Kyykky tuntuu parantuneen lähinnä itsestään vaikka olen säätänyt jalkojen asentoa

12.06.2017 - 10:00

Nyt on tullut treenattua niin erilaisia jalkatreenejä jo hieman pidempään niin en ole oikein kartalla miten tai missä vaiheessa kyykky on oikeasti muuttunut. Yhteen aikaan tuli tehtyä paljon kyykkyä joko pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla tai isommilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Kuitenkin jos käytin pienempiä painoja tai suurempia painoja niin en pitänyt omasta kyykky tekniikastani. Oikeastaan mitä enemmän lisäsin tankoon painoja niin sitä enemmän tekniikka alkoi hajoamaan. Yritin säädellä kyykyn tekniikkaa jalkojen leveydellä sekä jalkaterien kulmilla. Luulin jo edistyväni tässä ja löytäneen paremman tyylin kyykätä mutta taisin olla ihan väärässä.

Pari jalkatreeniä sitten kun kyykkäsin sain 150kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa minkä jälkeen seuraavalla kerralla sain 160kg painoilla kolme toistoa ja kaksi toistoa. Tällä kertaa lauantaina sain erilaisia sarjoja erilaisilla painoilla kuten yhden toiston 170kg painoilla ja 150kg painoilla seitsemän toistoa. Ei siinä sillään mitään kun olen kyllä jo aiemmin saanut vastaavia painoja nostettua mutta en ihan noin monia toistoa tai ainakaan mielestäni tuollaisella tekniikalla. Näiden kolmen jalkatreenin erona aikaisempiin jalkatreeneihin oli se, että muutin jalkaterien asentoa kapeammalle eli vähemmän ankka-asentoa.

Ennen näitä kyseisiä jalkatreenejä tein kyykyssä muutaman viikon ajan kahdenkymmenen toiston sarjoja 100kg ja 120kg painoilla. Jo nämä setit tuntuivat niin hyvälle ja "helpolle" kuin kyykyt näitä aikaisemmin. Jos taidan muistaa oikein niin pidin näissäkin sarjoissa tai treeneissä jalkoja "nykyisessä" jalkaterien asennossa kuin aikaisemmin. Olen siis vaihtanut jalkaterien asentoa kyykyn teossa takaisin hieman kapeampaan kulmaan. Kuitenkaan tämä yksin ei selitä sitä miksi kyykky on omasta mielestäni parantanut.

Yksi suurin syy tai asia minkä olen nyt huomannut on se, että reisiin ei satu kun aloitin kyykyn. Yhdessä välissä tunsin reisissä kipua aina ensimmäiset neljä - viisi sarjaa helposti ennenkuin homma alkoi kunnolla toimimaan. Nuo jalkojen säryt kyykyn aikana taisi olla aikaa jolloin tein jalkatreenissä sekä kyykkyä että jalkaprässiä kovilla painoilla. Juurikin jalkaprässin tekeminen jollain 400kg painoilla tai yli taisi ottaa jalkoihin sinällään väärällä tavalla, että se tuntui kyykyn teossa. En ole enään aikoihin tehnyt jalkaprässiä noin suurilla painoilla ja olen muutoinkin tehnyt jalkaprässiä erilailla kuin noihin aikoihin niin luulen tuon vaikuttaneen positiivisesti kyykyn tekemiseen. 

 

150kg 2x5 #squat #legworkout #legday #gym #gymlife

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Kuitenkin joku vaikuttava tekijä kyykyn parantumiseen on tapahtunut sillä en usko vain jalkaterien asennon vaikuttavan ihan niin paljon vai voiko? Toisaalta uskon siihen, että voi sillä olen huomannut sen mitä minulle tapahtuu kyykyssä sekä maastavedossa kun teen liikkeen jalkaterät suorassa. No oikeastaan kyllä rauta on noussut mutta tekniikka on ollut niin huonoa, että paikat ovat tulleet vain kipeäksi tai olisi voinut tulla. Siksi olenkin heti lähtenyt korjaamaan asentoa kun olen huomannut siinä jotain mikä lisää loukkaantumisen riskiä.

