Kyykky 210kg x5 ja palautuminen raskaista painoista ja sarjoista osa 2

21.09.2023 - 19:07

Maanantaina tuli tosiaan runtattua räkkivedossa 270kg painoilla kymmenen toistoa mikä oli tietenkin sarjaennätys ja suurimmat painot millä olen tuon kymmenen toistoa räkkivedossa saanut. Tiistaina oli sitten penkki treeni mikä oli aikalailla sitä normaalia kun en oikein tiennyt mitä tehdä. Minulla oli ajatuksia jos toisia mutta päädyin aikalailla sitten tekemään perus treenin isoilla painoilla. Tällä kertaa se tuotti 190kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa minkä lisäksi vielä yhden ykkösen. Ei olla siis missään 200kg penkki kunnossa tällä hetkellä mutta se on ollut nyt tiedossa jo tovin.

Ajattelin ennen tuota 190kg painoilla tehtyjä "sarjoja" että olisin palannut 160kg painoihin ja tehnyt pidempiä sarjoja. Kuitenkin vaikka alkuun lämmittelyt tuntuivat menevän hyvin ja helposti niin sitten kun pääsin sinne 160kg - 180kg painoihin niin tekeminen muutui raskaammaksi. Minulla oli vielä jossain kohtaan maanantaina sellainen fiilis että olisin käynyt tekemässä tiistain penkki treenin PTVGYM:llä mutta hautasin tämän suunnitelman jo hyvissä ajoin tiistaina. Minulla oli jossain kohtaan tällä viikolla ajatus että olisin käynyt tällä viikolla taas useammin PTVGYM:llä tekemässä treenejä mutta se siirtyy nyt ensi viikkoon. Tällä viikolla käyn tekemässä PTVGYM:llä perjantain sekä lauantain treenit ihan "normaalisti" kuten olen tähänkin saakka tehnyt.

Keskiviikkona oli vuorossa kyykky treeni minkä senkin ajattelin käydä PTVGYM:llä tekemässä mutta lopulta en sitäkään jaksanut sinne lähteä tekemään kun tunnuin olevan vielä väsynyt. Myöskin tuo maanantain räkkiveto tuntui alaselässä joten siitäkään ei ollut ihan 100% palauduttu. Näin oli ihan hyvä mennä vain lähisalille tekemään jalkatreeni tiistain tapaan vailla suunnitelmaa.

Lopulta päädyin keskiviikkona tekemään kyykyssä 210kg painoilla yhden viiden toiston sarjan mihin myös lopetin kyykky treenin. Alussa tuntui sille että eihän tässä mikään paina paitsi että alaselässä tuntuu maanantain räkkivedot. Kuitenkin mitä suurempiin painoihin pääsin niin sitä raskaammaksi tekeminen muuttui. Niin se kyllä oli sama asia viime viikon keskiviikkona jolloin kyykkäsin ensimmäistä kertaa ikinä 200kg painoilla kymmenen toistoa. Nytkin tuli kuitenkin 210kg painoilla viisi toistoa mikä oli ihan hyvä paitsi kun olen tehnyt viime aikoina hyviä kyykky treenejä niin se ei tuntunut ihan niin hyvälle.

Viimeksi kirjoittelin palautuminen raskaista painoista ja sarjoista asiaa ja päätin nyt että jatkan tuo tällä kertaa asioilla mitä teen ennen kuin päädyn tekemään iltapalaa. Kuitenkin iltapala on minulle se yksittäinen tärkein asia miten palaudun treeneistä joissa olen tehnyt kovia sarjoja tai olen käyttänyt suuria painoja. Kuitenkin ennen kuin pääsen edes tekemään iltapalaa tai iltapalaa tehdessä teen palautumiseen liittyviä asioita.

Ennen tein näitä asioita kotona treenin jälkeen samaan aikaan kun tein iltapalaa. Nykyään olen siirtänyt nämä asiat kuntosalille sillä kuntosalilla on paremmat puitteet näihin asioihin. Kyseessä on siis venyttelyt, liikkuvuusharjoitteet joiden lisäksi teen vatsoja. Tein tätä ja näitä asioita ennen kotona aamuisin kun heräsin ennen aamupalan tekemistä minkä lisäksi illalla tosiaan samaan aikaan kun tein iltapalaa.

Kuitenkin sitten kun tuli kesä sekä talvi joiden johdosta useat Vammalassa käynnit niin siellä siirryin tekemään nämä aamu- ja iltarutiinit kuntosalilla. Ihan vain sen takia että ne oli helpompi ja vaivattomampi tehdä kuntosalilla viimeisenä asiana treenin jälkeen. Myöskin tilat ja välineet olivat monipuolisemmat kuntosalilla kuin kotioloissa. Tämä esimerkiksi mahdollisti erilaisten vatsaliikkeiden tekemisen sekä jumppamattojen käyttämisen. Myöskin kun nämä asiat oli tehty jo kuntosalilla niin kuntosalilta päästy näitä asioita ei tarvinnut alkaa enää tekemään.

