Kyykkytreeni monoliftissä PTVGYM:llä

20.09.2022 - 17:38

Perjantaina tuli käytyä testaamassa Vantaan Loaded mistä kirjoittelin LOADED Experience Vantaa kokemuksia. Tuo kyseinen treeni oli itselleni pettymys niin kuin hieman koko Vantaan Loaded vaikka minulla ei ollutkaan mitään ennakko-odotuksia. Kuitenkin tuohonkin mielipiteeseen liittyy monia asioita joita voi käydä lukemassa LOADED Experience Vantaa kokemuksia kirjoituksesta. Lauantaina olikin sitten normaali käynti Pitäjänmäen PTVGYM:llä missä vuorossa oli jalkatreeni.

En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä. Jotenkin halusin petrata perjantain epäonnistumisesta mutta toisaalta oli sellainen tunne, että tänään ei olisi hyvä päivä. Toisaalta olen monesti mennyt PTVGYM:llä tuolla mielentilalla ja fiiliksellä mutta siitä huolimatta olen saanut treenistä todella paljon irti ja se on mennyt hyvin. Tuo on vain salin ansiota sillä näin on käynyt monesti Tampereen Loaded:lle mennessä varsinkin kesällä. Kävin perjantaisin tekemässä "kovan" selkätreenin maastavedolla ja siihen päälle mahdollisesti boxi maastavetoa niin lauantaina ei ollut aina se parhain fiilis lähteä tekemään jalkatreeniä.

Kuntosalilla on tässä juurikin merkitys ja se korostuu mitä enemmän tarvitsee ottaa treenistä irti oli se sitten voimailun puolella tai bodauksen. Toisilla kuntosaleilla on kyllä puitteet kunnossa mutta ilmapiiri ei ja toisilla ei ole ihan niin hyvät laitteet tai puutteita välineissä mutta ilmapiiri on hyvä. Tästä syystä tykkään käydä Pitäjänmäen PTVGYM:llä treenaamassa sekä aina kun mahdollista niin Tampereen Loaded:lla sillä huononakin päivänä treenistä saa helpommin enemmän irti. Esimerkiksi eilen maanantaina tuossa lähisalilla ei tuntunut olevan hyvä päivä niin ilmapiirin ollessa se mikä on niin en oikein saanut treenistä niinkään irti.

No takaisin lauantaihin ja jalkatreeniin PTVGYM:llä. Olin hieman miettinyt kyykkäämistä monoliftissä etukäteen mutta kuitenkin ajattelin tehdä sen normi räkissä. Kuitenkin kun jalkaprässi lämmittelyn jälkeen aloin kyykkäämään niin monolift oli ainoa vapaa paikka kyykkäämiseen niin ajattelin mikä ettei. Olen kerran aikaisemmin kyykännyt monoliftissä joten tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja samalla tämä oli nyt toinen kerta ikinä kun kyykkäsin oikealla 25kg kyykkytangolla. Vedin kaikki muut paitsi yhden toiston normaalisti pakittamalla kun yhdessä toistossa mikä jäi ainoaksi käytin monoliftiä paikoiltaan että lukitus nostettiin. Tuossa monoliftin oikean tyylin käytössä meni vain hieman oppiessa niin oli parempi tehdä vain pakittamalla niin vähemmän säätöä.

Tein kyykyssä loppujenlopuksi 185kg painoilla plus ketjut yhden toiston, yhden toiston sekä kaksi toistoa mihin en ollut tyytyväinen. Minun pitäisi saada vähintään tuo sama 200kg painoilla plus ketjut ja mielellään enemmän. Viimeksi taisin tehdä keskiviikkona kyykyssä 210kg painoilla kolme ykköstä mihin en myöskään ollut tyytyväinen. Olen nyt päässyt normaalissa kyykyssä noin parin sadan kilon painoihin että ne tulevat treenissä kuin treenissä. Ketjujen kanssa lukema on se 180kg plus ketjut. Kuitenkin olen välillä saanut tehtyä suuremmilla painoilla sekä kyseisillä painoilla pidempiä sarjoja mutta niiden jälkeen tulee aina lamaannus. Kuten kesällä sain tehtyä loman aikana ensimmäiset kyykyt 230kg painoilla mutta tuon jälkeen 225kg on tainnut tulla kerran ja muuten ollaan taas lähempänä sitä 200kg kuin tuota 230kg.

Toisaalta voin olla tyytyväinen että olen saanut nyt 200kg painot sellaiseksi, että ne tulevat treenissä kuin treenissä edes kerran. Toisaalta olen tässä nyt hakemassa hieman erilaisia tuloksia niin se ottaa vain päähän että kun olen saanut tehtyä isommilla painoilla enemmän niin sen jälkeen en tunnu toistavan sitä vaan ennemminkin menen hieman alaspäin. Se voi myös olla henkistä siinä mielessä, että saisin tehtyä enemmän tai isommalla mutta en vain yksinkertaisesti uskalla lähteä sitä tekemään. 

