Maastavedossa pyramiidisarja sekä uusi selkäliike testissä

16.11.2016 - 12:06

Eilen pidin täyden välipäivän ja päädyin tähän sen seurauksena kun eilen en mennyt kuntosalile. Ajattelin nyt olevan hyvä aika pitää ihan täysi välipäivä ilman minkäänlaista lenkkiä vaikka tarvitsen kilometrejä vuositavoitteeseeni. Kuvittelin kuitenkin asiaa siltä kannalta, että saan juostua enemmän kun pidän välillä välipäiviä. Kropan pitää välillä vain saada lepoa ja tällöin myös jaksaa paremmin. Vaikka eilen olikin välipäivä niin tämän aamulenkillä jaloissani tuntui hieman "epänormaalia". Välillä tuntui kuin jalkaan olisi tulossa jonkin sortin rasitusvammaa vaikka näin ei ollut. Muutenkin tämän aamun aamulenkin tarkoitus oli juosta kevyt ja säästävä lenkki illan selkätreeniä varten. Luvassa oli kuitenkin maastavedon tekemistä illalla niin aamulla piti hieman säästellä vaikka aamulenkin ja kuntosalitreenin alkamisen väliin tuli melkein 12 tuntia. Kaikki treenit ennen seuraavaa treeniä vaikuttavat.

Illalla aamulenkki ei tuntunut oikeastaan missään tai ainakin en mielestäni huomannut mitään väsymystä. Selkätreeniä lähdin rakentamaan viime viikon mukaan jonka johdosta viimeisiä liikkeitä piti hieman miettiä jos halusin tehdä erilaisen treenin. Maastaveto oli ihan ehdoton aloitusliike jonka jälkeen halusin tehdä kulmasoutua vastaotteella kuten viime viikolla. Tämän jälkeen kaikki oli auki ja tähän halusin jotain eroa kuin viimeksi vaikka "Lat Rope Yankers" oli melkein ehdoton liike. Tämä tarkoitti lähinnä yhden liikkeen muuttamista jotta sain eroavaisuutta.

Selkätreeni lähti liikkeelle maastavedolla missä hieman arvoin teko tapaa. Viimeksi tein viiden toiston sarjoja 160kg:lla ja tänäänkin mietin samaa. Päädyin kuitenkin jostain ihmeen syystä tekemään pyramiidisarjan vaikka en yhtään tykkää niiden tekemisestä varsinkaan maastavedossa. Neljän tasoa eli kolme painon nostoa toistojen alkaessa kuudesta ja käyden kolmessa. Taukoa tuli pidettyä vain painojen vaihton yhteydessä jossa käytin hieman myös aikaa hapen ottamiseen. Täytyy kyllä sanoa, että "huipulle" päästyä eli viimeisen tason jälkeen teki mieli kyllä jättää sarja siihen, mutta toisaalta en halunnut keskeyttää sarjaa. Maastavedon jälkeen jatkoin samassa kohtaan treenaamista tekemällä kulmasoutua vastaotteella. Vaikka on olen tehnyt pitkään myötäotteella niin en osaa sanoa vielä kumpi on parempi tyyli. Tähän tietenkin voisi auttaa se, että tekisi samassa treenissä sekä myötäotteella sekä vastaotteella jolloin eron pitäisi huomata heti.

[[{"fid":"313","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Näiden kahden liikkeen jälkeen piti sitten hieman miettiä tulevia liikkeitä jotta sain hieman erilaisen treenin kuin viimeksi. Ajattelin tässä vaiheessa ylätaljaa narulla sekä vaakasoutua, mutta kumpaakaan en loppujenlopuksi päätynyt. Tämän jälkeen teinkin ihan uuden liikkeen tekemällä alataljaa seisoen eli poissa varsinaisesta alataljasta. Tähän tietenkin tarvittiin sellainen ristikkäistalja jossa pystyi vaikuttamaan vaijerin asentoon, koska vaijerin piti olla ylempänä. Tämänkin koko liikkeen olen jostain videoista nähnyt mitä olen nyt viimeaikoina nähnyt. Nopeasti verrattuna ero normi alataljaan on se, että tuki on pelkillä jaloilla ja tasapaino piti säilyttää. Tämä tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että painoja piti vähentää, jotta tasapaino sekä liikkeen tekeminen edes sujui. 

