Olkapäätreeniä ja rintatreeniä "kovilla" kuuden toiston sarjoilla hallitusti

16.11.2016 - 12:06

Nyt vielä lauantainakin jaloissani tuntuu keskiviikon jalkatreeni. Jätin perjantaina aamulenkin väliin kun katsoin paremmaksi hieman levätä. Ei aina tarvitse vääntää mitään tuplatreenejä vaikka olisi mieltä ja haluja. Tällä hetkellä se ei ole vain mistään pois tai lisää menisinkö aamulenkille vai jätänkö aamulenkin välistä. Jalat ovat muutenkin siinä kunnossa että taisi olla parempi jättää aamulenkit juoksematta. Toisaalta jos olisin mennyt perjantaina aamulenkille niin jalat olisivat saattaneet avautua paremmin tai vastaavasti mennä enemmän lukkoon. Sitä on vaikea tietää enkä ole asiaa sen kummemmin miettinytkään. Se vain tuli huomattua perjantaina että kun töissä ollessani nousin tuolilta pienen hetken päästä niin jalat olivat menneet ihan jumiin. Siinä kun hieman käveli niin jalat aukesivat mutta sama homma oli taas kun olin istunut paikallani vähän aikaa. Nyt vielä lauantaina tunnen sen, että jalat ovat hieman jumissa ja tällä kertaa voisin yrittää avata niitä hieman.

Perjantaina alkoi myös jalkapallon EM-kisat joita tulen katsomaan. Tällä kertaa en kuitenkaan ala muuttamaan kuntosalille meno aikoja jalkapallo pelien takia kuten olen joskus aikaisemmin MM- tai EM-kisojen takia tehnyt vaan katson otteluita kun katson. Siellä on tietenkin muutamia alkusarjan pelejä joita on "pakko" katsoa mutta sitten on myös paljon diipadaapa pelejä joita jätän suosiolla väliin. Jatkopelit ovat sitten asia erikseen ja silloin voi olla, että mahdolliset treenit siirtyy jos ottelu tulee siihen aikaan kun pitäisi normaalisti mennä treenaamaan.

En ole katsonut jalkapallon mestarien liigaa pitkään aikaa oikeastaan Ylen kanavilta vaan MTV:n ja nykyisin Viasatin joten en muistanut että studiossa voi nähdä BarcaErkan. Minun oli perjantaina tarkoitus katsoa jotain ennakkoa ennen Ranska - Romania peliä, mutta käytännössä heti kun vaihdoin kanavaksi YLE2 näin BarcaErkan minkä jälkeen sammutin digiboxin ja aloin katsomaan ihan jotain muuta. Odotin sitten kello 22 että varsinainen peli alkoi. Minulla vain meni yhdessä vaiheessa BarcaErkkaan niin hermot jalkapallon mestarien liigan ottelua katsoessani että kyseistä ihmistä en ole sen jälkeen kuunnellut. Barcelona sitä ja Barcelona tätä hän vain hehkutti saadessaan samalla orgasmin. Niin innoissaan hän Barceloonaa hehkutti, että minulla meni häneen hermot kun se oli vain Barca sitä ja Barca tätä ihan kokoajan. Katsoin tämän jälkeen kyllä vielä Yleltä joitakin pelejä mutta kaikki mahdolliset studiot jätin väliin kun en vain kestänyt enään sitä hehkutusta.

