NAD C298 kuuntelu kokemuksia

05.08.2023 - 21:56

Kirjoittelinkin tuossa jo ensimmäisen kirjoituksen uudesta päätevahvistimesta minkä ostin tämän viikon alussa ja mitä nyt tulin loppuviikoksi asentamaan ja kokeilemaan. Ensimmäinen ilta ja toisen päivän aamupäivä menikin tosiaan tuon NAD C298 päätevahtimen liittämiseen Denon x3600H kotiteatteri vahvistimeen. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa NAD C298 olen käynyt asiat jo läpi. Kuitenkin nyt viimein olen päässyt kuuntelemaan NAD C298 päätevahvistinta niin vinyyleiden, Node 2i, HBO Max:in sekä parin 4K bluray elokuvan kanssa.

NAD C298 tuli hankittua enemmän musiikin kuuntelua silmällä pitäen ja elokuvien monikanava hyödyt olivat vain plussaa. Elokuvia varten minun olisi pitänyt hankkia vähintään 3.0 vahvistin tai melkein jopa 4.0 tai 5.0 vahvistin. Denon x3600H on ajanut kokoajan kaikkia 9.1.4 Dolby Atmos järjestelmääni ilman minkäänlaista apu vahvistinta. NAD C298 päätevahvistin tuli auttamaan myös sitä asiaa.

NAD C298

Jos lähdetään pääsiasta liikekeelle eli musiikista niin kokemus on ollut loistava kun sain NAD C298 päätevahvistimen toimimaan ilman kaiuttimista lähtevää huminaa / särinää. Ensimmäisen illan aikana kun minulla oli vielä humina / särinä ongelmia niin NAD C298 päätevahvistin vaikutti olevan vain rahan tuhlausta. NAD C298 kanssa yhtä aikaa ostamani Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjain / phono pääte tuntui olleen yksinään paljon parempi ja paljon halvempi päivitys musiikin kuunteluun. Olin jo yhdessä vaiheessa epäuskossa että minun pitää palauttaa NAD C298 päätevahvistin takaisin.

Kuitenkin kun lopulta löysin ongelman mikä aiheutti kaiuttimien huminan / särinän ja sain NAD C298 päätevahvistimen oikeasti toimiin kunnolla niin ei ole kahta sanaa. NAD C298 päätevahvistin oli minulle täydellinen päivitys Denon x3600H kylkeen millä sain paljon paremman äänenlaadun musiikin kuunteluun. Varsinkin vielä kun tajusin laittaa Denonin viemaan ääntä DIRECT tilassa NAD C298:lle ja antaa päätevahvistimen hoitaa myös äänen anto kaiuttimille.

Jokainen päivitys minkä olen tehnyt ensimmäisestä vinyylisoittimesta Pro-ject Essential II:sta lähtien on ollut arvoisensa ja eräällä tapaa samankaltainen. Tuosta lähtötilanteesta Denon, Pro-ject sekä Node 2i niin käytännössä suurin muutos on ollut vähemmän voimakkuuden käyttö. Pro-ject Essential II tarvitsi käyttää paljon enemmän äänenvoimakkuutta kuin nykyisellä Rega Planar 3 vinyylisoittimella. Sitten kun lisäsin uuden Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjaimen / phono päätteen Rega Planar 3:sen ja Deno x3600H väliin niin sama tapahtui uudestaan.

Lopulta kun sain NAD C298 päätevahvistimen toimimaan niin yllätys yllätys sama tapahtui mutta tällä kertaa myös Node 2i musiikki striimaajan kanssa. Jos haluan kuunnella musiikkia samalla voimakkuudella suhteessa NAD C298 päätevahvistimen kanssa kuin ilman niin ero on lähemmäksi 10dB. Tietenkin kaikki riippuu myös lähteestä eli minkä tasoista musiikkia Tidalista kuuntelee mutta yleisesti voi ajatella 10dB eroa.

Niin se ei kuitenkaan yksin merkkaa mitään että musiikin äänentuotto on samaa pienemmällää volyymilla. Äänen kovuus kuin ei tarkoita parempaa ääntä automaattisesti vaikka yleensä näin tuntuu olevan. Se mitä NAD C298 päätevahvistin on tuonut musiikin kuunteluun on parempi äänenlaatu yleisesti eli NAD C298 päätevahvistin saa Q Acoustics Concept 40 kaiuttimista vieläkin enemmän irti kuin Denon x3600H. NAD C298 tuottaa tarkemman, voimakkaamman sekä enemmän yksityiskohtaisemman äänen kuin Denon x3600H. Musiikissa on enemmän bassoa ja sointua mikä tekee musiikista selvempää ja yleisesti laadukkaampaa.

Mitä sitten NAD C298 on tuonut elokuvien ja sarjojen monikanava äänille? Sitä en osaa sanoa varmuudella. Olen nyt muutenkin ollut kolmisen viikkoa poissa kotoa ja olen katsellut elokuvia ja sarjoja stereo 2.0 järjestelmällä. Näin ollen kun on aktiivisesti kuunnellut kolmisen viikkoa ihan eri äänijärjestelmää niin kuulomuisti ei voi mitenkään muistaa miltä se ääni nyt kuullostikaan ennen NAD C298 päätevahvistinta?

