Mietin liikaa jaksanko tehdä selkätreenin

16.11.2016 - 12:06

Tein tänään yhden virheen ja meinasin tehdä toisen. Aamulla heräsin aikaisin jotta olisin ehtinyt juoksemaan sekä mennä pyörällä töihin. Aamulenkki joko ennen pyöräilyä töihin tai sitten pyöräilyn jälkeen toimistolta. Tiedän kyllä että tälläinen suunnitelma on hieman liikaa ja vie aikaa enemmän kuin pelkkä juokseminen. Aamulenkkiä varten onkin vain parempi mennä autolla töihin ja jättää pyörällä meneminen vain pyöräilyyn. Tänään kuitenkin varasin aamulla sen verran aikaa että olisin pystynyt juoksemaan noin 5km - 6km lenkin pyöräilyn lisäksi. Tälläinen oli suunnitelma eilen illalla ja aika hatara sellainen mistä en ollut yhtään varma. Herätessäni aamulla tämä suunnitelma tuntui koko ajan vain huonommalta. Olin väsynyt eikä minua kiinnostunut lähteä juoksemaan sekä pyöräilemään eli tämä tuntui aamulla olevan vain liikaa. Aamulla kyllä mietin aamuvalmisteluita tehdessä juoksemista ennen töihin lähtöä mutta kellon menessä eteenpäin tämä ajatus hiipui hetki hetkeltä. Tämä juoksu + pyöräily compo olisi ollut kyllä tänään liikaa jonka onneksi vältin.

Päivän suurin virhe oli miettiä liikaa illan kuntosalitreeniä jaksamisen kannalta. Eilen kuntosalitreenin jälkeen tunsin olevan todella väsynyt ja palautuminen tuntui vievän paljon aikaa. Tämän johdosta aloin miettimään miten tulen jaksamaan tämän illan kuntosalitreenin. Tämä oli siinä mielessä virhe että aloin miettimään asiaa hieman liikaa jonka johdosta aloin epäilemaan jaksamista enemmän. Ennen treeniä ei pitäisi alkaa miettimään jaksamisia sillä se alkaa sekoittamaan liikaa treeniä. Parempi olisi ollut etten olisi miettinyt miten tulen jaksamaan vaan katsonut päivän kunnon lämmittelypainoilla. Parempi vain keskittyä treenin suunnittelussa / mietinnässä liikkeisiin, variaatioihin sekä sarjojen pituuksiin.

Kova selkätreeni pitkästä aikaa

Vaikka mietin hieman liikaa jaksamista mikä melkein pilasi treenin niin kuin menin epäilevänä kuntosalille niin palasin sieltä todella iloisena ja hyvän tuulisena. Tänään selkätreeni kulki vanhaan tapaan todella hyvin. Selkätreeni ei ole mennyt pitkään aikaa niin hyvin kuin tänään mutta osa syy on myös se että treenasin viime vuonna pitkään pidemmillä sarjoilla jolloin treeneistä tuli erilaisia. En nyt lähde vertailemaan lyhyempien sarjojen treenejä sekä pidempien sarjojen treenejä keskenään kun niitä ei voi verrata edes keskenään. Ihan vain muuten sanon että tänään selkätreeni oli pitkästä aikaa kova ja hyvä sillä olen treenannut pidempään lyhyemmillä sarjoilla niin lyhyemmistä sarjoista on minulle eneemän vertailukelpoisempia treenejä.

Tämän päivän treenistä tekee vielä kovan sekin seikka että viimeksi kun tein tälläisen selkätreenin minulla oli itselläni enemmän painoa joten tein tämän päivän selkätreenin kevyempänä mitä aikaisempia samankailtaisia selkätreenä. Tämä tekee tämän päiväisestä vieläkin paremman treenin mutta ei tämä ihan top 5 treeneihin mene. Vaikka tuossa mainitsin ettei treeni mennyt top 5 treeneihin niin en pidä näistä mitään kirjaa mikä treeni on parempi kuin toinen mutta arvostan muutamia treenejä korkeammalle kuin toisia. Esimerkiksi ennätykset tai suurilla painoilla tehdyt pidemmät sarjat kuuluvat näihin treeneihin mitkä nostan muita ylemmäksi. Näihin treeneihin kuuluu siis kerrat jolloin olen tehnyt tämän hetkisiä ennätyksiä sekä 200kg ja 210kg saatuja pidempiä sarjoja maastavedossa. Käytännössä siis omat parhaat selkätreenit ovat niitä treenejä joissa maastaveto on mennyt normaalia paremmin.