Eikö Yle saa sinne studioon ketään muita "asiantuntijoita" kun BarcaErkan ja Petri Pasasen joita itse en ainakaan jaksa kuunnella? Tosin suomalaisen jalkapallon taso on niin umpisurkea, että eihän täältä koko maasta taida tietämystä edes löytyä? Sinne studioon sitten vain tarvitsee ottaa näitä entisiä maajoukkuepelaajia joilla kellään ei oikeastaan ole mitään meriittejä eikä osaa asioista oikein mitään. Ainakin se asia mitä sieltä tulee ei ole mitään kovinkaan ihmeellistä ja se on sitä samaa aina. Liian perusjamppaa eikä persoonia löydy toisin kuin jääkiekon puolella. Juhani Tamminen, Ville Nieminen, Pasi Nurminen ja Hannu Aravirta ovat esimerkiksi tälläisiä persoonia joilta tulee sillä omalla persoonalla sitä tietoa mitä he tietävät. Tykkäsit heistä tai et niin he ovat omanlaisia persoonia joita itse tykkään ennemmin katsoa studiossa kuin BarcaErkka tai Pasanen joilla ilmeet eivät edes värähdä kun he siellä selkäsuorassa kommentoivat jotain mikä ei tuo mitään lisäarvoa televisiolähetykseen.

Pasi Rautiainen on äkkiseltään ainoa persoonallinen henkilö jalkapallostudioissa ja siksi tykkäänkin katsoa mestarien liigan ennakkolähetyksiä. Tykkäänkö Pasi Rautiaisesta onkin sitten vaikeampi kysymys sillä eihän hänen juttunsa aina mitään järkevää tai hyvää ole. Pasi Rautiainen kuitenkin eroaa muista suomalaisista jalkapallostudiossa ja se on se miksi hänestä tykkään ja en tykkää. Varmaan valtaosa vihaa Pasi Rautiaista mutta ainakin itse kuuntelen mielummin häntä kuin esimerkiksi BarcaErkkaa. Persoonallisuus ja karisma vain puuttuu Ylen jalkapallolähetyksistä ja siksi en tykkää katsoa mitään otteluennakoita tai väliaikastudiota kun siitä puuttuu mielenkiinto mitä esimerkiksi jääkiekon MM-kisoissa kuuli.

Perjantaina olkapäätreeni vipunosto painotteisesti

En pahemmin suunnitellut mitään kuten en ole nyt yleisesti vähään aikaan. Ehkä osittain siksi treenit ovat aikalailla erilaisia kuin viimeksi. Omasta mielestäni tämä on hyvä asia ihan mielenkiinnon ylläpitämisen kannalta, mutta kaikki eivät pidä tästä tyylistä. Tämä tyyli ei sovi ainakaan jos halutaan kehittyä jossain liikkeissä eli halutaan nostaa painoja. Vaihtelevaisuudella haetaan sitä ettei lihas totu samantyyliseen treeniin vaan saa joka kerta erilaista ärsykettä. Tällöin lihas ei myöskään totu yhtä helposti jolloin tekemisen pitäisi ottaa helpommin lihakseen ja saada helpommin ärsytys. Tällä tavalla myöskin suorat sarjat pitäisi toimia helpommin eikä erikoistekniikoita tarvitsisi ottaa käyttöön.

Jotenkin olen vain halunnut säästellä olkapäiden kuntoa nyt viimeisen viikkojen ajan. Aina siitä asti kun sain kipeän olkapääni kuntoon. Pystypunnerrus ja vipunostot eteen ovat hyviä liikkeitä ja mukavia liikkeitä tehdä myös isoilla painoilla. Vastaavasti isot painot tuovat helposti sen piirteen treenaamiseen, että olkapää vaivat tulevat helposti. Se ei tarvitse kuin sen pienen tekniikka virheen tai ihan liian isot painot päivän kuntoon nähden niin olkapää on kipeä tämän jälkeen. Olen tehnyt pitkään pystypunnerrusta isoilla painoilla ettei ole tullut mitään ihmeellistä vastaan mutta on myös aikoja jolloin pystypunnerrus tai vipunostot eteen ovat tuoneet olkapääkipuja.

