Pääsiäisen yllätys: Eilisen jalkatreenin jälkeen juoksu

16.11.2016 - 12:06

Eilen jalkatreenin jälkeen jalat olivat jumissa ja varsinkin etureidet olivat kamalassa kunnossa. Jokainen nouseminen sekä istuminen tuntui reisissä joten pyrin välttämään kaikkea ylimääräistä liikettä. Treenin jälkeen olokin oli vähän huono, mutta tähän tuli korjaus heti kun oli syönyt treenin jälkeen. Eilen olin päättänyt pitää tänään kokoisen välipäivän ja jättää suunniteltu juoksu väliin. Aamulla herätessäni huomasin jalkojen olevan edelleen huonossa hapessa tai siis etureidet olievat huonossa jamassa. Kävelemisessä en huomannut mitään mutta kaiken maailman kyykkyyn menot ja istumiset tuntuivat reisissä. Kun tänään muutenkin ilma näytti olevan aurinkoinen niin mitä pidemmälle päivä kului niin sitä enemmän teki vähänä lähteä juoksemaan. Tunnustelin ennen päätöstä lähteä juoksemaan muutamia juoksuaskelia, jotka tuntuivat kamalla. Jokainen askel oikeastaan sattui reisissä ja päätin, että on parempi jättää juokseminen väliin. Tästä ei mennyt varmaan paria minuuttiakaan kun olin jo laittamassa trikoita jalkaa ja olin valmistautumassa lenkille lähtöön.

[[{"fid":"179","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"263","width":"350","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

 

Lähdin tänään juoksemaan pitkästä aikaa iPod mukanani. Olen ollut juoksemassa viimeksi iPodin kanssa varmaan pari kolme vuotta sitten? Olen nyt muutaman kerran ottanut iPodin mukaan salille ihan fiilistelyn takia ja muutenkin koittanut miten se vielä toimii. Soittolista iPodissa on joku todella wanha, mutta kyllä siellä ihan hyvää musiikkia on. Ipod toimii muuten ihan hyvin, mutta next-painikkeessa on välillä häikkää eikä se ota aina kosketusta. Muuten laite toimii normaalisti ja on hyvässä kunnossa, koska siinä on ollut päällä ostosta lähtien silikooni kuori. En aikoinani tajunnut ostaa käsisuojaa iPodiin joten laitetta on aina pitänyt pitää takussa, mutta tänään se mahtui todella hyvin trikoiden ainoaan pikkutaskuun avainnipun kanssa erinomaisesti.

[[{"fid":"178","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"222","width":"328","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

 

Tänään juoksu oli ihan kamalaa. Ensimmäiset juoksuaskeleet sattuivat reisiin jumalattomasti, mutta menin vain eteenpäin. Koko lenkin aikana kipu ei hävinnyt mihinkään vaan totuin kipuun pikkuhiljaa eikä se enään kilometrin parin jälkeen tuntunut niin kamalalle. Muutenkaan en päässyt juoksemaan koko lenkillä yhtään kilometriä saati metriä rennosti vaan jalat olivat tönköt kokoajan. Ajattelin lenkin menevän hitaasti ja kun ensimmäisen kilometrin aika pamahti kelloon luulin sen olevan lähellä 7min, mutta se näyttikin 6.17min. Ensimmäisen kilometrin aikaa ihmettelin kovasti kun jatkoin matkaa. Miten voin juosta noin "kovaa" tönköillä jaloilla? Loput matkasta vauhti tuntui laskevan, mutta käytännössä vauhti pysyi samana tai nopeampana juoksun loppuun. Onko tosiaan näin, että minun normaali juoksu kulkee näin hyvin? Nyt olen vain juossut aamulla ennen kahdeksaa ja ainut päivä juoksu aikoihin on tuo 25km yhteispäivän ilta kymppi jossa olin juossut aamulla pohjalle 15km. Jos päivällä tönköillä jaloilla menee kutonen 6.18min keskipacee niin se menisi paljon paremmin jalat kunnossa. Tätä en nyt mieti, koska sillä ei periaatteessa ole väliä, kun en ole mihinkään kilpailuun menossa tai jotain. Tietenkin voisin maanantai ja / tai keskiviikkona, kun minulla on kuntosalilta väli-ilta niin voisin jättää aamulla juoksematta vaan menisin juoksemaan illalla. Tosin keskiviikkona minulla olisi tiistain jalkapäivä pohjalla, mutta maanantaina olisi vain sunnuntain kuntosali takana.

Tällä hetkellä treenit kulkee loistavasti niin kuntosalin puolella kuin juoksussakin sillä erotuksella että treenaan kuntosalilla kovia treenejä ja aamulenkit olen juossut kevyesti. Juoksu on mennyt sen puolesta hyvin että olen saanut juostua 10km aamulenkit rennosti sekä rauhallisesti jolloin olen saanut säästettyä voimia kuntosalitreeneihin. Olisi aivan erilainen tilanne lähteä tekemään kuntosalitreenejä kun aamulla juoksisin hikiotsassa ja tuskailisin

Vaikka eilen tuli vedettyä aluksi aamulla 10km aamulenkki ja ilalla todella kova olkapää- & hauistreeni kuntosalilla uusilla kymmen luvuilla pystypunerruksen kera niin tänään oli jo uusi päivä. Aamulla herätessäni en muistellu eilen hyviä suorituksia vaan keskityin jo tämän päivän treeneihin jotka alkoivat eiliseen tapaan 10km aamulenkillä. Vaikka eilen meni todella hyvin kuntosalilla niin se ei vaikuttanut mitenkään tämän päivän tekemisiin ja miksi olisi

Tein tämän viikon ruokavalioon hieman muutoksia mutta en nyt mitään pysyvää tai sellaista minkä otan yleiseen käyttöön. Käytännössä kana vaihtui lihaan ja riisi "perunoihin". Kanasuikaleet / kanafile muuttui tälle viikolle porsaan kinkkusuikaleihin mikä muutos voisi olla sellainen mitä voisi välillä käyttää kanan tilalla useammin. Toinen vaihdoin oli sitten riisin vaihtaminen kermaperunoihin. En oikein keksinyt mitään "hienoa" parempaa porsaan kinkkusuikaleiden

Tänään heräsin aamulenkkiä varten mutta kun herätyskello alkoi soida niin samantien mietin pidempään nukkumista. Pienen harkinnan jälkeen kuitenkin päätin nousta ylös ja aloin tekemään normaaleita aamujuttua. Samalla kun tein aamujuttuja niin mietin mitä teen aamulla kun kerran olin noussut ylös sellaiseen aikaan että oli tarkoitus mennä aamulenkille. Jostain kumman syystä aloin miettimään hetken kuntosalille lähtöä aamulla. Illalla oli kuitenkin vuorossa

Tänään oli vuorossa se päivä salilla mitä olin odottanut käytännössä viime viikosta lähtien. Jalkatreenin tekeminen pitkästä aikaa Vammalassa. Yleensä jalkapäivää ei ihan odota tälläin mitä tätä kyseistä jalkatreeniä odotti ja ainoa asia mitä odotin oli hack-kyykky. Normaalisti kun en voi tehdä hack-kyykkyä kun sitä ei ole kuntosalilla ja kun nyt pääsin sitä tekemään niin tätä oikein odotin. Hack-kyykky oli asia minkä takia myöskin muokkasin tämän viikon