Nintendo Switch suojakotelo suosituksia ja esittelyitä

07.12.2017 - 10:50

Nintendo Switch:lle alkaa pikkuhiljaa tulemaan erilaisia ja eri valmistajien suojakoteloita. Vielä silloin kun itse laitoin suojakoteloa tilaukseen niin vaihtoehtoja ei ollut vielä niinkään paljoa mitä tällä hetkellä. Sinällään olisin voinut näköjään laittaa suojakotelon tilaukseen myöhemmin sillä suojakotelon julkaisupäivä on siirtynyt jo kolme kertaa. Minulla oli muutama vaihtoehto ja sitten näin ensimmäisen videon Nintendo Switch Deluxe Travel Case suojakotelosta. Kyseinen video tuli aikoinaan julki ennen kuin olisi saanut joten video poistettiin, mutta olin onneksi ehtinyt näkemään kyseisen videon. Tämän videon pohjalta suojakotelon valinta olikin sitten helppo. 

Nintendo Switch Deluxe Travel Case

Ajattelin aluksi isompaa suojakoteloa tai oikeastaan laukkua mihin mahtuisi mukaan muitakin tarvikkeita kuten dock, adapteri ja ohjain. Kuitenkin aloin miettimään jaksanko nyt maksaa 40€ suojakotelosta vai ostaisinko puolet vähemmän maksavan Nintendo Switch Deluxe Travel Case mikä näytti olevan mieleinen. Oikeastaan kolme asiaa puolsi itseäni hankkimaan Nintendo Switch Deluxe Travel Case suojakotelon. Kovapinta, suoja näytölle sekä samalla pussi pien tarvikkeille sekä kaksi pienempää koteloa Nintendo Switch peleille & micro sdxc-muistikorteille.

Mitä nyt olen nopeasti katsonut jotain suojakotelo videoita niin moni on nimetty "best Nintendo Switch Case" tyyliin, mutta näissä videoissa ei ole ainakaan tähän asti verrattu suojakoteloita. Tuntuu sille, että joku on ostanut / saanut jonkun suojakotelon ja tämän seuraksena se on paras. Ei niinkuin mitään vertailuja suojakoteloiden välillä vaan muutama asia koskien kyseistä suojakoteloa.

Omasta mielestäni paras ratkaisu on miettiä minkälainen on itselle paras. Aluksi kannattaa miettiä suojakotelon tarvetta ja sitä kautta kokoa. Ensinnäkin budjekti mikä samalla määrittää myös asia tarvitaanko suoja vain Nintendo Switch:lle vai kenties myös tarvikkeille? Sitten tämän jälkeen onkin materiaali haluaako pehmeän vai kovemman pinnan mikä myöskin vaikuttaa budjektiin.

Nintendo Switch suojakotelo esittelyitä / arvioita

 

Täytyy sanoa, että Nintendo Switch on juuri sellainen konsoli kuin oletin sen olevan. Nintendo Switch:ssä on omat hyvät puolensa alkaen olemalla hybrid laite sekä myöskin huonot puolensa kuten tehot. Jos unohdetaan pelit hetkeksi pois laskuista niin nämä kaksi asiaa on juurikin ne asiat jotka puoltavat Nintendo Switch:in puolesta sekä ovat Nintendo Switch:iä vastaan. En ole lukenut tai katsonut Youtubesta oikeastaan yhtään Nitendo Switch laite arvostelua, mutta

Nintendo julkaisi eilen Mario Kart 8 Deluxe julkaisu trailerin. Peli mitä odotan paljon ja yksi peli minkä takia oikeastaan ostin Nintendo Switchin. Mario Kart 8 oli peli minkä takia meinasin ostaa jopa Wii U:n mutta onnekseni en tätä ostanut sillä tästä olisi tullut kallis sekä Nintendo Switch olisi julkaistu kuitenkin hyvinkin nopeasti tämän jälkeen. Olen ollut aina hirveä Mario Kart fani aina ensimmäisestä Super Mario Kart pelistä lähtien. Tämän jälkeen olen

Nintendo Switch on myynyt maailmanlaajuisesti hyvin ja noussut Nintendon nopeimmin myydyimmäksi konsoliksi ikinä. Tämän lisäksi The Legend of Zelda: Breath of the Wild on ohittanut Super Mario 64 myyntilukemia nousemalla Nintendon nopeimmin myydyimmäksi peliksi. Tämä kaikki lupaa vain hyvää sillä mitä enemmän Nintendo Switchiä myydään niin sitä enemmän Nintendo Switchille julkaistaan pelejä muiden yhtiöiden toimesta. Itselleni nämä myyntilukemat eivät ole

Lauantaina tuli yllättävä tekstiviesti siinä kahden aikaan päivällä kun posti ilmoitti pakettini saapuneen. Kun lopulta perjantaina Nintendo Switch pakettini ei saapunut postiin (R-kioskille) niin ajattelin hakevani paketin sitten maanantaina. Näin ainakin toivoin, että saisin sen sitten maanantaina kun perjantaina en sitä saanut. Kaikki tämä kuitenkin muuttui lauantaina kun olin päässyt spinning maratonin jälkeen kotiin. Purin repun sisällön ja laitoin

Olin väärässä uskossa Nintedo Switch Screen Filter eli suojakalvon kanssa aina tähän aamuun asti. Kirjoittelin tuossa vähän aikaa sitten Nintendo Switch lisätarvikkeista ja tuolloin vertasin suojakalvon kokemuksiani iPhonen sekä iPad kokemuksieni kanssa. Iphonessa olen käyttänyt suojakalvoja käytönnössä alusta asti kun taas iPadillä olen katsonut suojakalvon olevan "epäkäytännölinen" tai hieman turha. Enemmänkin epäkäytännöllisempi sillä iPadin pinta-ala on