Olkapäätreeni

  • Supersarja Vipunostot sivulle istuen + Vipunostot sivulle
  • Vipunostot sivuttain vinopenkissä tiputussarja
  • Yhden käden vipunosto tuettuna penkissä tiputussarja
  • Ristikkäistalja takaolkapäille maaten
  • Vipunosto eteen maaten talja
  • Facepull
  • Vipunostot sivuille laite
  • Takaolkapäälaite

Lauantaina rintatreeniä "kovilla" kuuden toiston sarjoilla Citycenterissä

Lauantaina päädyin pienen mietinnän jälkeen tekeen viikon toisen rintatreenin. Kuntosalilla sitten päädyin suunnitelmaan tehdä "kovia" kuuden toiston sarjoja. En nyt tiedä mistä tuo päätös syntyi mutta niin päätin tehdä rintatreenin. Treenin aikana kuitenkin aloin miettimään tekemisiäni siinä mielessä, että onko tämä nyt "kovia" kuuden toiston sarjoja treeni? Painot yritin laittaa siten että jaksoin tehdä kuusi toistoa kuitenkaan runttaamatta. Yhdessä sarjassa huomasin alkavani pomputtamaan tankoa rintaani joten aloin keskittymään laskemiseen enemmän. Halusin tehdä kovia kuuden toiston sarjoja mutta en halunnut alkaa pomputtamaan tankoa rintaani. Halusin tehdä "kovia" kuuden toiston sarjoja hallitusti minkä johdosta aloin hieman miettimään oliko nämä nyt kovia. Kun aloin keskittymään enemmän toistoon niin tällöin painotkin alkoivat olemaan raskaampia. Kun tekeminen alkoi olemaan raskaapaa niin myöskin pomputtaminen olisi helpottanut tekemistä.

Treenin loppupuolella kun tein itse vipunostoja käsipainoilla niin siinä vieressä takana yksi jamppa teki jotain ihme juttuja penkillä. Penkkipunnerrusta se ei ollut ja ihmettelin vain mitä ihmettä? Jalat penkillä ja perse ylhäällä lähtöasentona. Mitä sitten hän teki? Hirveitä persepumppauksia missä lantio liikkui ainakin 30cm - 50cm vähintään. Ei noin ei todellakaan noin. Itse keskityin tekniikkaan ja halusin pitää tekemisen rinnalla sillä kyseellä oli kuitenkin rintatreeni. Muutenkin rintaan pompautukset sattuvat rintaani varsinkin nykyään ihan kamalasti joten en viitsi edes siksi niitä tehdä. Rinta pompotuksissa tulee vain kipeäksi eikä penkki ota tällöin edes rintaan.

Rintatreeni

  • VInopenkki
  • Alavinopenkki smith
  • Vipunostot

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Eilen sain taas todistaa ego treenaamista kun jalkaprässiin oli ladottu kaikki painot mitä vain jalkaprässin läheltä oli saatavilla. Painot eivät riittäneet edes yhteen riviin vaan painoja oli sitten laitettu kahdelle riville eli kai siinä sitten oli joku 500kg tai jopa enemmän. En yhtään tiedä kun en ole tehnyt jalkaprässiä vuosiin ja silloinkin kun olen niin ihan maksimissaan jotain 400kg. Yleisesti jalkaprässissä tein 200kg - 300kg painoilla kun haluan pitää kontrollin, pysäytyksen alhaalla sekä vähintään sen kaksikymmentä toistoa per sarja ellei kyykyn lämmittelyssä tehtyä jalkaprässiä lasketa missä tein aikoinaan kymmenen toistoa per painot.

Viikko sitten lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä ja nyt eilen tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenit. Mayors Gym:llä tuli siis käytyä ensimmäistä kertaa ikinä ja nyt PTVGYM:llä tuli tehtyä kyykkyä pitkästä aikaa ketjuja käyttäen. Kummankin jalkatreenin trendi oli sama vaikka olosuhteet ja ympäriöstöt olivat eri. Kumpikin jalkatreeni sujui todella hyvin sillä sain kyykättyä kummassakin treenissä joko ennätyksen tai lähelle ennätystä vaikka viikolla ensimmäinen jalkatreeni meni heikosti tai ollut muuten odotukset korkealla.