Tänään myös maastaveto onnistui paremmin kuin aikoihin. Sain tehtyä 200kg kaksi sarjaa toisen kolmen toiston ja jälkimmäisen kahden toiston. Olin näihin sarjoihin todella tyytyväinen sillä en ole aikoihin nostellut tälläisiä painoja ja viimeksi ei edes tainnut 200kg nousta jos ihan oikein muistan. Tämän jälkeen laskin vielä painot 180kg joilla tein pari sarjaa niin paljon kuin jaksoin. Tämän päivän suunnitelma oli paukuttaa maastavedossa suurilla painoilla mahdollisimman paljon toistoja. Ehkä tein tänään hieman liian suurilla painoilla ja pienemmillä painoilla olisin saanut suurempia toistomääriä. Tietenkin oli nyt hyvä tehdä hieman suuremmilla painoilla kun tänään jaksoin niilä tehdä kun nykyään tuokaan ei välttämättä ole ihan normaalia.

Maastavedon jälkeen tein loput kolme liikettä sitten kahdentoista toiston sarjoilla joita käytin eilen treenissä ja on suunnitelmissa myös käyttää loppuviikon treeneissä. Kahdentoista toiston sarjoja niin isoilla painoilla kunhan vain tuo kaksitoista toistoa mene. Tarvittaessa sitten pienempää painoa mutta tarkoitus oli saada kahdentoista toiston sarjoja. Nyt olen taas huomannut pidempien toistojen jälkeen että isommilla painoilla tehtyjen treenien jälkeen kropan palautumisaika on myös pidentynyt. Pidemmillä sarjoilla kroppa alkoi hyvin väsymään mutta yleinen palautuminen tuntui olevan helpompaa. Alkuvuoden aamutreeneissä kun tein isommilla painoilla niin painot / treenit eivät olleet ihan tätä samaa luokkaa jolloin myöskin palautuminen oli erilaisia. En tiedä sitten paljonko viime viikon juoksut vaikuttavat nyt palautumiseen mutta jotenkin vain tuntuu että näiden kahden kuntosalitreenin jälkeen palautuminen on ollut hitaampaa kuin tuplatreenipäivien jälkeen mikä itseäni ihmetyttää. Ehkä loppuviikosta perjantain jälkeen huomaa viikonloppuna missä kunnossa kroppa sitten on sillä ainakin tuplatreeniviikkojen jälkeinen viikonloppu oli väsynyttä oloilua eli silloin näen pidemmän aikavälin vaikutuksen.

Käytin tänään treenatessa pitkästä aikaa pitkiä collegehousuja jotka olin pääsiäisenä ostanut. Ohuemmat college-housut jotka eivät olleet liian paksut kun lähinnä paksuuden ja sitä kautta kuumuuden takia olen collegehousuja kaartanut viimeaikoina. En tiedä auttoiko collegehousut tämän päivän jaksamiseen ja sitä kautta hyvin menneeseen treeniin mutta aloin miettimään asiaa siltä kannalta että niillä olisi ollut vaikutusta. Yhteen aikaan treenasin vallan collegehousuilla mutta jossain vaiheessa vaihdoin ne polvihousuihin lähinnä sen takia kun collegehousuilla alkoi olemaan kuuma. Tänään kuitenkin otin collegehousut treenaamiseen ihan vain sitä varten kun tein tänään maastavetoa ja olen välillä onnistunut saamaan reidet hieman verille kun tanko on osunut reisiin. Sitä kun koittaa tuoda tangon mahdollisimman lähellä niin tällöin se myös osuu reisiin ja tangon ollessa karhea niin ei se paljon vaadi että reidet ovat hieman veressä. Tämän päivän onnistumisen myötä olen miettinyt käyttäväni collegehousuja myös perjantaina jolloin minulla on vuorossa jalkatreeni sekä myöskin ensiviikolla olen käyttämättä collegehousuja. Haluan nyt katsoa että onko housuilla mitään merkitystä treeniin ja ainakin tämän päivän perusteella saattaisi olla.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 140kg x5, 180kg x5, 200kg x3, x2, 2x3 180kg
  • Kulmasoutu käsipainoilla 2x12 45kg, 40kg x12
  • Alatalja 80kg x12, 3x12 100kg
  • Ylätalja kahva 3x12 60kg

