Käsitreeniä ja rintatreeniä erkoistekniikoilla supersarjoja, pakkotoistoja ja rest-pausea

16.11.2016 - 12:06

Pari hieman erilaista treeniä vaikka hieman niissä oli samaakin. Tiistaina oli vuorossa käsitreeni missä tuli tehtyä hauista ja ojentajia vuorotellen joko perusliikkeenä tai supersarjana. Keskiviikkona vuorossa oli rintatreeni missä tuli käytettyä enemmän perussarjoja vaikkakin pakkotoistojakin tuli käytettyä. Se mitä yhteistä näillä treeneillä oli olivat failureen tekeminen sekä myöskin pidemmät sarjat. Keskiviikon rintatreenissä vinopenkki tuli tehtyä kahdella setillä. Kahdella erilaisilla pidemmällä setillä. Ensimmäinen oli tiputussarja 5kg painoilla ja toinen oli 50 toiston sarja rest-pauseja käyttäen. Samanlainen setti minkä tein viimeviikolla, mutta onnistui paremmin tällä kertaa sillä sain kaksi 20 toiston rykäystä sekä yhden 10 toiston kun viimeksi tuli tehtyä aikalailla eri pituisia.

Käsitreenit olen nyt yleisellä tasolla tehnyt pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla. Näin olen saanut todella hyvän poltteen päälle. Isoilla painoilla kun tunnun saavan heikommin hyvän tuntuman päälle, mutta välillä minun pitäisi kyllä käyttää isompiakin painoja. Ehkä seuraavassa käsitreenissä minun kannattaisi yhdistää isot painot ja pienemmät painot supersarjojen saralla tai sekoittaa isot painot ja pienet painot. Minulla on kyllä molempiin tapoihin mahdollisia suunnitelmia joten se ei kyllä tuota vaikeuksia kehittää erilaista käsitreeniä. Olen meinaan miettinyt jo hieman pidempään käsitreenin muuttamista erilaisempaa suuntaan, mutta en vain ole vielä toteuttanut tai testannut kyseistä menetelmää.

Rintatreenin puolella tein aika "perus" juttuja mitä olen nyt rintatreenissä tehnyt. Aluksi penkissä "kovia" kuuden toiston sarjoja failureen asti sillä viimeisessä kuuden toiston sarjassa taisin saada itse yhden toiston ja loput menivät enemmän tai vähemmän pakkotoistoilla. Sarjamääriä en laskenut eikä sillä ollut suurempaa merkitystä sillä en laskenut treenin minkään liikkeen sarjamääriä. Penkin jälkeen tein vinopenkkiä kaksi sarjaa erikoistekniikoilla. Ensimmäinen sarja oli tiputussarja 5kg kiekoilla ilman pysäytystä vaan tekeminen jatkui kokoajan. Painoja otettiin liikkeestä pois aina sitä mukaan kun oli tarve ja kun tein failureen tyylillä enkä toistomäärillä niin toistomäärät olivat loppua kohden pienet. Toistomäärillä olisin saanut enemmnä toistoja kaikilla painoilla kun failureen tyylillä jollain painoilla ei oikein tullut toistoja. Tiputussarjan jälkeen tein vielä yhden 50 toiston sarjan rest-pauseja käyttäen. Olen tätä tyyliä alkanut käyttämään hieman enemmän ja onhan tämä erikoistekniikka minulle uusi sillä aikaisemmin en ole sitä oikeastaan käyttänyt. Aluksi päätän jonkin yhteistoistomäärän minkä jälkeen alan sitä kohti menemään. Mieluiten aina saman verran toistoja minkä jälkeen noin kymmenen sekunnin tauko minkä jälkeen homma jatkuu ja tätä toistetaan siihen saakka kunnes yhteismäärä tulee. Tyylit voivat olla esim kymmenen toistoa tauko tai kaksikymmentä toistoa tauko alkuun mutta loppua kohden toistomäärät helposti laskevat ja taukoja tarvitsee ottaa tiheämmin.

