Kuudes viikko päätökseen pitkillä sarjoilla

16.11.2016 - 12:06

Eilen olin ennen nukkumaan menoa todella väsynyt aamun juoksusta sekä illan kuntosalista. Kuitenkaan tämä väsymys ei näkynyt tänään kuntosalilla vaan treeni meni normaalisti. Taas olen tällä hetkellä kovin väsynyt treenistä. No eipä tämä väsymys ole mitään uutta vaan ihan normaalia. Tein sitten treenit normaaleilla 3x10 seteillä tai nyt näillä pidemmillä niin ainakin loppuviikosta väsymys ei ole mikään ihme. Onneksi huomenna on välipäivätreenistä vaikka olen hieman miettinyt pientä lenkkiä, mutta jonkinlaisen kevyen voisi mennä juoksemaan siten ettei se vaikuta hirvesti palautumiseen. Sunnuntaina alkaa kuitenkin jo uusi treeniviikko joten huomenna on pakko saada kroppa palautumaan ettei uutta treeniviikkoa tarvitse aloittaa väsyneenä. Tällä kertaa en mene maanantaina kuntosalille joten maanantai on välipäivä kuntosalilta. Tämä helpottaa alkuviikon treenejä ja se kyllä näkyy loppuviikosta ettei treenipäivien välillä ole välipäivää. Varmaankin maanantain välipäivä auttaa alkuviikon jaksamiseen paremmin.

Tällä viikolla kuntosalitreenit menivät poikkeuksellisesti sekä tiistaina tuli vedettyä intrevallitreeni iltapäivällä. Tällä intervallitreenillä oli varmaan suurin syy eiliseen väsymykseen sekä tämän päivän väsymykseen vaikka välissä oli täysi välipäivä. Tämä oli nyt ensimmäinen intervallitreeni kun olen tehnyt pidempi aikaisesti pidempiä sarjoja kuntosalilla. Itse juoksun aikana en huomannut kuntosalitreenien vaikutusta, mutta palautumisiin tämä on vaikuttanut. AInakin eilisen sekä tämän päivän treenien palautumisiin.

Olen nyt kokoajan tottunut paremmin pidempien sarjojen tekemisiin joten olen päättänyt nyt pysyä tällä tiellä pidempään. Vaikka välillä palautumisissa on hieman kestänyt pidempään niin olen jo osannut tehdä seuraavan treenin palautumisen mukaan. Jos on tuntunut sille, että en ole ehtinyt palautua kunnolla niin silloin olen tehnyt muutamia liikkeitä hieman "kevyemmin". Olen huomannut sen, että koko treeniä ei ole tarpeellista tehdä kevyemmin vaan muutaman liikkeen tekeminen hieman kevyemmin auttaa asiaan. Yleensä nämä liikkeet ovat olleet niitä "raskaampia" ja treenin alussa olevia liikkeitä.

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus istuen smith 3x20 40kg
  • Around the worlds 3x40 10kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x20 15kg
  • Vipunostot sivulle 3x20 7,5kg
  • Takaolkapääsoutu köydellä taljassa 3x20 40kg
  • Hauis ristitajassa 3x20 30kg
  • Tuettu hauiskääntö ristikkäistalja naru 3x20 30kg

Tällä hetkellä olen vetänyt kuntosalitreenit niin extemporeeen kesän jälkeen, että vaihtelen treenien järjestyksiä sekä itse treenejä joka viikko. Tämä on sopinut itselleni hyvin ja samalla olen saanut pidettyä mielenkiintoa treenaamista kohtaan parempana. Mitä enemmän treenivuosia on tullut taakse ja mitä vähemmän kuin on todellisia tavotteita niin treenien motivaatio vain alkaa takkuamaan. Onhan minulla erilaisia tavotteita tuloksien suhteen sekä oman kuntoni

Tällä viikolla tuli vaihdettua treenien päiviä keskenään suhteellisen paljon. Osa johtui omista syistä ja osa ei niin omista syistä. Olen kyllä viimeaikoina vaihdellut treenien päiviä hieman, mutta tällä viikolla ne ovat vaihtuneet vielä enemmän. Sorrun liian helposti tekemään tiettynä päivänä tietyn treenin ja siihen sitten tottuu niin henkisesti kuin fyysisesti. Pidemmällä aikavälillä tuosta on mielestäni vain haittaa ja kerron nyt miksi kannattaa vaihdella

Viime viikon tiistaina aloitin pitkästä aikaa tekemään alku- ja loppulämmittelyä salilla. Tämä sai alkuunsa kun kävin kehonkoostumusmittauksessa. Tuloksien jälkeen kävimme niitä läpi pt:n kanssa ja siinä samalla sitten keskustelimme mitä voisin muuttaa nykyisessä tekemisessä jotta tuloksiin saataisiin muutoksia. Mitään muuta ihmeellistä ei nyt kehoitettu kuin, että alottaisin tekemään alku- ja loppulämmittelyä crosstrainerillä tai soutulaitteella. Tällä tavalla

Viime viikon lauantaina tuli tehtyä tuplatreenit salilla ensimmäistä kertaa aikoihin. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt tuplatreenejä kuntosalilla. Viimeksi kun tein niin sanotusti tuplatreenejä kuntosalilla niin se oli viime vuoden vaihteessa ja tämän vuoden alussa jolloin kävin aamuisin tekemässä cardio / intervallitreenin ja illalla vuorossa oli kuntosalitreeni. Varsinaista tuplatreeniä eli kuntosali + kuntosali en tosiaan muista koska viimeksi näin

Tein sen viimein. Kävin aamulla kehonkoostumusmittauksessa jossa minun on ollut tarkoitus käydä jo parin vuoden ajan. Olen aikoinaan kerran syyskuussa 2015 käynyt kehonkoostumusmittauksessa. Olen siis alkanut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja aluksi sain aikaiseksi aloitta hieronnassa käynnin minkä lisäksi kävin nyt parin viikon sisään hieronnan aloittamisen jälkeen kehonkoostumusmittauksessa. Maanantaina tuli käytyä hieronnassa nyt toista kertaa parin viikon