun ja Jaws kuuluu ehdottomasti listalle joiden 4K versiot kannatta hankkia tai ainakin katsoa. Mielestäni juurikin vanhemmat elokuvat joiden julkaisut on tehty hyvin ovat päivittämisen arvoisia vaikka omistaisi normaalin bluray:n. Yllätyin heti lauantaina kuinka paljon Top Gunin 4K bluray versio toi elokuvaan vieläkin jotain uutta. Tietenkin kuvanlaatu on yksi asia mikä parantaa katselukokemusta vanhemmissa elokuvissa. En nyt niinkään kiinnittänyt huomiota Top Gunissa mutta ilmeisesti Jaws:ssa on kohtauksia joissa näkee nyt asioita joita ei ole ennen huomannut. Minulle Top Gun 4K bluray:n juttu oli enemmän Dolby Atmos ääniraita ja se ei kyllä pettänyt.

Dolby Atmos ääniraidan se juttu ei välttämättä ole hyvin toimintakohtausten paremmat tehosteet kuten esimerkiksi Saving Private Ryan. Saving Private Ryan ääniraita on mielestäni jo normaalisti hyvä, mutta Dolby Atmos toi taistelukohtauksiin juurikin kolmiulotteisin vaikutelman mikä vain paransi toimintakohtausten vaikutusta. Top Gunissa puolestaan hävittäjäkohtaukset olivat hyvin tehty ja kuullosti paremmalle kuin normaalilla ääniraidalla, mutta mielestäni juurikin muut kohtaukset olivat se juttu. Esimerkiksi toimistokohtauksissa joita elokuvassa on yllättävänkin paljon niin kuulee erilaisia asioita joita normaalilla ääniraidalla ei kuule. Näin on tapahtunut useassa muussakin elokuvassa jossa ollaan esimerkiksi toimistossa, kahvilassa tai muutoin sisätilassa.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa Denon X3600H kokemuksia jo viikko sitten kun minulla olin katsonut hieman enemmän sarjoja Netflixistä / bluray:lta sekä 4K bluray-elokuvia. Vastaan tuli kuitenkin ongelmaksi mitä kertoisin toisin kuin mitä kirjoitin Denon X3600H ensikokemuksista sillä oikeastaan mielipiteeni eivät ole muuttuneet ainakaan hirveästi ensikokemuksista. Mitä lisäarvoa voisin antaa kirjoittamalla Denon X3600H kokemuksista kun ensikokemukset ovat

Kiitoksia cdon.fi:n Black week tarjouksen 10 4K bluray:tä 100€:lla niin tuli sitten hankittua kymmenen uutta 4K bluray:tä kymmenen euroa kappale. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea löytää kymmentä elokuvaa listasta, mutta lopulta sitten sain kerättyä kymmenen kasaan. Kaikki lähti siitä liikkeelle, että listalta löytyi The Shining, Predator, The Matrix, Blade Runner, sekä Armoton jotka olivat minun niin sanotulla ostoslistalla. Muut listalla olivat enemmän tai

Olen monessa Siirtyminen 4K aikaan osassa puhunut Atmos kaiuttimista ja muistaakseni jossain kirjoituksessa taisin mainita etten ole asiaa vielä sen paremmin miettinyt. Tämä on ollut tietenkin valetta sillä minulla on ollut jo pidempään hahmotelmia mitkä voisivat olla ne Atmos kaiuttimet jotka tulen hankkimaan. Jo oikeastaan siinä vaiheessa kun aloin hahmottamaan uuden vahvistimen hankintaa niin katselin hieman Atmos kaiuttimia sillä halusin hieman hahmottaa

Black friday tai oikeastaan tänä vuonna trendin aloittanut Black week alkoi sillä, että edellisenä torstaina ostin Hifistudiolta Denon X3600H vahvistimen kaikkien alennuksien jälkeen noin 800€ hintaan. Myöhemmin black week:llä ja black friday:nä huomasin, että kyseinen Denon X3600H 899€ hintaan oli ilmeisesti maahantuojan yleinen ale sillä monessa paikkaa tuli hinta vastaan. Itselleni Hifistudiolta osto oli se asia sillä minulla oli vielä alennuksen lisäksi -10

Suunnitelmat eli lähinnä aikataulu ei mennyt nyt ihan niinkuin piti. Jotenkin kun oli juuri kirjoitellut " Siirtyminen 4K aikaan osa 8 - Dolby Atmos 5.1.2 vai 5.1.4?" pohdiskelun / kirjoituksen niin eikös sitten asia palaa "kummittelemaan" minulle hyvinkin pian tuon jälkeen. Minulla oli suunnitelmissa hankkia uusi vahvistin ensi vuoden puolella esimerkiksi kesällä kun nykyisiä malleja saisi tarjouksesta tai edellisiä malleja vieläkin halvemmalla. Olin siinä