Loppuviikon treenit ja hieman tietoa dieetin kulusta

16.11.2016 - 12:06

Aamupainot nyt vaihtelevat joka aamu, mutta jos nyt perjantaiaamun painolla mittaa dieetin kulkua niin se on noin neljä kiloa. Pari viikkoa ajattelin vielä dieetillä mennä ja tällä hetkellä näyttää siltä että muutos on kolme - neljä kiloa vaa'an mukaan. Ennen dieetin alkamista halusin painon olevan vain alle 100kg, mutta jo ensimmäisessä mittauksessa paino oliko jo melkein alle 100kg. Tästä johtuen minulla ei ollut oikein mitään varsinaista tavoitetta dieetille. En varsinaisesti osaa nyt sanoa sen enempää onko tämä dieetti nyt menossa onnistuneeseen suuntaan vai ei. Tälläinen muutaman kuukauden kokeilu tämä on vain ollut ja tarkoitus oli hieman katsoa mitä tapahtuu.

Toisaalta jos olisin asettanut jotain painotavoitteita niin luulisin olevan kokoajan paniikissa. Välillä jo nyt tuntuu, että olen paniikissa dieetin onnistumisen suhteen. Vielä kun paino on vaa'an mukaan pikkuhiljaa laskenut niin tämän jälkeen sitä vain toivoo, että se laskisi vieläkin enemmän. Tällä hetkellä olen laittanut tavoitteeksi päästä alle 95kg, mutta tuo alkaa olemaan jo itselleni aika vaikea. Ainakin jos tuon parin viikon aikana haluan onnistua. Sanoisinko mahdotonta? Tuo vaatisi parin viikon aikana todella vähäisellä ruualla menoa ja tähän en kuitenkaa ala. Tämä viikko on mennyt jo hieman poikkeavalla syömisellä ainakin lounaan osalta, mutta en osaa nyt sanoa mitä teen näiden viimeisen parin viikon aikana.

Periaatteessa dieetin pitäisi kiristyä loppua kohden ja tuohon suuntaan olen kanssa itsekkin mennyt. Tällä viikolla tuli otettua lounaasta hiilarit käytännössä pois. En sitten tiedä viitsinkö tämän viikkoisesta lounaasta enään alkaa vähentämään sillä treenatakkin pitäisi jaksaa. Olen kuitenkin ollut sillä linjalla kokoajan, että syön kuitenkin niin paljon, että jaksan treenata kunnolla. Myöskin yleinen jaksaminen ja vireys on ollut tärkeässä roolissa ruokailuissa sillä en kuitenkaan halua olla väsynyt koko päivää. Vähäinen syöminen kun itselleni helposti johtaa väsymiseen ja päänsärkemiseen mitä en tässä tapauksessa halua. Tulevana viikonloppuna pitää nyt miettiä miten tulen tämän dieetin lopun suorittamaan.

Torstaina aamulla selkätreeni ja illalla todella raskas jalkatreeni

Torstaiaamu oli siinä mielessä selkeä, että tiesin hyvissä ajoin mitä tulen tekemään torstaiaamuna, mutta ilta olikin sitten toinen juttu. Olin suunnitellut jo pidempään tehdä torstaiaamuna selkätreenin, mutta iltatreeniin vaikutti myöskin se asia, että menin kuntosalille Suomen pelin jälkeen. Mikä sitten teki tästä asiasta niin erilaisen oli kuitenkin se etten osannut tietää miten tuo pelin katsominen vaikuttaa vireystilaan. Ajattelin aluksi tehdä jonkin hieman rauhallisemman treenin kuten käsitreenin, mutta matkalla kuntosalille aloin miettimään asioita ehkä hieman liikaa. Koko matkan kävellessäni kuntosalille raksutin päässäni erilaisia vaihtoehtoja. Toisaalta tuo hirveä miettiminen sopi sinällään tämän viikon trendiin, että olen ehkä hieman liikaakin jo vaihdellut suunnitelmia.

En oikeastaan tiedä mistä sain lopulta suunnitelmiini pyörimään jalkatreenin, mutta lopulta myös päädyin jalkatreenin tekemiseen. Sinällään tuo matkalla päätöksien teko oli huono asia siinä mielessä, että minulla ei ollut mukanani painonnostokenkiä mitä olen nyt kyykkyä tehdessä käyttänyt. Toinen asia oli se, että otin treenijuomaksi BCAA kun "parempi" ratkaisu olisi ollut Octane mikä sisältää glutamiinia. Glutamiini puolestaan auttaa palautumisessa mitä olisi hyvä ollut saada jalkatreenin yhteydessä. Vaikka ei nyt tuolla sinällään ollut mitään väliä sisälsikö treenijuoma glutamiinia vai ei. Olen vain nyt tottunut juomaan treenijuomana Star Nutrionin Octanea minkä olen huomannut olevan ihan hyvä treenijuoma ainakin näin dieetin aikana.