Sen aina unohtaa kun on pidemmän aikaa pois ja samalla huomaa sekä muistaa että asiat eivät ole yhtään muuttuneet. Olin nyt poikkeuksellisesti puolitoista kuukautta pois lähisaleilta kun jäädytys onnistui vai kalenterikuukaudeksi eikä sitä saanut kuukauden puolesta välistä alkamaan. Näin ollen otin lähisaleille jäsenyyden jäädytyksen loman jälkimmäiselle kuukaudelle kun loman jälkeen pystyin kuitenkin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:llä siihen asti kunnes jäädytys loppuu.

Tamperelaiset voivat olla nyt viimeistään hiljaa. Loaded, Wolf, Powerhouse ja nyt PTVGYM on tamperelaisten valikoimissa missä treenata. Toista se on täällä Espoossa kun joutuu menemään Helsingin puolelle kunnon kuntosalille. Minun oli alunperin tarkoitus mennä eilen lauantaina Tampere PTVGYM avaijaisiin vaikka vielä kesälomalla sanoin että miksi menisin Tampereen PTVGYM:lle kun Tampereella on kuitenkin Loaded mistä pidän todella paljon? Mietteet ja ajatukset alkoivat kuitenkin muuttua kesäloman loppuun mennessä kun ajattelin meneväni Tampere PTVGYM avajaisiin.

Suunnitelmat muuttuivat tällä viikolla nopeasti ja vielä moneen kertaan. Minun oli tarkoitus käydä perjantaina normaaliin tapaan tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Täytyy kyllä sanoa että myöskin se mitä tein ja mitä olisin tehnyt olisi ollut ihan erilainen jos PTVGYM:lle olisin perjantaina mennyt. Olisin varmaankin tehnyt aikalailla sellaisen "normaalin" maastaveto treenin mitä PTVGYM:llä olen nyt tehnyt.

Poikkeuksellinen kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä jakso on nyt päättymässä tämän viikon jälkeen. Minulla on nyt ollut tämän kuukauden tai oikeasti nyt viime kuukauden lähisalin jäsenyys jäädytetty "loman" ajaksi. Sitä kun ei saanut sillain mukavasti kuukauden keskivaiheilta alkamaan vaan pelkästään kalenteri kuukauden niin päätin ottaa sen sitten loman päätös kuukaudelle. Näin ollen kun palasin kotiin kesälomalta niin kävin nyt nämä kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä. 

Maanantaina tuli tehtyä lohko maastavedossa uusi ennätys 310kg, mutta sen jälkeen tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tuli tehtyä niin sanotusti normaalit treenit. Juuri sellaiset treenit joita tein vielä alkukesästä ennen kesälomaa. Ei siinä siis mitään olisi ollut normaalisti jos olisin jatkanut treenaamista kuten ennen kesälomaa. Kuitenkin kesälomalla tuli treenattua ihan eri tavalla sillä aloin tekemään hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tämä puolestaan johti siihen että aloin paukuttamaan erilaisia sarjaennätyksiä liukuhihnalta. Kuuden viikon aikana tuli paukutettua noin kolmekymmentä erilaista sarjaennätystä.