Kroppani kerää todella helposti ja nopeasti painoa

15.03.2021 - 10:37

Kirjoittelin viimeksi kuinka treenimotivaationi on kadonnut rajoituksista johtuen kun kuntosalille pääsee suurin piirtein kolmena päivänä viikossa tekemään tunnin treenin. Vielä sen lisäksi minulla on ollut jo parisen viikkoa keittiöremontti menossa eli olen ollut sen aikaa ilman keittiötä. Tästä johtuen olen tilannut ruokaa milloin mistäkin mutta pääasiassa ei niin terveellistä ja puhdasta. Tästä johtuen olen huomannut niissä muutamissa kuntosalitreeneissä joita olen päässyt tekemään, että salivyön laittaminen on alkanut olemaan jo vaikeampaa.

En tajua miten niin helposti ja nopeasti painoni alkaa nousemaan kun syö hieman ohi ja jättää päivittäisen kuntosalilla käynnin väliin. Oma kroppani ei vain siis kestä sitä, että alan syömään hieman ohi ja jätän treenejä väliin, mutta tämä ei ole mitenkään uutta. Olen huomannut tämän vuosien saatossa muutamia kertoja kuinka helposti kroppani kerää painoa helposti ja nopeasti heti kun alan luistamaan syömisessä ja tai treenaamisessa.

Kuulen kuntosalilla monesti eri ihmisiltä kuinka heillä on vaikeata saada nostettua painoa mutta minulle se on normaalia. Olikohan se parisen vuotta sitten kun minulla oli putkiremontti ja olin evakossa kolmisen kuukautta niin ajattelin aloittaa massakauden. Siinä taisi mennä pari kuukautta niin painoni oli nuossut kymmenen kiloa enkä ollut edes niin pahasti mielestäni syönyt. Tuo kerta oli ihan tarkoitettu massakausi mutta se jäi kyllä ainoaksi. En saanut treeneihin yhtään enempää tehoa eikä painot liikkeissä nousseet vaan pikemminkin treenit alkoivat menemään huonommin. Heti kun ryhdistäydyin ja sain painoa selvästi alaspäin niin treenit alkoivat menemään paljon paremmin.

Vuosi sitten kun rajoitukset ja suositukset alkoivat ja olin salilta pois neljä viikkoa niin tuolloinkin painoni nousi tuon neljän viikon aikana selvästi vaikka kävin päivittäin kävelemässä ja aloitin jopa juoksemisen. Siinä meni muutamia viikkoja niin paino alkoi menemään alaspäin. Nyt on siis nähtävissä ihan samaa vaikka tilanne ei ole kuitenkaan ihan identtinen. Kuitenkin kun aloin näkemään ja tuntemaan salivyön menevän huonommin kiinni niin päätin aloittavani uuden projektin. Toisaalta näitä projekteja on tässä vuosien saatossa ollut ja mennyt eikä yksikään ole päässyt neljän vuoden takaiseen.

Kun keittiöremonttini on viikon kuluessa valmis niin palaan normaaliin ruokavalioon ja yksi asia on saada normaalilla ruokavaliolla paino alaspäin. Toinen suurempi muutos on se, että olen päättänyt alkaa juoksemaan normaaleja lenkkejä ja tai intervalleja sekä mäkeä. Nyt varsinkin jos ja kun salille pääsee pidempään ajan jaksoon vähemmän tai saati ollenkaan. Tämä avaa enemmän aikaa tekemään muita harjoitteita kuten juoksemista. Nyt vielä keli on hieman mitä on mutta olen jo käynyt vetämässä pari pienempää juoksulenkkiä. Tuolla sohjossa ei vain ole ihan niin kiva ja hyvä juosta saati mennä tekemään vetoja tai juosta mäkeä. Toivonkin, että lumet sulaisivat mahdollisen nopeasti tai löytäisin hyvän kohdan missä voi vetää vetoja tai mäkeä.

Viime syksynä / alku talvena asetin itselleni jälleen painonpudotus tavotteita mutta jäin niistä kaus. Tiedän sen perusteella taas enemmän mitä pitää tehdä toisin. Tällä kertaa ajatukset ovat kuitenkin nostaa aerobista kuntoa ja varsinkin juoksukuntoa niin silloin myös juokseminen on mukavampaa. Muistan kyllä sen, että kun juoksukunto oli hyvä niin silloin juokseminen oli paljon mukavampaa ja helpompaa jopa huonoina päivinä. Kunhan vain malttaisin ottaa rauhallisen aloituksen enkä lähteä liian nopeasti tekemään liikaa mikä johtaa helposti koko asian lopettamiseen. 

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.