En tajunnut treenin aikana enkä oikeastaan treenin jälkeen miksi jalkatreenini oli torstai-iltana niin raskas kuin se oli. Treenin jälkeen jalat tärisi ja hyvä kun pystyin jotenkin käveleen sillä onnuin hieman ainakin hetken aikaa. Muutoinkin oli hyvin lähellä etten ottanut lukua treenin aikana. Ei tuo treeni nyt niin raskas ollut? Vaikuttiko dieetti vai olenko vain tottunut nyt liikaa kuuden - kahdeksan toiston "koviin" sarjoihin, että tuo pidempien sarjojen tekeminen laittaa kropan heti kuolemaksi?

Jalkatreeni alkoi kyykyllä missä lämmittelysarjan jälkeen tein ensimmäisen kunnon sarjan kahdenkymmenen toiston sarjalla. Tämän jälkeen pidin painot samoissa ja tein kolme kymmenen toiston sarjaa. Jatkoin siis samaa tyyliä millä aloitin viimeksikin jalkatreenin. Tällöin taisin tehdä kahdenkymmenen toiston sarjan jälkeen viisi kymmenen toiston sarjaa. Täytyy kyllä sanoa, että tuo kahdenkymmenen toiston sarja laittaa kropan ja jalat koville, mutta tuon jälkeen on aivan loistava tehdä kymmenen toiston sarjoja kun ne tuntuvat niin lyhyiltä.

Kyykyn jälkeen tein pitkästä aikaa supersarjana sumokyykkyä ja kapeata kyykkyä smith-laitteessa. En muista koska viimeksi olen näin tehnyt joten tästä syystä en laittanut liikkeisiin yhtään painoja vain tein pelkällä smithillä. Tämä oli ihan loistava ratkaisu sillä jo tämäkin otti todella paljon. Jos olisin laittanut painoja niin ne olisivat olleen kahden ja puolen kilon tai viiden kilon kiekot per puoli sillä tämä yhdistelmä on ihan kamala. Varsinkin kun kapean kyykyn tekee ihan pohjaan asti niin kuin se kuuluukin. Jättämällä kapean kyykyn ylös niin ei tuota kannata edes tehdä. 

Tämän supersarjan jälkeen tein vielä takareisiä maaten kolme kymmenen toiston sarjaa missä käytin 1 1/3 osaa tyyliä ja käytin pieniä painoja. Juuri tuo 1/3 osaa toistoa toiston päälle tekee tuosta tyylistä kamalan. Olen myöskin huomannut tällä tyylillä tehdessä, että painot kannattaa ottaa ennemmin pienet kuin isot. Suuremmilla painoilla ei vain saa tehtyä noita 1/3 osaa toistoa toiston päälle. Toiston jälkeen painot vain tippuvat helposti suoraan alas jolloin ei saa tehtyä sitä pientä 1/3 osaa toistoa.  

Aamun selkätreenissä yritin tehdä vain liikkeitä sen mukaan mitä en tehnyt maanantaina. Kun kyseessä oli viikon toinen selkätreeni niin halusin tehdä liikkeet eriävinä. Joko koko liike oli sellainen mitä en tehnyt maanantaina tai sitten variaatio oli hieman toinen. 

Aamun selkätreeni

  • T-soutu
  • Ristikkäisvedot
  • Alatalja naru
  • Ylätalja kahva seisten

Ilan jalkatreeni

  • Kyykky
  • Supersarja sumokyykky smith + kapea kyykky smith
  • Takareidet maaten 1+1/3
  • Pohkeet seisten

Perjantaiaamuna hyvin perus käsitreeni ja illalla olkapäätreeni

Perjantaiaamun käsitreeni meni lopulta aika perus tyyliin alusta loppuun. Hauiksen puolella tulin käyttäneeksi enemmän erikoistekniikoita ja ojentajan puolella tuli käytettyä perussarjoja. Tämä meni nyt tälläin ihan sen takia kun halusin suorittaa aamun treenin suhteellisen nopeasti. Eihän siinä nyt lopulta niin paljon aikaa mennyt kuin "normaalissa" aamun käsitreenissä. Yhteensä neljä liikettä joista kaksi hauisliikettä ja kaksi ojentajaliikettä. Tällä kertaa en käyttänyt supersarjoja, mutta jos olisin tehnyt "normaalimman" käsitreenin niin tällöin olin sisällyttänyt supersarjoja treeniin. Tuo ei sinällään haitannut mitään kun sain haettua loistavasti tuntuman käsiin.