Aamun rutiini on siirtynyt kuntosalilla ensimmäiseksi asiaksi minkä teen kuntosalille päästyäni ja iltarutiini on puolestaan viimeinen asia minkä teen kuntosalilla ennen kuin sieltä lähden. Edelleenkään en tee pitkiä venyttely, liikkuvuus tai vatsa harjoitteita vaan pidän nämä ihan 5 - 10 minuutin asioina. Tunnen itseni niin hyvin että jos tämänkaltaisista asioista tekee liian pitkiä niin ne jää tekemättä. Teen mielummin väähän aktiivisesti kuin paljon harvemmin. Myöskään en jaksa opetella mitään harjoitteita ulkoa mitä olen yrittänyt sillä en muista mitä pitäisi tehdä kun on sen aika. Minulla pitäisi olla siinä sitten puhelin auki mistä näkisin jonkin videon mitä minun oli tarkoitus tehdä. Tietenkin jos opettelisi jonkin ohjelman niin sen toistaminen olisi kyllä sitten helppoa.

Liikkuvuus ja venyttely vaikka ne ovatkin minulla todella nopeita ja ovat mitä ovat niin jo näidenkin pohjalta huomaan että olen paljon paremmassa kunnossa sekä kyykyn ja maastavedon tekeminen on helpompaa. Myöskin minun liikkuvuuteni on parantunut selvästi vaikka nämä liikkeet eivät ole mitään ihmeellistiä tai pitkä kestoisia. Kuitenkin yleisellä tasolla minun pitäisi tehdä vieläkin enememmän venyttelyä sillä huomaan kyllä olevani liian kankea. 

Minulle tuli mahdollisuus käydä Turun PTVGYM:llä niin ajattelin tarttua siihen. Pari vuotta sitten vein äitini Turkuun konserttiin ja menin siksi aikaa Turun PTVGYM:lle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Turun PTVGYM:llä mistä kirjoittelinkin PTVGYM Turku kokemuksia. Minulle jäi tuosta ensimmäisestä kerrasta hyvät kokemukset ja hieman lannisti palata takaisin Pitäjänmäen PTVGYM:lle tuon kerran jälkeen. Toinen käynti Turun PTVGYM:lle tapahtui tämän vuoden juhannus reissulla Vammalaan kun päätin tulla Turun kautta takaisin kotiin. Tämä toinen kerta olikin itselleni pienoinen pettymys mutta se saattoi myös johtua siitä että kyseessä oli lauantai-iltapäivä kellon ollessa vasta 14 aikaan. Miten sitten nyt kolmas käynti Turun PTVGYM:llä näytti ja kertoi?

Siis tämähän alkaa olemaan kulttuuri shokki kun palaa takaisin kotio ja käy tekemässä treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Kun on vajaa neljä viikkoa tottunut treenaamaan Vammalassa sekä Tampereen Loaded:lla sekä Tampereen PTVGYM:llä missä ihmiset osaavat käyttyätyä niin paluu kotiin ja Pitäjänmäen PTVGYM:lle on kyllä. Olen jo kaikenlaista Pitäjänmäen PTVGYM:llä nähnyt: kusiset wc:t, kusiset suihkut, oksennusta wc:n lattialla sekä teineillä kuset housuissa kuntosalilla mutta tämän päiväinen menee kyllä ihan omaan luokkaansa.

Kirjoittelin tuossa viimeksi PTVGYM Pitäjänmäki kokemuksia kun treenaa päivittäin niin siinä jätin yhden asian mainitsematta. Pitäjänmäen PTVGYM:llä tuntuu käyvän vain voimakkaita treenaajia mikä on toisaalta pienoinen ihme sillä nykyään näen harvemmin kovia penkkaajia, mavettajia tai kyykkääjiä. Kyllähän kovia penkkaajia, mavettajia sekä kyykkääjiä PTVGYM:llä näen mutta en enää läheskään niin usein kuin aikoinaan. Nimittäin kun menen tekemään ihan mitä tahansa laitetta niin joudun aina ottamaan puolet painoista pois mitä siinä on käytetty. Tämä vain sinällään ihmetyttää kun en tosiaan näe enään PTVGYM:llä kovempia penkkaajia, mavettajia tai kyykkääjiä.

Normaaliin tapaan minulla on nyt kesäloma taas heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin niin laitoin lähisalin jäsenyyden jäädytykseen osan ajasta. Tällä kertaa valinta osui kesäloman alkupuoliskolle kun viime vuonna laitoin jäädytyksen jälkimmäiselle puoliskolle. Näin ollen jäädytys on nyt päällä kun loma on alkamassa kun taas viime vuonna jäädytys oli päällä kun palasin lomilta. Viime vuonna kävin lähisalilla aina siihen saakka kunnes lähdin lomille minkä jälkeen lomilta palattua kävin treenaamassa PTVGYM:llä. Nyt tein vaihtelun vuoksi päin vastoin ja olen nyt käynyt ennen lomaani treenaamassa PTVGYM:llä ja loman jälkeen pääsen sitten suoraan "arkeen".

Eilen minulle tuli vastaan Instagramissa jonkun suomalaisen pt:n Akin video koskien onko penkkipunnerrus hyvä liike rintalihasten kasvuun? Siinä käytiin läpi asioita penkkipunnerruksesta negatiivisessa muodossa niin hän ei tykkää penkkipunnerruksesta. Kutsutaan Akia nyt "Aki the PT" kun en sukunimeä muista niin hän kertoi alkuun rintalihasten säikeistä ja kuinka ne menevät ylhäältä alas, alhaalta ylös ja vielä poikittain ja penkkipunnerrus ei osu näihin kaikkiin säikeisiin. Tämän jälkeen hän keskittyi siihen kuinka olkapäät menevät rikki penkkipunnerruksessa ja kuinka käsipainopenkki tai peck-deck olisivat parempia liikkeitä.