Tämän asian takia olenkin yrittänyt seurata nyt kyykyn tekniikkaa siinä mielessä, että miten se selkä siellä menee? Yksi asia on saada asento hyvin alas ja tarpeeksi alas mikä tuottaa minulle jostain syystä paljon vaikeuksia. Toinen asia on sitten selän asento niin alhaalla kuin ylhäällä ja etenkin nostovaiheessa. Yhteen aikaan kun vein kyykyn niin alas kun sain niin tietyssä kohdassa selkä alkoi kaartumaan eteenpäin jolloin rasitus alkoi kohdistumaan enemmän ja enemmän selkään. Kun selkä alkaa kaartumaan ala-asennossa eteenpäin niin siinä käy sitten helposti siten, että nosto alkaa myös voimakkaasti selällä joten selkä ottaa enemmän rasitusta kuin itse jalat. Tätä näkee aika usein ihmisen tekevän suurimmaksi osaksi vahingossa ja mikä pahinta tätä asiaa ei itse huomaa. Minulla on tästä juurikin kokemuksia ja olen tämän huomannut vain jos olen nähnyt noston itse videolta tai minulle on sanottu asiasta. Tietenkin selällä noston kyllä tuntee selässä ja tämä pitäisi huomata mutta ala-asennossa selän notkahtaminen eteenpäin on vaikeampi huomata.

Tällä hetkellä yritän vain löytää sitä hyvää tekniikkaa millä rauta liikkuu ja tekeminen pystyy hyvin reisissä. Plussaa on tietenkin se, että jos saan maksimipainoja nostettua tai isommilla painoilla pidempiä sarjoja. Siksi nyt yritän jos vaikka tällä nykyisellä tekniikalla saisin edes nykyisen tasoisen 200kg noston jossain vaiheessa niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Kunhan kyykkäämiset menisivät ihan tarpeeksi alas eikä tule mitään selkä kipuja niin kaikki on hyvin.

Tässä on nyt tullut treenattua hieman yli viikko viikon tauon jälkeen ja täytyy kyllä sanoa tuon viikon tauon olleen vain hyvästä. Voimatasot ei ehtinyt tippumaan yhtään kun kyseessä oli "vain" viikon mittainen tauko. Päinvastoin tuntui sille, että voimatasot olisivat nousseet tuon tauon aikana kun kroppa pääsi oikeasti lepäämään. Aloitin jatkoin treenien saralta täsmälleen siten kuin ne ennen taukoa päätinkin enkä ottanut mitään "ihmeellistä" takaisin

Treenitauko tekee oikeasti hyvää monellakin tapaa. Ainoa asia mikä toisille kuten itselleni on vaikeaa on juurikin pitää treenitaukoa. Itselläni treenitauko tulee lähinnä "pakosta" kuten tälläkin kertaa viikon tauko työreissun vuoksi. Kävin kylläkin kahteen työreissun aikana pari kertaa treenaamassa mutta treenit eivät olleet lähellekkään mitään normaaleja. Enemmänkin ylläpitävää treenaamista. Ensimmäisessä treenissä tein rinnan sekä olkapäitä ja jälkimmäisessä

Viime lauantain jalkatreenissä kyykky ei mennyt enään progressiivisesti nousten vaan hyvä kun sain pari toistoa samoilla painoilla millä viimeksi monta sarjaa. Aloin tuon treenin jälkeen jo miettimään onko tässä alkamassa laskukausi tuloksissa vai oliko tuo vain yksi treeni mikä ei mennyt oikein sillä tavalla kun halusin. Laskukausi ei ainakaan tällä viikolla alkanut vaan jo maanantaina maastaveto meni hyvin sekä tiistaina penkki meni myöskin hyvin. Maanantaina

Olen nyt treenannut muutamia viikkoja siten, että olen tehnyt penkin, maastavedon ja kyykyn enemmänkin powerlift-tyyliin ja treenin muut liikkeet tekniikalla eli bodaus-tyyliin. Tämä on siis tarkoittanut sitä, että olen treenannut penkkiä, maastavetoa sekä kyykkyä suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Toistomäärät ovat olleet kahdesta toistosta viiteen toistoon penkissä sekä kyykyssä ja maastavedossa olen käyttänyt enemmänkin kahden - kolmen toiston

Päädyin sitten lopulta ostamaan Strong knee sleeves - polvilämmittimet samasta paikasta josta ostin penkkiin Slingshotin. Olisin tietenkin säästänyt aikaa ja postikuluja jos olisin ostanut Strong knee sleeves - polvilämmittimet samalla kertaa kuin Slingshotin, mutta juuri tuolloin en niitä ostanut. Polvilämmittien hankinta oli itselläni vasta enemmänkin alussa tuolloin kun tilasin Slingshotin. Tuolloin tutkin vaihtoehtoja enkä ollut vielä päättänyt minkälaiset