Hyytyviä kahdenkymmenen toiston sarjoja selkäpäivänä

16.11.2016 - 12:06

Juoksut on käkytännössä vaihtunut pyöräilyyn parin viikon aikana tai oikeastaan viime maanantain pitkän lenkin jälkeen. Viimeviikolla olin vain poikki eikä juokseminen oikein kiinnostanut ja tällä viikolla syy oli jalkatreeni. Maanantaina kävin juoksemassa, mutta keskiviikon juoksu jäi väliin jalkatreenin takia. En ole jaksanut heräillä aamuisinkaan niin aikaisin, että lähtisin juoksemaan aamulla joten tämä on ollut se oikea syy. Kun menen pyörällä töihin niin minun ei tarvitse herätä lähellekkään niin aikaisin kun olisin menossa juoksemaan aamulla. Pyöräily on myöskin hyötyliikuntaa jolla saan samalla kertaa menon toimistolle sekä liikunnan.

Juoksun "vaihtaminen" pyöräilyyn on myös edesauttanut kuntosali harjoittelua. Olen saanut enemmän enemmän unta kun en ole joutunut heräämään aikaisemmin sekä tunnen pyöräilyn olevan kevyempää kuin juokseminen. Tosin nythän olen juossut juoksuni hiljaa, mutta aamulla kevyempikin juoksu on useimmiten raskasta. Tämä on myös tainnut näkyä positiivisesti kuntosalilla varsinkin kahdenkymmenen toiston sarjoja tehtäessä. Tulokseni salilla olisivat väsyneitä jos olisin käynyt aamuisin aktiivisesti juosemassa ja jättänyt mahdollisesti unet vähiin. Viimeviikolla olin väsynyt, mutta se johtui pitkästä lenkistä mikä pisti suunnitelmat uusiksi. Tällä viikolla minun piti käydä juoksemassa keskiviikkona, mutta tiistain jalkatreenin jäljiltä katsoin parhaimmaksi jättää juoksut väliin. Olen siis oppinut hieman esimerkiksi vuodentakaisesta jolloin olisin varmasti mennyt juoksemaan.

Tänään jatkui pitkien sarjojen tekeminen selällä. Kolmannen viikon kolmas päivä takana kahdenkymmenen toiston sarjoilla ja pikkuhiljaa toistos alkavat olemaan väsyneempiä. Terävyys on melkein kadonnut ja pienilläkin painoilla tekee tiukempaa tehdä täysiä sarjoa. Minun piti aloittaa treeni tänään kahdenkymmenen toiston sarjoilla good morningissa, mutta treeni tuli aloitettua "selänmurskaajalla" maastaveto + good morning supersarjana. Tässä oli suunnitelmana aloittaa hieman kevyemmällä ja jatkaa samaa rataa, mutta aloitinkin raskaalla liikkeellä ja loput liikkeet menivät kevyemmin. Oikeastaan jos treeniä vertaa "normaaliin" suoritukseen niin selänmurskaajaa oli ainoa liike missä painot olivat "isot" sillä muihin liikkeisiin otin hieman pienempiä painoja millä olisin aloittanut normaalisti. Tämä oli loistava ratkaisu sillä selänmurskaaja meni hyvin hien tullessa ja loput liikkeet olivat hieman väsyneempiä. Painot eivät sinällään tuntuneet raskaille, mutta jostain syystä liikkeiden tekeminen oli vain raskasta. Olen kyllä huomannut eroavaisuudet kymmenen toiston sekä kahdenkymmenen toiston sarjoissa erilaisia. Kymmenen toiston sarjoissa painot tuntuvat paljon raskaammilta kun kahdenkymmenen toiston sarjoissa liikkeen tekeminen vain hyytyy eikä painot edes tunnu raskaille. Tälläin minulle kävi taas tänään 3/4 liikettä. Maastaveto + good morningin tekeminen tuntui raskaalle, mutta loppuissa liikkeissä tekeminen tuntui vain hyytyvän.

Jos kahdenkymmenen toiston sarjoista täytyy sanoa se epäsopivin lihasryhmä niin se on ehdottomasti selkä. Mitä tahansa muuta lihasryhmää pystyy tekemään hyvin kahdenkymmenen toiston setteinä helposti, mutta selkätreeniin ei mielestäni pitkät sarjat sovellu hyvin. Liikaa hyytymistä sekä epäsopivia liikkeitä pidemmille sarjoille. Jopa korotus- sekä tiputussarjatkin toimivat mielestäni paremmin selkään kuin pitkät sarjat. 

Selkätreeni

  • "Selänmurskaaja" supersarja 3x maastaveto 130kg x7 + good morning 60kg x10
  • Yhden käden kulmasoutu tangolla 3x20 10kg
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 4x10 30kg
  • Ylätalja kapea 3x20 35kg

Normaaliin tapaan minulla on nyt kesäloma taas heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin niin laitoin lähisalin jäsenyyden jäädytykseen osan ajasta. Tällä kertaa valinta osui kesäloman alkupuoliskolle kun viime vuonna laitoin jäädytyksen jälkimmäiselle puoliskolle. Näin ollen jäädytys on nyt päällä kun loma on alkamassa kun taas viime vuonna jäädytys oli päällä kun palasin lomilta. Viime vuonna kävin lähisalilla aina siihen saakka kunnes lähdin lomille minkä jälkeen lomilta palattua kävin treenaamassa PTVGYM:llä. Nyt tein vaihtelun vuoksi päin vastoin ja olen nyt käynyt ennen lomaani treenaamassa PTVGYM:llä ja loman jälkeen pääsen sitten suoraan "arkeen".

Eilen minulle tuli vastaan Instagramissa jonkun suomalaisen pt:n Akin video koskien onko penkkipunnerrus hyvä liike rintalihasten kasvuun? Siinä käytiin läpi asioita penkkipunnerruksesta negatiivisessa muodossa niin hän ei tykkää penkkipunnerruksesta. Kutsutaan Akia nyt "Aki the PT" kun en sukunimeä muista niin hän kertoi alkuun rintalihasten säikeistä ja kuinka ne menevät ylhäältä alas, alhaalta ylös ja vielä poikittain ja penkkipunnerrus ei osu näihin kaikkiin säikeisiin. Tämän jälkeen hän keskittyi siihen kuinka olkapäät menevät rikki penkkipunnerruksessa ja kuinka käsipainopenkki tai peck-deck olisivat parempia liikkeitä.

Yllätin itseni tämän viikon keskiviikkona sekä torstaina siinä mielessä että tein viikon ensimmäisessä kyykky treenissä kyykkyä ilman vyötä ja tämän jälkeen torstaina viikon toisessa maastaveto treenissä maastavedon ilman vyötä. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vyötä? Yhdessä vaiheessa aloitin aina kyykky treenin ilman vyötä ja kun pääsin yli 100kg painoihin niin otin vyön käyttöön. Näistä ajoista on todella kauan ja tuolloin kyykkyni ei ollut teknisesti ja painollisesti sitä tasoa mitä se on tällä hetkellä. Muistan että tein tuossa lähisalilla joskus mutta siitäkin on jo aikaa niin kyykkyä sukkasilleen ilman vyötä jostain kumman syystä. Muutoin en ole pahemmin kyykkyä tehnyt ilman vyötä.

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.