Tämä on vain oma luuloni kun katsoin Heat 4K bluray:n DTS HD Master sekä Top Gun Maverick 4K bluray Dolby Atmos kuullosti todella hyville. Molemmat olivat ensimmäisiä katselmuksia kyseisistä elokuvista kun aikaisemmin vanha Heat bluray sisälsi Dolby True HD ja Top Gun Maverick Dolby Atmos oli Itunesta Apple TV:n kautta. Näiden lisäksi katsoin HBO Maxilta Perry Mason toisen tuotantokauden mutta se ei nyt mitenkään ollut ihmeellinen sekä hieman jotain random sarjoja olen aukaissut mitä olen katsonut stereo 2.0 järjestelmällä.

En siis tiedä miten NAD C298 päätevahvistin vaikuttaa monikanava ääniin mutta käytännössä se vapauttaa kaksi kaiutinta Denon x3600H käytöstä pois. Näin ollen Denon x3600H ei enään huolehdi kaikista maksimissan yhdeksästä kaiuttimesta vaan seitsemästä. Ennen yhdeksästä eli nyt seitsemästä Dolby Atmos ääniraidan kohdalla ja viidestä eli nyt kolmesta perus 5.1 DTS tai Dolby ääniraidan kohdalla. Näin ollen Denon saa käyttöönsä enemmän virtaa minkä se jakaa kaiuttimien kesken. Tämän pitäisi käytännössä parantaa äänenlaatua varsinkin yksityiskohdissa eli pienemmissä ja tarkemmissa äänissä. Myöskin jos olen ymmärtänyt oikein niin kaista riittää paremmin taka (surround) kaiuttimille jolloin taka äänien pitäisi olla tarkempi ja Atmos tapauksessa Atmos kaiuttimien.

Tulin hankkineeksi tällä viikolla extemporeen NAD C298 päätevahvistimen minkä laitoin kiinni Denon x3600H vahvistimeeni. Kirjoittelin jo tuossa NAD C298 päätevahvistin kokemuksia että minulla oli kaiuttimien kanssa ongelmia kun laitoin NAD C298 päätevahvistimen kiinni. Kaiuttimista kuului huminaa ja särinää kun laitoin ne kiinni NAD C298 päätevahvistimeen. En meinannut alkuun mitenkään tajuta missä oli ongelma ja voiko sen korjata vai pitääkö minun palauttaa NAD C298 päätevahvistin takaisin?

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä katsomassa Oppenheimer Helsingin Finnkinon Tennispalatsissa uudessa LUXE-salissa. Minun oli tarkoitus käydä testaaamassa Tennispalatsin uudet LUXE-salit jo kesäkuun alussa mutta päädyinkin menemään toiseen elokuvaan ja elokuvateatteriin. Kirjoittelen pienen jutun uudesta LUXE-salista kunhan tästä jaksan. No jokatapauksessa tiistaina tuli palattua takaisin Vammalaan mutta matkan aikana päätin käydä Tampereen Hifihuoneella kyselemässä asioista ja toista mielipidettä. 

 

Hommasin Konto akustiikkalevyt hieman yli kuukausi sitten mistä kirjoitin jo ensimmäiset Konto akustiikkalevy kokemuksia. Nyt kun Konto akustiikkalevyt ovat olleet seinissä kuukauden niin olen ehtinyt katsomaan enemmän sarjoja, elokuvia sekä kuunnellu musiikkia niiden kanssa. Oikeastaan mitään suurempaa eroa en ole huomannut ensimmäisien päivien kokemuksien ja tämän hetken väliltä mutta viimeisien elokuva katseluiden perusteella näin on. Hommasin siis

Eilen lauantaina tuli käytyä Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuilla sekä tekemässä jalkatreeni Tampreen Loaded:lla. Alunperin minulla oli suunnitelmissa käydä perjantaina tekemässä selkätreeni Loadedilla ja lauantaina jalkatreeni mutta tuo perjantaina treeni jäi tekemättä kun pääsin lähtemään perjantaina töistä myöhemmin kuin ajattelin. Minulla olisi mennyt perjantaina Tampereella todella myöhään niin matkalla ajattelin että nyt on parempi jättää treeni väliin

Akustiikkalevyt ja bassoansat ovat asioita mitä olen ajatellut, miettinyt ja pohtinut mikä olisi paras ratkaisu pitkään. Tämän vuoden hifimessuilla yksi asia mitä oikein menin katsomaan ja kuuntelemaan oli Bassan bassoansat. Bassan bassoansa on 60cm "laatikko" minkä saisin muutamaan nurkkaan laitettua ja mikä ei paistaisi niin näkyville mutta itseäni on mietityttänyt se että toimiiko ne oikeasti ja montako niitä tarvitsisi? Myöskään en saisi niitä mahdutettua