Stockmann Hullut Päivät - syksy 2017

04.10.2017 - 18:16

Koska on Stockmann Hullut Päivät - syksy 2017? Vastaus on ensi viikolla eli 11.-15.10.2017. Onko siellä yhtään mitään? Vastaus taitaa olla, että samaa kuin viime vuonna mutta kalliimmalla hinnalla. En ole katsonut vielä koko luetteloa mutta sen mitä olen katsonut niin hinnat ovat tulleet ylöspäin viime vuodesta. Näin ainakin miesten kosmetiikassa kuten hiustuotteissa joita olin ajatellut viime vuotiseen tapaan sieltä hakea. Kosmetiikka- ja hiustuotteet kun olivat vielä ihan hyvissä alennuksissa viime vuonna verrattuna muihin tuotteisiin mutta tänä vuonna tuokin on muuttunut. Sain kesällä cdonista paljon halvemmella kosmetiikka tuotteita ja tälläkin hetkellä siellä taitaa olla tarjouksessa monet Hullut Päivät luettelon tuotteista.

Näin siis kokemukset äkkiseltään niiden tuotteiden osalta joita olin oikeasti menossa sinne ostamaan. Pitää tästä vielä katsoa rauhassa kuvasto läpi, mutta luulen että tänä vuonna voi jäädä menemättä kokonaan tai sitten käyn siellä yhtenä iltana vain sen takia ettei minun Hullut Päivät putki katkea tänä vuonna.

Stockmann Hullut Päivät - syksy 2017 -kuvasto

https://hullutpaivat.com/?secret=satalasissa

Täytyy sanoa, että dieetti on kulkenut varmaan kaksi viikkoa paikoillaan ellei jopa lähtenyt väärään suuntaan. Tähän vaikuttaa yksi asia mikä tapahtui kahdella perättäisellä viikolla eli viikonloppu "mässäily". Pari viikkoa sitten oli juhannus ja toissa viikonloppuna kävin uudestaan Vammalassa jolloin en myöskään jaksanut pitää dieetistä kiinni. Kun on reissussa tai paremminkin poissa arjesta ja arjen rutiineista niin dieettiä on todella vaikea pitää yllä

Kävin pitkästä aikaa keskiviikkona vaa'alla johon en ole oikeasti uskaltanut mennä. Kun viimeksi olen käynyt vaa'alla niin silloin painoni oli siinä 108kg - 110kg välissä ollessa enemmän 108kg luokkaa kuin 110kg. Keskiviikkona kun kävin vaa'alla niin se näytti jo 112,6kg ja tämän jälkeen tajusin että nykyinen ruokavalio tai yleisesti syöminen ei vain toimi. Olen ollut tässä kyllä sellaisessa semidieetti moodissa jo pidempään mutta olihan tässä näitä

Bonusway on suomalainen verkkopalvelu, joka maksaa ostohyvitystä käyttäjiensä tekemistä verkkokauppaostoksista. Bonusway on täysin ilmainen palvelu, jonka avulla voit saada rahaa takaisin verkko-ostoksistasi. Saadaksesi rahaa takaisin verkko-ostoksistasi sinun tulee vain muistaa kirjautua sisään Bonuswayhin ja klikata verkkokauppaan Bonuswayn kautta ennen ostosten tekemistä. Itse tilauksen teet ihan normaalisti verkkokaupassa kuten ennenkin. Bonuswayn

En taas tiedä mistä sain idean bluetooth kaiuttimen hankkimiseen tuossa vuoden vaihteessa. Juuri aina silloin kun hyvä ostohetki on mennyt kuten vuoden loppupuolella Black Friday niin erilaisille tavaroille tulee "tarvetta". Näin käy sitten aina kun tarjoukset ovat menneet ohi jos unohdetaan tietenkin päähän pistot alehuumassa jolloin voi tulla ostettua kaikkea turhaa vain siksi kun on halpaa. Oikeastaan vain JBL kaiuttimet olivat minulle bluetooth kaiuttimista

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin