Pitkästä aikaa "normi" 3x10 settejä

16.11.2016 - 12:06

Lauantain kympillä hieman jarruttelin, mutta tämän jälkeiset kasit menit hieman vauhdikkaammin ja jälkimmäisen annoin vain rullata. Vaikka menin lenkit vauhdikkaammin niin tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin mennyt lenkit täysillä. Tällä kertaa pystyin vetämään lenkit hieman vauhdikkaammin kuin normaalisti, koska juuri tällä hetkellä en tee kuntosalitreenejä ohjelmien mukaan. Kun en tee kuntosalitreenejä minkään ohjelman mukaan niin tällöin ei haittaa jos ja kun treenit menevät heikommin. Tämän takia pystyin vetämään lenkit nyt "normaalia" vauhdikkaammin ja olihan se välillä ihan kiva kokeilla miten vauhdikkaampi lenkki sujuu.

Kun olin ennen maanantai-illan kuntosalitreeniä vetänyt kolme lenkkiä yhteismäärältään 26km niin ajattelin tämän vaikuttavan treeniin paljon. Ennen kuntosalille menemistä mietinkin muutamaan kertaan jaksanko treenata. Onneksi ei ollut tiedossa mitään treeniohjelmaa joten kuntosalille oli sinällään ihan mukava mennä kun ei tarvinnut miettiä jaksamisia ja sitä kuinka treeni menee. Kuntosalille pystyi vain menemään tekemään jonkinlaisen treenin mitä en ollut vielä yhtään suunnitellut. Tarkoitus oli vain mennä kuntosalille ja siellä katsoa mitä tekee ja millä tekee. Sen vain olin päättänyt, että pitkiä sarjoja en ollut nyt tekemässä.

Back to basic's voisi kuvailla hyvin tämän viikon kumpaakin kuntosalitreeniä. Palasin tällä viikolla tekemään pitkästä aikaa kympin sarjoa isoilla painoilla. Viimeksi olen treenannut 3x10 sarjoilla ennen kesälomaa joten tästä kulunut noin puolivuotta. Tämä laittoikin hieman mietityttämään millasilla painoilla jaksaisin tehdä? Kuinka paljon pidemmillä sarjoilla treenaaminen on vaikuttanut lyhyempien sarjojen painoihin. Tähän kun vielä lisää lähipäipäivien juoksemiset niin lähtökohdat olivat arvelluttavat.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Penkki 60kg x10, 100kg x10, 2x5 130kg, 150kg x1
  • Ranskalainen punnerrus 27,5kg x10, 3x10 47,5kg
  • Alaristikkäistalja istuen 10kg x10, 3x10 15kg
  • Ojentajapunnerrus tanko naru 3x10 50kg
  • Beck-deck 3x10 40kg
  • Dippi 10kg lisäpaino 3x10

Eilen huomasin yllätykseksi ettei painot olleet nyt niin paljon laskeneet kuin hieman kuvittelin. En sitten tiedä paljonko juoksut vaikuttivat maanantain tuloksiin, mutta yleisetiottaen jaksoin paremmin kuin luulin. Painot olivat yksi asia, mutta suurempi asia oli toistojen puolittaminen kahdestakymmenestä kymmeneen ja miten tämä muutti treeniä. Kun tuplaa tai puolittaa toistomäärän niin tällöin treeni muuttuu totaalisesti ja huomasin tämän heti eilen. Kymmenen toiston sarjat tuntuivat todella lyhkäisiltä sekä en saanut samanlaista rasitetta & hikeä päälle kuin pidemmillä sarjoilla. Mutta kyseessähän on kuitenkin eri tyyppiset treenit joilla haetaan erilaisia asioita eikä niitä voi verrata näin ollen keskenään. 

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky 40kg x10, 3x10 80kg
  • Pohkeet seisten 3x10 140kg
  • Yhden jalan vaakaprässi 40kg x10, 3x10 80kg
  • Takareidet istuen 3x10 140pounds
  • Etureidet combo (yhden jalan + normaali ilman taukoja) 3x10 40kg

Liikkeisiin sai yleisesti ottaen latoa paljon enemmän painoja kuin millä olen nyt tehnyt, mutta en oikein siltikään laittanut ylipainoja. Maanantaina penkissä nyt tuli kokeiltua tämän hetkisiä maksimipainoja, mutta yleisesti laitoin enemmän painoja. Mitä enemmän liikkeitä oli takana niin kyllä loppukohden hieman "säästelin" eli en laittanut aina ihan maksimipainoja. Sarjat tuntuivat todella lyhkäsiltä eikä mistään puutumisista sekä krampeista ollut tietoakaan kun sarjoat olivat niin lyhkäisiä. Kun sarjat ovat lyhkäisiä ja painot suurempia niin tällöin väsymyskin tulee nopeemmin eikä tällöin tule pidempiä "kidutuksia". Eli tällöin tulee vain pari vaikeampaa toistoa jonka jälkeen ei enään jaksa kun pidemmillä sarjoilla voi tulla monta vaikeaa sarjaa. Tällöin myös polte ja krappaaminen on yleisempää mitä lyhyemmillä sarjoilla ei saa. Myöskään en saanut heti niin hyvää tuntumaa liikkeen tekemisen jälkeen kuin  pidemmillä sarjoilla vaan oikestaan vasta treenin jälkeen kropassa alkoi tuntua se mitä oli tehnyt.

Löysin itseni lauantai-iltana "viimein" Tampereen PTVGYM:ltä. Viimein siksi että minun oli tarkoitus mennä alunperin PTVGYM Tampereen avaisiin mihin en lopulta mennyt. Myöskin syys - lokakuussa minun oli tarkoitus tehdä Tampereen keikka testaamaan PTVGYM Tampere mutta tätäkään reissua ei tullut myöskään tehtyä. Lopulta päätin että kun tulen jouluksi Vammalaan niin silloin viimeistään käyn PTVGYM mutta nyt tuli jo tälläinen extempore käynti Vammalaan jo ennen joulua niin nyt oli hyvä hetki käydä testaamassa PTVGYM Tampere.

Eilen perjantaina tuli käytyä tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Tämä oli nyt poikkeuksellisesti tämän viikon ensimmäinen ja viimeinen treeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Laitoin lähi ketjusalin jäädytykseen nyt joulukuuksi niin kävin siellä sitten treenaamassa torstaihin saakka ja nyt tänään lauantaina no se jää nyt yllätykseksi. Tämän kuun aikana olen kuitenkin niin paljon pois kotoa että katsoin että minun ei ole järkevä maksaa lähiketjusalin jäsenyyttä ja voin yhtä hyvin käydä tekemässä kaikki treenit sitten PTVGYM:llä.

Tässä on nyt noin puolitoista viikkoa tullut treenattua sen jälkeen kun minulla oli puolen toista viikon tauko treeneistä. Olimme töistä yhden viikon Pyhtäällä mökillä minkä jälkeen minulla oli pientä kröhää ja päätin olla menemättä pariin päivään treenaamaan. Tuon paluu viikon puolikkaan päätin ottaa kevyemmin kun ajattelin että en ehkä ole ihan vielä 100% kunnossa eikä nyt muutenkaan ole hyvä vetää itseänsä ihan piippuun ekoissa treeneissä. 

En tiedä kuinka paljon se vaikutti tällä viikolla asiaan että en ottanut ihan täysillä treenejä tällä viikolla jolloin en ajatellut treenejä tuloksellisesti. Tällä viikolla keskityin enemmänkin palaamaan treenien pariin puolen toista viikon tauon jälkeen ja päätarkoitus oli päästä enemmänkin kiinni treenaamiseen kuin miettiä mitä tuloksia sitä haetaan. Vaikka yritänkin olla keskittymättä treeneissä käytettäviin painoihin niin paljoa niin kyllä niitä tulee aina kuitenkin tavalla tai toisella mietittyä. Kuitenkin jokaisessa treenissä katson ja tunnustelen päivän kunnon minkä pohjalta rakentelen treeniä mutta tällä viikolla huomasin tietyllä tapaa rentouden. Rentouden siihen että en edes yrittänyt koviin tuloksiin.

Helsingin PTVGYM:llä meni sitten Pitäjänmäelle tai Roihupeltoon niin molemmilla kuntosaleilla näkee ihan samoja piirteitä eli kuntosalit ovat eräällä tapaa epäsiistejä. Wc:n haisee vanha kusi ja lattioilla lainehtii myös kusi minkä lisäksi suihkuihin on pitänyt laittaa lappu että älkää kusko suihkun lattioille. Kertoo kyllä aika paljon minkälaista treenaajaa saleilla käy. Tämän lisäksi laitteet ja välineet ovat nykyään olleet aikalailla rikki vuoron perään.