Tein ensimmäistä kertaa sumo maastaveto ja vertailen lyhyesti maastaveto vs sumo maastaveto

16.11.2016 - 12:06

Tänään oli vuorossa selkäpäivä ja tänään halusin testata sumo maastavetoa ensimmäistä kertaa ikinä. Sumo maastaveto on minulle oudompi ja hieman uudempi liike siinä mielessä, että en ole oikein koskaan nähnyt sitä kenenkään tekevän. Aina kun näen jonkun tekemässä maastavetoa niin tekotapa on ollut normaali. Sumo maastaveto tuli minulle ajankohtaiseksi tässä viikonloppuna / eilen jolloin muutama sumo maastaveto video tuli esille Instagrammissa. Ihan kuin yleisesti kun näen jonkin uuden liikkeen / variaation niin haluan aika nopeasti testata itse sen tekemistä ja tänään juurikin kävi jälleen näin.

Halusin kokeilla tänään sumo maastavetoa, mutta en halunnut sen olevan ainoa maastavetoliike tänään niin päädyin tekemään aluksi normaalin maastavedon ja tämän jälkeen sumo maastavedon. Tänään tähän prosessiin meni melkein tunti. Kuten yleensä selkäpäivänä maastaveto on aikaa vievin liike painon korotuksineen ja taukoineen. Kun tähän lisätään vielä toinen maastaveto liike perään niin aikaahan siinä meni. Aluksi tein normaalin maastavedon painojen korotuksineen ja laskuineen. Tämän jälkeen laskin painoja sumo maastavetoa varten sillä kun kyseessä oli ensimmäinen kerta niin aloitin tekemisen pienemmillä painoilla ja lähdin tämän jälkeen korottamaan painoja tarvittaessa.

Kuulin tänään kuntosalilla pari kommenttia koskien sumo maastavetoa ja molemmat käytännössä olivat samanlaisia. Huonompi liike kuin normaali maastaveto. Vaikea saada tuntumaa selälle. Itsellä ei ollut tänään tuossa asiassa moittimista sillä sain sumo maastavedon tuntumaan selässä. Tietenkin minulla oli jo takana normaali maastaveto joten minulla ei ole nyt vielä tietoa kuinka hyvin pelkkä sumo maastaveto ottaa selkään ja kuinka hyvin saan sen tuntumaan. Näin normaalin maastavedon jälkeen sumo maastaveto otti hyvin alaselkään ja oli raskasta tehdä.

[[{"fid":"487","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Muutoin tämän päivän selkätreeni oli aika perustreeniä maastavetojen jälkeen. Käytännössä tämän päivän selkätreenin painotus oli maastavedoissa mitä seurasi t-soudu, meadows row sekä molemmat taljat. Olin ajatellut tämän päivän treeniin jotain normaalista poikkeavaa, mutta maastavedoissa kului niin paljon aikaa sekä voimia niin ajattelin tehdä treenin loput liikkeet perusliikkeinä. Ensi viikon selkätreeniä voikin sitten hieman enemmän miettiä ja varmaan aloitankin selkätreenin ensi viikolla sumo maastavedolla ja tämän jälkeen teen uudempia liikkeitä tai liikkeitä joita teen vähemmän.

Maastaveto vs sumo maastaveto

Tänään tehdessäni sumo maastavetoa aloin jälkeenpäin tutkimaan hieman lisää eroavaisuuksia maastavedon ja sumo maastavedon välillä. Periaatteessa huomasin eroja jo tehdessä sumo maastavetoa. Sumo maastavedossa liikerata on lyhyempi, tanko on kokoajan lähempänä kroppaa, selkä ei pääse pahasti kaarelle sekä liikkeen tekemisessä käytetään tehokkaammin jalkoja. Leveämpi jalkojen asento muuttaa liikkeen liikeradan lyhyemmäksi kuin normaalissa maastavedossa minkä johdosta liikkeeseen pitäisi saada suuremmat painot kuin normaalissa maastavedossa. Myöskin leveämpi ote vaikuttaa siihen, että liike ottaa enemmän lantioon joten liike auttaa myöskin kehittämään lantiota. Sumo maastavedossa leveämpi ote vaikuttaa myöskin siihen, että tanko tulee koko liikkeen tekemisen ajan lähellä kroppaa mikä auttaa selän pysymistä suorana ja tämän johdosta luokkaantumisriski pienenee.

Jatkan ensi viikolla lisää vertailua maastavedon ja sumo maastavedon eroista kun ole tehnyt itse enemmän toistoja sumo maastavedossa eikä taustalla ole normaalia maastavetoa.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 140kg 2x, 180kg x2, 230kg x1, 200kg 3x3
  • Sumo maastaveto 100kg x5, 140kg 3x5
  • T-soutu 20kg x10, 40kg x10, 60kg x10, 80kg x10, 100kg x10, 80kg x10, 60kg x10
  • Meadows row 40kg x10, 20kg 3x10
  • Ylätalja 80kg x10, 70kg x10, 60kh x10, 50kg 3x10
  • Alatalja 60kg 3x10

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.

Piti jo kirjoitella viime viikonloppuna mutta en kerinnyt enkä myöskään jaksanut alkaa kirjoittelemaan. Viime viikolla minun oli alunperin tarkoitus käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä neljä kertaa mutta päädyin käymään kolme. Viime viikon keskiviikkona minun oli tarkoitus käydä tekemässä viikon ensimmäinen kyykky- / jalkatreeni PTVGYM:llä mutta päädyin lopulta menemään tekemään sen treenin toiselle lähisalille. Päätin lopulta mennä lähisalille kahdesta eri syystä jotka olivat että halusin hieman löysäillä kun ei tuntunut hyvälle päivälle ja muistaakseni toinen syy taisi olla yleisurheilun EM-kisojen viimeinen kisapäivä?

Kuudes sunnuntaina mutta tällä kertaa en lähtenyt tekemään pidempää kymmenen kilometrin juoksua mitä olen viimeisen viiden viikon sunnuntaisin tehnyt. Tällä kertaa halusin palautua niin treeneistä kuin hieronnasta sekä keskittyä tulevaan hierontaan. Jos palataan ajassa taaksepäin toissa viikolle niin silloin minulla oli hieronta ja tunsin että takareidet sekä pohkeet olisi ollut hyvä hieroa tuolloin. Kuitenkin pidättäydyin suunnitelmissa ottaa tuolloin hieronnassa rinnan sekä kädet. 

Tätä asiaa olen monesti täällä kirjoitellut ja salilla useiden ihmisten kanssa puhunut että kun syön puhtaasti läpi viikon niin jaksan paremmin treenata. Syön käytännössä koko viikon puhtaasti maanantaista sunnuntaihin paitsi sitten perjantaina ja tai lauantai-iltana syön jotain "parempaa" tai muuten ohi. Tietenkin sitten on myöskin päiviä ja ajanjaksoja kun myös muina päivinä tulee syötyä jotain "hyvää" tai ohi ruokavalion mutta sekin tapahtuu vain vasta treenin jälkeen. Kun syön ennen treeniä vain puhdasta ruokaa niin saan pidettyä energia tason ja jaksamisen hyvänä treeniin asti ja sitten treenin jälkeen kun on väsynyt niin silloin voi tarvittaessa herkutella jos haluaa.