Kesä lähellä niin kuntosalilla vähän treenaajia

16.11.2016 - 12:06

Mitä lähemmäksi kesä tulee niin sitä vähemmän kuntosalilla on treenaajia. Olen tämän trendin jälleen huomannut, että kun viikko menee niin kuntosalilla on vähemmän väkeä. Vielä maanantaina ja tiistaina väkeä on hieman enemmän, mutta jo torstai on hiljaisempi ja perjantai hiljaisin. Tammikuun alussa kun kuntosaleilla on väkiboosti käynnissä ja kuntosalit takovat suurimmat voitot vuodelle niin siitä tähän päivään väkimäärän lasku on lähes aina samanlainen. Tammikuun vaihduttua helmikuulle ensimmäinen season on jo lopettanut kuntosalilla käymisen. Tähän seasoniin taitavat kuulua uuden vuoden lupauksen tehneet ja muuten joulukinkun sulattelijat. Tämän jälkeen helmikuussa lopettaa vielä suurella prosentilla kuntosalilla kävijöistä joten maaliskuussa väkimäärät kuntosaleilla alkavat olemaan "normaalia". Vuoden alusta näiden parin kuukauden jälkeen lasku rauhoittuu toukokuuhun asti johon mennessä ei niin aktiiviset kuntosalilla kävijät lopettavat.

En nyt ole ihan varma tuosta lopettavatko kaikki aina kuntosalilla käynnin vai vaihtaako osa esimerkiksi treenipäiviä ja kellon aikaa. Johonkin se väki aina katoo kuntosalilta viimeistään kesään mennessä ja osa palaa sitten takaisin syksyn tullessa eli kun lomakausi alkaa loppumaan. Tällöin on käytännössä vuoden toinen väkiboosti seasonki hetki. Tämä on tietenkin paljon pienempi kuin vuoden alussa oleva boosti, mutta kuitenkin huomattava. Tämä sama trendi on jatkunut alusta asti kun itse aloin käymään kuntosalilla ja nämä ovat tälläisiä asioita joita vain huomaa helposti kun käy kuntosalilla lähes kokoajan.

Tälläiset tiedot ovat toisaalta tärkeitä tietää sillä tämän kaltaiset asiat voivat vaikuttaa omaan tekemiseen. Itse olen ainakin reagoinut tälläisiin asioihin lähinnä sillä, että olen mennyt hieman myöhemmin kuntosalilla. Tällöin olen yrittänyt välttää ruuhka-ajat jolloin treenaaminen on erilaista kuin normaalisti. Näihin väkiboosteihin ja ruuhka-aikoihin reagointi muutti myös omalla kohdalla kokonaan kuntosalille menojan. Suurinpiirtein iltapäivän kuntosalilla käynnit siirtyivät iltaan jolloin olen nyt tottunut käymään. Samalla tämä on myöskin johtanut siihen, että iltapäivällä on outo treenata.

[[{"fid":"428","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":"","field_folder[und]":"71"},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Olen väkiboosteista ja ruuhka-ajoista aikaisemminkin kirjoittanut ja varmaan useampaan kertaan tai ainakin maininnut asista, mutta tämä on sinällään ajankohtaista tällä hetkellä. Tänään mennessäni kuntosalille ajattelin kuntosalilla olevan vähemmän väkeä, mutta siellä olikin hiljaisempaa kuin ajattelin. Menin tänään noin puolituntia "normaalia" aikaisemmin ja tällöni kuntosalilla oli hiljaista. Mielestäni mitä edemmäs kello meni ja tuli sitä aikaa kun olisin normaalisti tullut kuntosalille niin tällöin väkeä tuli mielestäni hieman enemmän. Perjantait ovat vain yleisesti hiljaisia treenipäiviä meni kuntosalille käytännössä monelta tahansa. Siinä mielessä perjantai on hyvä treenipäivä ainakin jos haluaa treenata rauhallisemmin eikä halua odotella painoja tai laitteelle pääsyä.

Viikon viimeinen treeni oli jalkatreeni?

