Normaalia pidempi selkätreeni ja salivyö menee melkein yhden reiän kireämmälle

16.11.2016 - 12:06

Sain vanhan näytönohjaimeni myytyä huuto.netissä ja minun piti viedä se tänään postiin samalla kun menin kuntosalile kun eilen minulla oli välipäivä eikä minun pitänyt mennä illalla mihinkään. Eilen kello näytti jotain lähelle tai vähän yli 18:sta ja päätin yhtäkkiä lähtee viemään pakettia postiin juosten. Trikoot jalkaa, takki päälle sekä paketti reppuun ja eikun menoksi. Matkan ollessa lyhyt taisin yrittää juosta nopeasti vaikka halusin juosta matkan rennosti, mutta jotenkin lyhyt matka nosti tempoa. Menomatka oli meni vielä suhteellisen kevyesti, mutta matka takaisin oli raskaampaa ja huomasin alkuviikon juoksujen painavan. EIlen juoksumatkaksi tuli vähän yli 3km eli about 1.5km suuntaan. Näinkin lyhyen matkan mennessä huonosti päätin jättää tämän aamun lenkin väliin.

Tänään illalla oli vuorossa selkäpäivä kuntosalilla. Viimeviikolla selkätreeni meni vähän alakanttiin tai siis maastavedon mennessä huonosti selkäpäivä menee huonosti. Tein viimeviikolla 2x5 180kg ja tänään aloitin samalla tavalla. Kun olin tehnyt 2x5 180kg:lla mietin liikkeen jättämisen tähän, koska toinen sarja tuntui olevan jo vähän raskas. Pienen huilin jälkeen päätin kuitenkin tehdä vielä yhden sarjan vaikka yleensä nämä vielä yksi sarja / toisto maastavedossa on paha virhe. Tänään asia ei kuitenkaan ollut niin vaan kolmas sarja meni raskaasti, mutta alaselkä ei mennyt rikki / poikki  / katki joten ratkaisu oli oikea. En tiedä tuliko maastavedon yhdestä "extra" sarjasta vaikutus lopputreeniin vai miten, mutta treenin loppupuolella aloin tekemään extraliikkeita verrattuna normaaliin. Yleensä teen selkäpäivänä neljä liikettä maksimissaan viisi, mutta tänään tein seitsemän ja periaatteessa kahdeksan. Tuli myös huomattua maatavetoa tehdessä, että salivyö meinasi mennä jo yhden reiän taaksepäin eli pientä kutistumista on tapahtunut. En tiedä sitten onko tämä vaikuttanut salilla muutamien liikkeiden painoihin esim juuri maastavedossa vai onko syynä juoksu kilometrit. Yleensä kun minulla paino tippuu niin tulokset kuntosalilla lähtevät alaspäin jonka jälkeen ne joko nousevat takaisin ylös tai tippuvat vähän maksimipainoista. Painoilla ei ole nyt juurikaan väliä kun yritän saada vähän ylimääräisiä pois.

Selkätreeni

  • Maastaveto 3x5 180kg
  • Kulmasoutu tangolla 3x10 80kg
  • Shotgun row 3x10 16.25kg
  • Alatalja 3x10 80kg
  • Ylätalja 3x10 60kg
  • Alatalja leveä tanko 3x10 50kg
  • Vaakasoutu yhdellä kädellä 3x10 80kg
  • Vaakasoutu 3x10 60kg

Viime viikonloppuna oli juhannus ja olin poissa kotoa sekä samalla meni normi rytmi sekaisin. Dieetin näkökulmasta tämä tarkoitti cardion ja aerobisen treenin väliin jättämistä käytännössä kokonaan sekä ruokavalion muutosta ihan totaalisesti. Kaikki tämä oli periaatteessa "suunniteltua" tai ainakin olin asiaan varautunut. Cardion / aerobisen treenin jättäminen kokonaan pois suunnitelmista ei ollut ihan niin suunniteltu asia mutta kävin kuitenkin normaalisti

Nykyään tulee liikuteltua suurempia rautoja penkissä, kyykyssä sekä maastavedossa mutta aina näin ei ole ollut. Ihan viimeisen vajaan kahden vuoden sisällä penkin, kyykyn ja maastavedon painot ovat nousseet oikeastaan radikaalisti. Toisaalta voi sanoa, että olen treenannut suuremmilla painoilla kyseisissä liikkeissä jo vuosia mutta sanoisin asian olleen niin, että vasta nyt tulee käytettyä suurempia painoja. Samalla kun paino ja ennätykset ovat nyt viimeisen

Viime viikko oli dieetin ensimmäinen viikko jolloin ei tullut niinkään edistystä jos asiaa tutkii vaa'an tai mittanauhan mukaan mutta tällä viikolla dieetti on mennyt jälleen eteenpäin. Tiesin tämän tulevan vastaan, että dieetti alkaa hieman tökkimään jossain kohtaan niin olin tuohon varautunut enkä lannistunut niin sanotusta ensimmäisestä viikosta jolloin tulosta ei niinkään tullut. Se miksi tulosta ei viime viikolla tullut mutta tällä viikolla taas tuli niin

Dieetti ei ole tosiaankaan syy miksi ei kannattaisi kokeilla välillä jopa ennätyksiä. Tietenkään ihan joka päivä ennätyksiä ei kannata tehdä ja palautuminen tälläisistä treeneistä voikin olla sitten toinen asia. Itsellä alkoi viime viikon keskiviikon jalkatreeni sinällään hieman harmittamaan sillä kyykky tuntui kulkevan hyvin enkä tällöin lähtenyt nostamaan uutta ennätystä. Viime viikon keskiviikkona kun kuitenkin sain kyykättyä 200kg painoilla kahden toiston

Dieettiä on takana pian kolme täyttä viikkoa ja tuloksen kahden ja puolen viikon jälkeen ovat mielestäni paljon paremmat kuin osasin odottaa. Tietenkin oletuksena pitäisi lähteä siitä liikkeelle, että dieetti tehoaa ensimmäisien viikkojen aikana todella hyvin minkä jälkeen dieetti alkaa jämähtämään paikoilleen ja muutoinkin takkuilemaan. Nyt kuitenkin ensimmäisen kahden ja puolen viikon aikana vaakapaino on tippunut noin 4.5kiloa minkä lisäksi vyötärö on