Käsitreeni

  • Supersarja Hauiskääntö suoratanko + Hauiskääntö z-tanko kapeaote
  • Ranskalainen punnerrus
  • Supersarja Hauiskääntö ylätaljassa + Hauiskääntö alataljassa
  • Supersarja Ojentajapunnerrus tanko + Ojentajapunnerrus naru
  • Supersarja Hauiskääntö käsipainoilla vastaote + Hauiskääntö käsipainoilla hammer
  • Kapea punnerrus käsipainon päällä

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki smith
  • Alaristikkäistalja
  • Peck-deck seisten

Olen jo pidempään huomannut sen asian että kun on kuntosalilta pois viikkoja tai kuukauden verran missä normaalisti käy päivittäin niin silloin huomaa eräitä asioita todella helposti. Kun käy tietyssä paikassa aktiivisesti ja useasti niin silloin tiettyihin asioihin ja ihmisiin tottuu ja tietyistä asioista tulee rutiineita ja tottumuksia. Kun sitten tuosta arjesta tai aktiivisesti käynnistä tietyssä paikassa muuttuu harvempaan tai tulee vain taukoa niin silloin asioita vain näkee uudella silmällä. Hieman sama asia kuin söisi tiettyä ruokaa päivittäin niin hyvin nopeasti siihen tottuu eikä siitä esimerkiksi enää nauti samalla tavalla tai se vain on sitä mitä aina ennenkin. Kuitenkin kun kyseisestä ruuasta pitää taukoa ja kun sitä alkaa taas syömään niin siitä nauttii taas eri tavalla.

PTVatasen some on näköjään toiminut. Kävin nyt ensimmäiset kerrat Pitäjänmäen PTVGYM:llä loppiaisen jälkeen ja voi pojat sillä perjantai- sekä lauantai-iltana PTVGYM oli ihan täynnä teinejä. Varsinkin kun ottaa huomioon Pitäjänmäen PTVGYM:in koon niin siihen nähden aivan liikaa. En niinkään nähnyt hirveästi vanhempaa uutta väkeä mutta kyllä sieltäkin puolelta uusia naamoja oli hieman. Suhteutettuna teinejä oli varmaan se 80% kun taas lähiketjusalilla prosentit menevät toiseen suuntaan. Tämä vain kertoo ketkä katsovat PTVatasen videoita ja somea. Teinit.

Tuskaset muutamat viikot ovat nyt kuntosaleilla kun uuden vuoden lupaajat ovat löytäneet jälleen kuntosalille vajaaksi kuukaudeksi. Uusi vuosi aloitetaan morkkisella ja pahalla omalla tunnolla kun jouluna sekä uutena vuotena on tullut syötyä ja joutua aivan liikaa. Tämän johdosta paino on noussut ja kunto on laskenut. Valitettavasti olen nähnyt tämän trendin jo lähes kaksikymmentä vuotta eikä se tule tuosta yhtään muuttumaan ikinä. Aluksi siis innolla aloitetaan käymään kuntosalilla niin kuin ihan mitä tahansa muuta harrastusta kohtaan. Viikon parin päästä innostus on loppunut ja salikortista maksetaan vaikka siellä ei edes käydä.

Tein tällä viikolla kaksi erilaista penkkipunnerrus treeniä mutta kummassakin niin kuin yleensä lähes kaikissa penkki treeneissäni menen tekniikka edellä. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina menin 200kg ja 205kg painoihin joilla tein kahden toiston sarjat kun taas perjantaina otin 180kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Nämä kaksi treeniä ovat eräällä tapaa sitä samaa jatkumoa mitä olen yrittänyt ylläpitää jo pidempään. Älä ala hakkaa päätä seinään.

Niin ne päivät näköjään vaihtelevat vain todella paljon. Viimeksi kun minulla oli lauantaina viime vuoden viimeinen treeni ja tein kyykky treenin niin jaksoin tehdä vain 205kg painoilla viisi toistoa. Odotukset tuota treeniä kohtaan olivat suuremmat mutta jo hyvissä ajoin huomasin tangon vain painavan selässä. Minun oli tarkoitus tehdä ihan erilainen treeni mitä lopulta tein sillä minun oli tarkoitus tehdä 220kg - 230kg painoilla paria toistoa. Lopulta kun huomasin että nyt ei vain kulje niin päädyin sitten vieläkin kovempaan ajatukseen. Tekisin 205kg painoilla kymmenen toistoa.