Perjantaina hack-kyykkyä ja tänään väsyneempi treeni

16.11.2016 - 12:06

Perjantain jalkatreenin juttu oli selvästi hack-kyykky. Koko treeni keskittyi ensimmäiseen liikkeeseen hack-kyykkyyn, jonka jälkeen loput liikkeet vain menivät ohessa. Odotin innolla hack-kyykyn tekemistä, mutta jo heti ensimmäisessä sarjasssa huomasin myös miksi vihaan liikettä. Heti ensimmäisen kerran alhaalta ylös lähtiessäni tunsin jaloissa, että nyt tekee jotain. Tein taas viime kertaiseen tapaan 10kg korotussarjan alkaen 10kg ja päättyen 90kg kymmenellä toistolla per paino. Viimeiset toistot 90kg:lla tekivät jo tiukkaa kuten viime kerralla ja tästä syystä pyysin varmistajaa viimeiseen settiin. Tällä kertaa sykkeet eivät nousseet samalla tavalla kuin viime kerralla joten liikkeen tekemiseen alkaa tottumaan pikkuhiljaa. Tämä oli siis nyt kolmas kerta kun tein kunnolla hack-kyykkyä ja kesälomalla taas sitten lisää.

Hack-kyykyn jälkeen tekeminen oli vain treenin loppuun viemistä vailla suurempia ihmetyksiä. Toisena liikkeen pohkeet seisten 4x10 130kg:lla. Ihan perussettia siis, mutta tämän jälkeen tein vielä reisijä etureisikoneessa sekä takareisikoneessa pidemmillä sarjoilla. Aluksi mietin tekeväni 10kg korotussarja & tiputussarjan tekemistä etureisikoneessa, mutta sitten aloin miettimään. Ajattelin säästeleväni reisiä mahdollisia juoksemisia varten niin tein etureisiä eri tavalla. Yhden jalan etureisiä 10x10 eli kymmentoistoa jalan vaihto kymmentoistoa ja näin yhteensä kymmen kertaa. Toistoja yhdelle jalalle siis sata toistoa eli tämän jälkeen toistomäärät jalkaa kohden oli jo yli kaksisataa toistoa. Takareisissä jatkoin pidempiä sarjoja, mutta en ihan 10x10 settejä vaan 4x20. Kaksikymmentä toistoa ja vielä suhteellisen rauhallisesti tehtynä eikä hätiköiden. Eli vielä 80 toistoa lisää yhteismäärään mikä tarkoitti yli 300 toistoa per jalka.

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky 10kg korotussarja 10 toistoa 10kg -> 90kg
  • Pohkeet seisten 4x10 130kg
  • Etureidet 10x10 30kg
  • Takareidet maaten 4x20 90lbs 

[[{"fid":"236","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Kävin tänään vielä Vammalassa kuntosalilla ennen Espooseen lähtöä. Ajattelin etten jaksaisi lähteä enään illalla kuntosalille ja muutenkin siinä olisi tullut kiire. Kello alkoi olemaan hieman yli 13:sta, mutta olin jostain syystä hieman väsynyt tai jotain. Jaksoin ihan hyvin tehdä, mutta jotenkin olin hieman väsynyt eikä muutenkaan fiilis ollut mikään fressi. Treeni meni yleisesti hyvin ja lähdin rakentamaan treeniä hieman erilailla. Yleensä rinta treeni perustustuu penkkiin / alavinopenkkiin sekä vinopenkkiin, mutta jätin tänään vinopenkin väliin ja tein "vain" yhden penkin. Muutenkin suunnittelin rinta & ojentajatreenin 3x3 vuorotellen eli kolme liiikettä kummallekkin lihasryhmälle vuoronperään. Penkki, dippi, rintaprässi, ransklainenpunnerrus käsipainoilla, deck-deck ja viimeisenä ojentajapunnerrus. Meitin myös tekeväni neljä liikettä per lihasryhmä, mutta en vain tänään innostunut.

Rinta & ojentajat

  • Penkki 1x10 70kg, 3x10 120kg
  • Dippi 3x10 15kg
  • Rintaprässi 10kg korotussarja 8 toistoa 30kg -> 80kg
  • Ranskalainenpunnerrus käsipainolla 4x10 14kg
  • Beck-deck 4x10 50kg
  • Ojentajapunnerrus naru 2x25 40kg

Minun oli tarkoitus aloittaa dieetti ensimmäisellä kokonaisella viikolla tätä vuotta. Tämä suunnitelma kuitenkin muuttui heti palattuani takaisin reissusta uuden vuoden jälkeen keskiviikkona. Keskiviikon ainoa "pahe" oli junassa syöty aakkospussi mutta muutoin tuo päivä meni puhtaasti ja vähäisellä ruualla niin kyllä voisin sanoa dieetin alkaneen jo tuolloin. Todellisuus iski sitten keskiviikko iltana salilla kun kokeilin hieman kyykätä ja laitoin salivyötä

Heti kun uusivuosi alkoi tiistaina niin sain tehtyä maastavedossa uuden sarjaennätyksen 250kg painoilla kolme toistoa ilman vyötä. Edellinen sarjaennätys oli 250kg painoilla kaksi toistoa minkä sivusin tiistaina ja minkä jälkeen tein uuden sarjaennäyksen kolme toistoa. Minun ei ollut oikeastaan edes tarkoitus yrittää mitään ennätyksiä tiistaina mutta niin vain päädyin tekemään suuremmilla painoilla maastavetoa. Sama trendi jatkuikin sitten perjantaina jolloin

Ensi viikolla aloitan "jälleen" dieetin eikä tämä ole mikään uudenvuodenlupaus vaan kesällä suunniteltu asia. Kesällä pidin eräänlaista dieettiä päällä minkä jälkeen kesälomalla aloitin massakauden. Massakausi piti olla hieman lyhyempi mitä se lopulta kesti tai ainakin ajattelin sen olevan hieman erilaisempi mutta osa syy voi johtua etten sitä oikein suunnitellut. Lähdin ruokalinjalla vain vapaalle mikä sitten hieman "kostautui" kun tuli syötä milloin mitäkin

Näin sen ei ihan pitänyt mennä tai sitten piti mutta en tajunnut asiaa ihan näin. Tällä hetkellä olen tehnyt nimittäin jokatoinen päivä jalkatreenin ja jokatoinen joko selkätreenin tai rintatreenin. Jalkatreeni, selkätreeni, jalkatreeni, rintatreeni, jalkatreeni ja selkätreeni ja tälläistä sykliä olen nyt käyttänyt. Olen tällä hetkellä jättänyt oman olkapäätreenin sekä käsitreenin kokonaan pois joita olen sitten hieman lisäillyt selkätreenin ja rintatreenin

On ollut taas kiva päästä tekemään kunnon hack-kyykkyä pitkästä aikaa ja samalla myöskin kivuliasta. Viimeksi olen tehnyt hack-kyykkyä viisi kuukautta sitten joten taukoa on tullut mutta sinällään tämä ei ole niinkään näkynyt tekemisessä. Myöskin tästä johtuen kun olen tehnyt hack-kyykkyä ja keskittynyt siihen niin olen muuttanut jalkatreenejä normaalista. Olen jo pitkään tehnyt normaalin kyykyn jalkatreenin pääliikkeenä johon olen siten myös kuluttanut eniten