Jalkatreenin alussa polvissa oli pientä kipua mutta tämä ei paljoa haitannut

16.11.2016 - 12:06

Jalkatreeni piti ottaa tänään hieman varoen sillä polvien kanssa oli jotain arvelluttavaa. Aina mennessäni kyykkyasentoon niin jaloissa tuntui pientä kipua tai sellaista kuitenkin ettei ne olleet ihan kunnossa. Tästä johtuen otin sitten tänään hack-kyykyn hieman helpommin enkä laittanut ihan maksimipainoja laitteeseen. Myöskin ajattelin aluksi tekeväni "vain" yhden hack-kyykky variaation kun olen muutoin tehnyt kahta tai kolmea eri variaatiota jalkatreenissä missä olen tehnyt hack-kyykkyä. Päädyin lopulta tekemään kaksi eri variaatiota ja kolmannen jätin väliin.

Tein kolme painon korotusta hack-kyykkyä tehdessä. Aluksi 25kg, 50kg ja viimeiseksi 80kg. Vaikka polvissa tuntui käytänössä jokainen toisto niin siitä huolimatta päädyin tekemään sarjapainoilla viisi sarjaa. Olisi ajatellut, että kolme sarjaa olisi riittänyt ja hack-kyykyn tekeminen olisi ollut tästä päivältä siinä. Jostain kumman syystä päädyin tekemään viisi sarjaa kolmen sijasta. Varmaan kun aluksi ajattelin tekevänin vain yhden hack-kyykky variaation tänään niin tämän pohjalta ajattelin varmaankin tehdä hieman enemmän toistoja.

Viiden kymmenen toiston sarjan jälkeen päädyin vielä tekemään yhden erikoissarjan hack-kyykkyä. Nämä menivät jo sitten paremmin. Ilmeisesti tässä vaiheessa yhteensä seitsemän sarjan jälkeen normaalia hack-kyykkyä polvenikin alkoivat toimivaan paremmin. En oikeastaan treenin yhteydessä huomannut koska polvet alkoivat toimimaan paremmin, mutta siinä vaiheessa kun aloin tekemään päivän toista hack-kyykky variaatota. Tämän jälkeen olikin paljon helpompi jatkaa jalkatreenin tekemistä kun polvissa ei enään tuntunut mitään ihmeellistä.

[[{"fid":"489","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Kahden hack-kyykkyliikkeen jälkeen jatkoin jalkatreeniä pohkeiden tekemisellä. Ensiksi jalkaprässissä ja sen jälkeen seisten. Jatkoin tänään jo noin kuukauden päivät jatkunutta trendiä tekemällä pohjeliikkeet ilman kenkiä sukkasillaan. Tämä tyyli syö painoja, mutta voi auttaa pohkeen loppuvenytykseen positiivisesti varsinkin jos kengät ovat hieman jäykemmät. Itsellä salilla käytettävät kenkäni soveltuvat normaalisti hyvin pohkeiden tekemiseen, mutta sukilla tehdessä saan pohkeideiden hieman paremman loppuvenytyksen. Yleisesti itse en näe pohkeiden tekemisessä painojen olevan se juttu joten yleisesti tuo ei haittaa yhtään, että "joutuu" painoista hieman tinkimään.

Takareidet menivät tänään bulgarialasella askelkyykyllä vaikka myöskin mietin takareisien tekemistä maaten laitteessa juurikin polvien kunnon takia. Polvien tuntuessa treenin edetessä paremmalta päädyin helposti tekemään takareidet sittenkin bulgarialaisella askelkyykyllä joka on raskaampi liike kuin laitteessa. Raskaampi on yleensä parempi liike ja muutoinkin liike on vaikeampi kuin laitteessa. Ihan vain pystyssä pysyminen tuottaa välillä vaikeuksia. Hieman väärä asento sivusuunnassa vaikeuttaa tasapainoa ja liian lyhyt asento pituussuunnassa vaikeuttaa liikkeen saantia kohdistumaan takareisiin. Siksi onkin tärkeää saada kerralla asento kuntoon jotta tasapaino pysyy ja liikkeen saa kohdistettua takareisiin.