Lauantain treeniin voin olla siinä mielessä tyytyväinen, että edellisenä päivän kuitenkin epäonnistuin maastavedossa ja sain tehtyä kyykyssä ainakin sen "normaalin". Tämän lisäksi sain laitettua vyökyykkyyn enemmän painoja mitä edellisellä keralla. Olen tässä nyt viimeisen parin kolmen kerran ajan alkanut tekemään vyökyykkyä toisena tai kolmantena liikkeenä. Teen liikkeen kontrolloidusti eli alhaalla sekä ylhäällä pidot. Aloitin vain yhdellä 20kg kiekolla pari kolme viikkoa sitten ja nyt tällä kertaa tein jo kahdella 20kg kiekolla per puoli. Tosin toistomäärät tippuivat kymmenestä kuuteen mutta halusin pitää kontrollin sekä pidot enkä vain kymmentä toistoa tyylillä kuin tyylillä. Täytyy myös muistaa, että minulla on aina ennen vyökyykkyä takana parin tunnin kyykyt sekä mahdollisesti hack-kyykky tai heilurikyykky niin energia tasot ovat tuossa vaiheessa jo hiipuneet.

Kuudes sunnuntaina mutta tällä kertaa en lähtenyt tekemään pidempää kymmenen kilometrin juoksua mitä olen viimeisen viiden viikon sunnuntaisin tehnyt. Tällä kertaa halusin palautua niin treeneistä kuin hieronnasta sekä keskittyä tulevaan hierontaan. Jos palataan ajassa taaksepäin toissa viikolle niin silloin minulla oli hieronta ja tunsin että takareidet sekä pohkeet olisi ollut hyvä hieroa tuolloin. Kuitenkin pidättäydyin suunnitelmissa ottaa tuolloin hieronnassa rinnan sekä kädet. 

Tätä asiaa olen monesti täällä kirjoitellut ja salilla useiden ihmisten kanssa puhunut että kun syön puhtaasti läpi viikon niin jaksan paremmin treenata. Syön käytännössä koko viikon puhtaasti maanantaista sunnuntaihin paitsi sitten perjantaina ja tai lauantai-iltana syön jotain "parempaa" tai muuten ohi. Tietenkin sitten on myöskin päiviä ja ajanjaksoja kun myös muina päivinä tulee syötyä jotain "hyvää" tai ohi ruokavalion mutta sekin tapahtuu vain vasta treenin jälkeen. Kun syön ennen treeniä vain puhdasta ruokaa niin saan pidettyä energia tason ja jaksamisen hyvänä treeniin asti ja sitten treenin jälkeen kun on väsynyt niin silloin voi tarvittaessa herkutella jos haluaa.

Kyykky treenit on nyt kulkenut hyvin viimeisien kuukausien ajan ja jopa myöskin nyt ihan lähiaikoina vaikka varsinkin maastaveto on yskinyt. Tein kyykky treeneihin pari muutosta jotka näyttävät tuottavan hedelmää. Pienten muutoksien ansiosta sainkin tehtyä muutama viikko sitten uuden kyykky ennätyksen sekä myöskin uuden ketju kyykky ennätyksen. Nämä pienet muutokset kyykky treeneissä oli jalka otteen kaventaminen sekä lämmittely painoissa suuremmat hypyt seuraaviin painoihin ja hieman vähemmän toistoja.

Viime viikon lauantaina Tampereen Loaded:lla sain tehtyä uuden normaalin kyykyn uuden ennätyksen 255kg mikä oli 5kg enemmän kuin edellinen ennätykseni. Siihen meni yllättävän kauan aikaa vaikka olen viimeisen parin vuoden aikana ollut lähellä. Tuosta tasan viikko eli eilen lauantaina menin normaaliin tapaan tekemään kyykky treenin Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Minulla ei ollut mitään odotuksia treenin suhteen enkä ajatellut yhtään sitä että olin viikko sitten tehnyt uuden kyykky ennätyksen. Ainoa asia mitä halusin toistaa tuosta viikon takaisesta treenistä oli asento ja henkinen kantti lähteä tekemään kyykkyä suuremmillakin painoilla.

Tämän vuoden hyvä kyykky vire jatkui lauantaina kun sain viimein tehtyä uuden kyykky ennätyksen Tampereen Loaded:lla. Täytyy kyllä todeta että olisin mahdollisesti saanut viime vuoden puolella ainakin yhdessä ellen kahdessa treenissä tehtyä uuden kyykky ennätyksen jos minulla olisi ollut kaveri mukana varmistamassa. Kun kävin ensimmäistä kertaa Roihupellon PTVGYM:llä niin päädyin kyykkäämään 240kg painoilla kahden toiston sarjan ensimmäistä kertaa ikinä ja vielä ilman varmistusta. Tuosta viikon vai parin viikon päästä toistin saman 240kg kahden toiston sarjan kyykyssä ilman varmistusta Tampereen Loaded:lla.