Mario Kart 8 Deluxe todella hauska peli ja varsinkin moninpelinä

27.04.2017 - 23:50

Mario Kart 8 Deluxe julkaistaan perjantaina 28.4, mutta itse sain oman kappaleeni "jo" torstaina eli päivää ennen. Tämä oli vain hyvä sillä nyt ainakin tiesin saavani pelin viikonlopuksi ja vapuksi. Ellei nyt tulevana viikonloppuna oli muuta tekemistä niin ainakin Mario Kart 8 Deluxe voi pelata. Sen mitä olen tässä ehtinyt pelaamaan Mario Kart 8 Deluxe niin voin sanoa, että peli on todella hauska ja mukava. Oikeastaan itselleni muistui nuoruuden ajat mieleen jolloin tuli hakattua Mario Kart 64:sta Nintendo 64:lla.

Nyt pääsin jo kokeilemaan jaetun ruudun moninpeliä ja täytyy kyllä sanoa, että peli pääsee moninpelissä varsinaiseen elementtiinsä. Hauska peli muuttuu vieläkin hauskemmaksi ja paremmaksi kun kanssa kilpailijat ovat ihmisiä tai ainakin osa on ihmisiä. Ihmisvastustajat kun ovat vain vaikeampia kuin tietokone sekä kilpailuista tulee paljon tasaisempia ja kiinnostavampia. Aikoinaan juurikin Nintendo 64:lla tuli pelattua todella paljon Mario Kart 64:sta juurikin jaetun ruudun moninpeliä joko kahden ja neljän pelaajan.

Omasta mielestäni peli toimii paremmin "handheld-tilassa" kuin esimerkiksi The Legend of Zelda: Breath of the WildTämän saman huomasin myöskin Splatoon 2 Testfire viikonloppuna jolloin pelaaminen handheld-tilassa vaikutti jopa helpommalta tavalta pelata peliä kuin tv-tilassa. Omasta mielestäni juurikin enemmän "arcade", nopea tempoisempi ja "yksinkertaisempi" peli toimii vain paremmin handheld-tilassa. Kyllä Zeldan pelaaminen onnistuu handheld-tilassa mutta Mario Kart 8 Deluxe toimii vain paremmin. Vähemmän toimintoja ja yksinkertaisempi pelimekanismi sekä peli mikä ei tarvitse suurempaa näyttöä vain vaikuttavat asiaan. The Legend of Zelda: Breath of the Wild pelin avoin maailma sekä taistelumekanismi vain ovat helpommin pelattavissa Nintendo Switch Pro Controller ohjaimella

 

#mariokart8deluxe #nintendoswitch #gaming #mariokart #nintendo

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Jos omistaa Nintendo Switch:n tai on hankkimassa sitä niin Mario Kart 8 Deluxe on pakko-ostos. Molemmat Nintendon julkaisemat pelit mitä Nintendo Switch:lle on julkaistu ovat pakko-ostoksia. Niin The Legend of Zelda: Breath of the Wild kuin Mario Kart 8 Deluxe ovat pelejä jotka myyvät konsoleita ja tämän jälkeen vain odottaa tulevia Nintendon julkaisuja kuten Splatoon 2, Arms sekä Super Mario Odyssey

 

En nyt osaa sanoa mikä oli minulla syy hankkia Fifa 18 Nintendo Switch:lle mutta näin tuli tehtyä. Oliko se tulevat jalkapallon MM-kisat vai ja Fifa 18 pelin olevan tarjouksessa sekä huomattuani Fifa 18 tulevan ilmaisen World Cup päivityksen. Tässä nyt oli ainakin kolme syytä miksi hankin Fifa 18 pelin. Minulla kun ei ole tällä hetkellä Playstation 4:sta niin tietenkin hankin Fifa 18:sta Nintendo Switch:lle vaikkakin peli on huonompi versio verrattuna

Viimeisin Nintendo Direct tuli torstai - perjantai välisenä yönä mikä tuli katseltua ihan suoraan. Itse en oikein odottanut tältä Nintendo Directiltä sen enempää vaikka toisaalta Nintendo Switch täytti juuri yhden vuoden. Tämän puolesta olisin voinut toivoa parempia pelijulkaisuja kuin mitä lopulta julkaistiin. Kuitenkin E3-tapahtuma on muutaman kuukauden päästä jolloin on odotettavissa "suurempia" pelijulkaisuja. Kuitenkin tämä Nintendo Direct tarjosi

Payday 2 on tullut Nintendo Switch:lle tänään ja laitan tänne jakoon gameplay videoita ja muutaman arvion jotta ostopäätös olisi helpompi. Payday 2 Nintendo Switch versio on näkemäni perusteella ihan kelpo peli varsinkin jos sinulla on kavereita joiden kanssa pelata peliä sillä Payday 2 on juurikin moninpeli eikä oikestaan yksin pelattava peli. Payday 2 sisältää yksinpelin, mutta peliä ei oikein voi suositella yksin pelattavaksi mikä helpottaa mahdollista

Toukokuun 22. päivä Nintendo Switch:lle ilmestyy Mega Man Legacy Collection 1 + 2 jotka sisältävät kaikki Mega Man peli 1 - 10. Mega Man Legacy Collection 1 pitää sisällään 15€(?) hintaan Mega man 1 - 6 ja Mega Man Legacy Collection 2 pitää sisällään 20€(?) hintaan 7 - 10. Mahdollinen fyysinen julkaisu saattaa tulla myös myyntiin mikä pitää sisällään fyysisen Mega Man Legacy Collection 1 ja digitaalisen koodin Mega Man Legacy Collection 2 joten kannattaa

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten viime perjantaina julkaistusta Bayonetta 1 & 2 Nintendo Switch:lle. Siinä otin kantaa myös siihen, että mitä kannattaa ottaa huomioon jos ostaa Bayonetta 1 & 2 fyysisenä. Kannattaako Bayonetta 1 & 2 ostaa fyysisenä vai digitaalisena? Bayonetta 1 on kummassakin tapauksessa digitaalinen lataus eli vain Bayonetta 2 saa fyysisenä. Digitaalisena ostettaessa molemmat pelit ovat ostettavissa erikseen eli ostohetkellä ei tarvitse