Tänään en suunnitellut mitään ennen kuntosalille menoa enkä myöskään odottanut treeniltä oikeastaan mitään. Minulla oli hieman sellainen asenne tänään, että meni miten meni. Tietenkin haluan treenin menevän hyvin, mutta jalkatreenit ovat minulle nykyään ne tärkeysjärjestyksessä alhaisimmat. Jalkatreeniä en halua jättää väliin, mutta jo pitkän aikaa olen enemmän keskittynyt muihin treeneihin sinällään enemmän. Itselläni kun jalat ovat olleet aina "hyvässä" kunnossa ja saanut tehtyä treenit hyvin niin tästä syystä jalkojen prioriteetti on alhaisin. Kovilla jalkatreeneillä on myöskin se vaikutus etten pääse tekemään aerobistatreeniä välttämättä seuraavana / seuraavina päivinä kunnolla.

Jalkatreenissä tehdyt painot ja muuten sarjat / treenit eivät välttämättä kerro sitä asiaa, että jalkatreenit eivät ole prioriteetissa korkealla. Näin tuntuu olevan monella muullakin sillä kuntosalilla näkee ihmisiä jolla yläkropasta näkee, että on tullut käytyä kuntosalilla, mutta jalat ovatkin sitten jäänyt väliin tai vähemmälle. Itselläni näin ei ole ikinä ollut ja vaikka jalkapäivä jääkin ensimmäisenä väliin jos joku treeni jää välistä niin silti treenaan jalkoja hyvin ja kovaa. Ehkä muissa lihasryhmissä ja näissäkin muutamissa liikkeissä haen helpommin tuloksia painoissa kun taas jaloissa tälläisiä liikkeitä ei oikeastaan ole. Kyykky nyt voisi olla tälläinen liike, mutta en ole ikinä edes kokeillu maksimi ykköstä. Haluaan aina saada kyykyssä tehtyä sarjoja, oli se sitten lyhyempi viisi toistoa tai pidempi kymmenen toistoa. Itse olen oikeastaan lähes aina ollut tyytymätön kyykky tulokseeni sillä olen vain odottanut jaksavani nostaa paremmin. Tämä perustuu siihen, että jalat ovat kuitenkin ollut hyvä lihasryhmä itselleni ja olen saanut tehtyä hyvillä painoilla muita liikkeitä.

Tänäänkin aloitin kyykuyssä kunnon sarjat 100kg:lla. Ajattelin aluksi nostavan painot johonkin 120kg - 130kg, mutta ajattelin niiden olevan hieman liikaa tällä kerralla. Hieman varmaan tästä syystä päätin tehdä tänään kyykyssä kolmen sarjan tilasta viisi sarjaa. Viisi kymmenen toiston sarjaa 100kg ja päässä alkoi tuntumaan pientä särkyä ja huimausta. Tämän lisäksi tein suunnitelusti vielä kolme kymmenen toiston sarjaa zercher kyykkyä joten yhteissaldo kyykkyjen osalta oli tänään kahdeksan. Ajattelin tähän vielä tekeväni sumokyykyn käsipainoilla, mutta katsoin tämän olevan tänään liikaa. Kolme erilaista kyykkyä samaan treeniin on hieman liikaa ellei jalkatreenistä tee todella pitkään tai jätä niin sanottua takareisiliikettä tekemättä. Viime viikolla tein kyykyn ja zercher kyykyn lisäksi vielä yhden jalan jalkaprässiä, mutta tänään katsoin sen oelvan liikkaa ja toistaalta halusin tehdä erilaisen jalkatreenin kuin viimeksi. Miten jalkatreenistä voi edes saada kunnolla erilaisen jos kolme ensimmäistä liikettä on samat kuin edellisellä viikolla. Toisaalta jälkeempäin katsottua tämän viikon ja viime viikon jalkatreeneillä ei nyt niin suuria eroja edes ollut.

AJattelin tehdä tänään hieman erilailla jalkatreenin kuin mitä todellisuudessa tein. Mietin kyykyn aikana seuraavaa / seuraavia liikkeitä, mutta päädyinkin tekemään samoja kuin viimeksi. MItä sitä lähetä suuremmin treeniä muuttamaan kun viimeksi treeni meni hyvin ja liikkeet olivat raskaita? Ehkä seuraavassa treenissä voisin jättää normaalin kyykyn väliin ja tehdä sumokyykyn jollain variaatiolla tai tehdä jalkatreenin pidemmillä sarjoilla jolloin valitsisin liikkeen sen mukaan. Itselläni on hyvä käsitys siitä millaisen jalkatreenin haluan tehdä kun haluan keskittyä aerobisempaan tai voimaan / yleiseen raskaaseen treeniin.