Treenin loppuun tein vielä kevyen etureisiliikkeen tekemällä etureisikoneessa pienen korotussarjan.

Jalkatreeeni

  • Hack-kyykky 25kg x10, 50kg x10, 80kg 5x10
  • Hack-kyykky 3x40kg nopeasti ylös / hitaasti alas x4 + hitaasti alas / nopeasti ylös x4 + hitaasti alas / hitaasti ylös x4
  • Pohkeet jalkaprässi 130kg 3x10
  • Pohkeet seisten 110kg 3x10
  • Bulgarialainen askelkyykky käsipainoilla 20kg 3x10
  • Etureidet 5kg korotus 10kg -> 30kg 2x10 / paino ja lopuksi 30kg normaalilla tyylillä 30 toistoa

Täytyy sanoa, että dieetti on kulkenut varmaan kaksi viikkoa paikoillaan ellei jopa lähtenyt väärään suuntaan. Tähän vaikuttaa yksi asia mikä tapahtui kahdella perättäisellä viikolla eli viikonloppu "mässäily". Pari viikkoa sitten oli juhannus ja toissa viikonloppuna kävin uudestaan Vammalassa jolloin en myöskään jaksanut pitää dieetistä kiinni. Kun on reissussa tai paremminkin poissa arjesta ja arjen rutiineista niin dieettiä on todella vaikea pitää yllä

Viime viikonloppuna oli juhannus ja olin poissa kotoa sekä samalla meni normi rytmi sekaisin. Dieetin näkökulmasta tämä tarkoitti cardion ja aerobisen treenin väliin jättämistä käytännössä kokonaan sekä ruokavalion muutosta ihan totaalisesti. Kaikki tämä oli periaatteessa "suunniteltua" tai ainakin olin asiaan varautunut. Cardion / aerobisen treenin jättäminen kokonaan pois suunnitelmista ei ollut ihan niin suunniteltu asia mutta kävin kuitenkin normaalisti

Nykyään tulee liikuteltua suurempia rautoja penkissä, kyykyssä sekä maastavedossa mutta aina näin ei ole ollut. Ihan viimeisen vajaan kahden vuoden sisällä penkin, kyykyn ja maastavedon painot ovat nousseet oikeastaan radikaalisti. Toisaalta voi sanoa, että olen treenannut suuremmilla painoilla kyseisissä liikkeissä jo vuosia mutta sanoisin asian olleen niin, että vasta nyt tulee käytettyä suurempia painoja. Samalla kun paino ja ennätykset ovat nyt viimeisen

Viime viikko oli dieetin ensimmäinen viikko jolloin ei tullut niinkään edistystä jos asiaa tutkii vaa'an tai mittanauhan mukaan mutta tällä viikolla dieetti on mennyt jälleen eteenpäin. Tiesin tämän tulevan vastaan, että dieetti alkaa hieman tökkimään jossain kohtaan niin olin tuohon varautunut enkä lannistunut niin sanotusta ensimmäisestä viikosta jolloin tulosta ei niinkään tullut. Se miksi tulosta ei viime viikolla tullut mutta tällä viikolla taas tuli niin

Dieetti ei ole tosiaankaan syy miksi ei kannattaisi kokeilla välillä jopa ennätyksiä. Tietenkään ihan joka päivä ennätyksiä ei kannata tehdä ja palautuminen tälläisistä treeneistä voikin olla sitten toinen asia. Itsellä alkoi viime viikon keskiviikon jalkatreeni sinällään hieman harmittamaan sillä kyykky tuntui kulkevan hyvin enkä tällöin lähtenyt nostamaan uutta ennätystä. Viime viikon keskiviikkona kun kuitenkin sain kyykättyä 200kg painoilla kahden toiston