Viimeiseinä liikkeenä tein "Lat Rope Yankersia" vaikka mietin vielä tässä kohtaan vaakasoudun tekemistä. Jopa "Yankersin" jälkeenkin mietin vielä tovin yhden liikkeen tekemistä mikä olisi ollut vaakasoutu. Päädyin lopulta kuitenkin siihen, että neljä liikettä riitti tälle päivää.

Selkätreeni

  • Maastaveto pyramiidisarja 100kg x6, 130kg x5, 150kg x4, 160kg x3, 150kg x4, 130kg x5, 100kg x6
  • Kulmasoutu tangolla vastaote 3x20 80kg
  • Alatalja seisten 3x20 18.75kg
  • "Lat Rope Yankers" 3x20 40kg

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Tänään sunnuntaina tulee seitsemän viikkoa siitä kun kävin juoksemassa ensimmäisen pidemmän juoksulenkkini aikoihin ja yhdeksän viikkoa kun ajoin "juoksemaan". Yhdeksän viikkoa sitten sain mielijohteesta sellaisen ajatuksen että mitä jos vaihtaisin päiväkävelyt sykealue 2 "juoksuihin"? Käytännössä tämä siis tarkoitti todella kevyen hölkän ja kävelyn yhdistämistä sillä tiesin että minun on hyvin vaikea pysyä sykealue 2:lla. Tiesin tämän jo etukäteen kun olen joskus kauan sitten vuosia sitten kokeillut tätä sekä sillä Youtube videolla mistä kyseisen idean sain päähäni tämä asia tuli esille.

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä toista kertaa ikinä Tampereen PTVGYM:llä jossa tuli tehtyä ensimmäistä kertaa maastavetoa sekä selkätreeni. Minulla on vielä Tampereen Loaded:lla muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä mutta ajattelin poiketa vaihteeksi Tampereen PTVGYM:lle kun en ole siellä kuin kerran aikaisemmin käynyt. Myöskin Tampereen PTVGYM:lle oli Helsingistä tullessa hieman helpompi tulla ja aikaakin säästyi hieman. Myöskin minulla oli tarkoitus tehdä maastavetoa sekä halusin katsoa Tampereen PTVGYM:n selkälaitteet läpi kun en ollut aikaisemmin tehnyt selkätreeniä siellä.

Piti jo kirjoitella viime viikonloppuna mutta en kerinnyt enkä myöskään jaksanut alkaa kirjoittelemaan. Viime viikolla minun oli alunperin tarkoitus käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä neljä kertaa mutta päädyin käymään kolme. Viime viikon keskiviikkona minun oli tarkoitus käydä tekemässä viikon ensimmäinen kyykky- / jalkatreeni PTVGYM:llä mutta päädyin lopulta menemään tekemään sen treenin toiselle lähisalille. Päätin lopulta mennä lähisalille kahdesta eri syystä jotka olivat että halusin hieman löysäillä kun ei tuntunut hyvälle päivälle ja muistaakseni toinen syy taisi olla yleisurheilun EM-kisojen viimeinen kisapäivä?

Kuudes sunnuntaina mutta tällä kertaa en lähtenyt tekemään pidempää kymmenen kilometrin juoksua mitä olen viimeisen viiden viikon sunnuntaisin tehnyt. Tällä kertaa halusin palautua niin treeneistä kuin hieronnasta sekä keskittyä tulevaan hierontaan. Jos palataan ajassa taaksepäin toissa viikolle niin silloin minulla oli hieronta ja tunsin että takareidet sekä pohkeet olisi ollut hyvä hieroa tuolloin. Kuitenkin pidättäydyin suunnitelmissa ottaa tuolloin hieronnassa rinnan sekä kädet.