Jos aamun treeni oli enemmän "tavallinen" niin illalla olkapäiden puolella tulin käyttäneeksi enemmän erikoistekniikoita. Supersarjoja tulin käyttäneeksi alkuun minkä lisäksi tein myös pari liikettä ihan normaaleilla kymmenen tai viidentoista toiston sarjoilla. Aloitin käytännössä superjoilla ja loppuun otin pari liikettä normaaleilla sarjoilla. Alkuun tein myös virheen ottaessani pyramiidisarjoihin hieman ylisuuret painot. Kun painot menivät 10kg, 12,5kg ja 15kg niin parempi olisi ollut ottaa 5kg, 7,5kg sekä 10kg jolloin olisin saanut pidettyä toistot enemmän hallittuina. Nyt nuo 15kg tehdyt toistot menivät hieman liikaa runttauksen puolelle kun kontroilluituja lähdin hakemaan.

Aamun käsitreeni

  • Hauiskääntö z-tanko scott
  • Ojentajapunnerrus pidempi naru
  • Supersarja hauiskääntö istuen vastaote + Hauiskääntö istuen hammer
  • Ranskalainen punnerrus istuen

Olkapäätreeni

  • Pyramiidisarja vipunostot sivuille istuen
  • Pyramiidisarja vipunostot eteen istuen
  • Supersarja Vipunostot sivuille istuen + Vipunostot eteen istuen
  • Supersarja vipunostot takaolkapäille vinopenkki + Vipunostot takaolkapäille pää tuettuna
  • Vipunostot vinopenkissä kyljeltään
  • Facepull

PTVatasen some on näköjään toiminut. Kävin nyt ensimmäiset kerrat Pitäjänmäen PTVGYM:llä loppiaisen jälkeen ja voi pojat sillä perjantai- sekä lauantai-iltana PTVGYM oli ihan täynnä teinejä. Varsinkin kun ottaa huomioon Pitäjänmäen PTVGYM:in koon niin siihen nähden aivan liikaa. En niinkään nähnyt hirveästi vanhempaa uutta väkeä mutta kyllä sieltäkin puolelta uusia naamoja oli hieman. Suhteutettuna teinejä oli varmaan se 80% kun taas lähiketjusalilla prosentit menevät toiseen suuntaan. Tämä vain kertoo ketkä katsovat PTVatasen videoita ja somea. Teinit.

Niin ne päivät näköjään vaihtelevat vain todella paljon. Viimeksi kun minulla oli lauantaina viime vuoden viimeinen treeni ja tein kyykky treenin niin jaksoin tehdä vain 205kg painoilla viisi toistoa. Odotukset tuota treeniä kohtaan olivat suuremmat mutta jo hyvissä ajoin huomasin tangon vain painavan selässä. Minun oli tarkoitus tehdä ihan erilainen treeni mitä lopulta tein sillä minun oli tarkoitus tehdä 220kg - 230kg painoilla paria toistoa. Lopulta kun huomasin että nyt ei vain kulje niin päädyin sitten vieläkin kovempaan ajatukseen. Tekisin 205kg painoilla kymmenen toistoa.

Viime viikko sen jo näytti ja tämä viikko on sen vain vielä paremmin osoittanut. Treenien suunta on alaspäin ja kovaa. Samalla myöskin nyt parin viikon aikana oma painoni on noussut mutta tämä ei ole tullut yllätyksenä ja olenkin tuon nousun nähnyt jo salivyöstä jonkin aikaa. Tulokset siis ovat laskussa ja painoni on noussut. Tämä kertoo vain siitä että suunta on alaspäin ja kovaa alamäkeä. Se miten tästä tuo alaspäin meno ensiksi pysäytetään ja sitten saaadaan nostettua takaisin ylöspäin niin vain aika kertoo.

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä mitkä molemmat meni vaihteeksi normaalia paremmin mitä penkki treenit ovat menneet viimeisien parin kuukauden aikana. Kyykyssä puolestaan tällä viikolla tekeminen oli ihan ok ja viikon toisen kyykky treenin pelasti vain treenin viimeinen sarja. Silti olen kyykkyyn pettynyt sillä nostelen käytännössä samoja painoja penkissä kuin kyykyssä. Tämä ei ole mitenkään uutta itselleni sillä minulla oli pitkään penkin ja kyykyn ennätykset samoja tai lähes samoja. Eihän niissä nytkään oli eroa kuin 15kg.

Maanantaina jollain teinille oli todella kova kiire PTVGYM:llä sluibaamaan. Kun ajoin maanantaina Kehä 2:sta PTVGYM:lle niin takanani tuli joku A-sarjan mersulla jotain 120km/h vaihtaen koko ajan kaistoja. Kunhan vain mersu pääsi sen yhden auton ohi ja sit toiselle kaistalle taas yhden auton ohi. Kun kiire on niin kiire on minkäs sille voi? Muutaman kerran mersu siinä kaistoja vaihteli että pääsi aina yhden auton ohi kiilaten ohitettavan eteen.