Jalkatreeni

  • Kyykky 60kg x10, 5x10 100kg
  • Zercher kyykky 3x10 60kg
  • Pohkeet istuen 3x10 125kg
  • Yhden jalan pohkeet smith 3x10 60kg
  • Bulgarialainen askel kyykky käsipainoilla 3x10 20kg
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 20kg päättyen 100kg

Kesäloman aikana aloin "rikkomaan" kuntosalitreenejä sillä tavalla että lähdin enemmän pois kaavamaisista treeneistä. Samoin olen tehnyt aikaisempina vuosina että juurikin lomalla ja muutenkin siihen kesällä olen vaihtanut tyyliä miten olen kuntosalitreenejä suorittanut. Tämä on johtunut periaatteessa kahdesta eri syystä mutta käytännössä yhdestä syystä. Ensinnäkin olen käynyt kesäisin treenaamassa PTVGYM:llä enemmän tai toisekseen olen käytännössä kesän aikana poissa kotoa kuudesta kahdeksaan viikkoa.

Miksi "höpö höpö" / kevyt treeni tuntuu todella paljon raskaammalle kuin kova treeni? Olen tästä asiasta mielestäni jo kirjoittanut monessa kirjoituksessa mutta tämä asia nousi taas esille kesällä treenatessa. Mielestäni tässä on kaksi syytä mitkä vaikuttavat siihen että tuollainen "höpö höpö" on laittanut minut todella lujille. Ei varsinaisesti vielä treenin aikana mutta treenin jälkeen kun olen päässyt kotio. Monesti kun olen tehnyt "höpö höpö" treenin syystä tai toisesta niin se ei ole välttämättä vielä tuntunut kuntosalilla mitenkään ihmeellisesti mutta sitten kun olen kotiutunut treenistä niin sitten väsymys on iskenyt pahemman kerran.

Minulle tuli mahdollisuus käydä Turun PTVGYM:llä niin ajattelin tarttua siihen. Pari vuotta sitten vein äitini Turkuun konserttiin ja menin siksi aikaa Turun PTVGYM:lle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Turun PTVGYM:llä mistä kirjoittelinkin PTVGYM Turku kokemuksia. Minulle jäi tuosta ensimmäisestä kerrasta hyvät kokemukset ja hieman lannisti palata takaisin Pitäjänmäen PTVGYM:lle tuon kerran jälkeen. Toinen käynti Turun PTVGYM:lle tapahtui tämän vuoden juhannus reissulla Vammalaan kun päätin tulla Turun kautta takaisin kotiin. Tämä toinen kerta olikin itselleni pienoinen pettymys mutta se saattoi myös johtua siitä että kyseessä oli lauantai-iltapäivä kellon ollessa vasta 14 aikaan. Miten sitten nyt kolmas käynti Turun PTVGYM:llä näytti ja kertoi?

Siis tämähän alkaa olemaan kulttuuri shokki kun palaa takaisin kotio ja käy tekemässä treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Kun on vajaa neljä viikkoa tottunut treenaamaan Vammalassa sekä Tampereen Loaded:lla sekä Tampereen PTVGYM:llä missä ihmiset osaavat käyttyätyä niin paluu kotiin ja Pitäjänmäen PTVGYM:lle on kyllä. Olen jo kaikenlaista Pitäjänmäen PTVGYM:llä nähnyt: kusiset wc:t, kusiset suihkut, oksennusta wc:n lattialla sekä teineillä kuset housuissa kuntosalilla mutta tämän päiväinen menee kyllä ihan omaan luokkaansa.

Kirjoittelin tuossa viimeksi PTVGYM Pitäjänmäki kokemuksia kun treenaa päivittäin niin siinä jätin yhden asian mainitsematta. Pitäjänmäen PTVGYM:llä tuntuu käyvän vain voimakkaita treenaajia mikä on toisaalta pienoinen ihme sillä nykyään näen harvemmin kovia penkkaajia, mavettajia tai kyykkääjiä. Kyllähän kovia penkkaajia, mavettajia sekä kyykkääjiä PTVGYM:llä näen mutta en enää läheskään niin usein kuin aikoinaan. Nimittäin kun menen tekemään ihan mitä tahansa laitetta niin joudun aina ottamaan puolet painoista pois mitä siinä on käytetty. Tämä vain sinällään ihmetyttää kun en tosiaan näe enään PTVGYM:llä kovempia penkkaajia, mavettajia tai kyykkääjiä.