Höpöhöpö jumppailu ellei nyt vaihtunut niin ainakin sekoittunut "treenaamiseen" pikkuhiljaa

10.04.2017 - 15:47

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien kanssa, että treenin aikana tekeminen on tuntunut hieman "löysellä" mutta treenin jälkeen pientä särkyä on tuntunut. Rinta ja selkätreenien kanssa asiat eivät ole olleet ihan näin yksinkertaisia tai selitteisiä. Myöskin nämä treenit ovat kuitenkin eronneet muista treeneistä siinä mielessä, että olen jonkin penkin tai maastavedon tehnyt suurilla painoilla tai lähelle maksimia.

Kuitenkin nyt parin viime päivän aikana tähän on tullut sinällään muutosta, että esimerkiksi lauantaina jalkatreenissä tein ihan maksimi suoritteen kyykyssä minkä jälkeen tuli kyllä enemmän "kikkailtua" tai hifisteltyä miten sen nyt haluaa ilmaista. Sunnuntaina tuli tehtyä sitten selkätreeni mikä oli nyt kauttaaltaan enemmän "runttaamista" suurilla painoilla. Tässä selkätreenissä en tehnyt maastavetoa vaan keskityin enemmänkin muihin liikkeisiin ja nyt menin enemmän painot edellä kuin tekniikka. Kunhan tekeminen osui selkään eikä ottanut hauikselle tai muualle.

Mitä nyt viime torstain selkätreenissä tuli enemmänkin tehtyä maastavetoa ja satsattua siihen niin lauantaina tuli tehtyä taas soutuliikkeitä enemmän ja keskityttyä niihin. Torstaina maastavedot meni taas heikosti ja sain tehtyä vain kaksi ykköstä 220kg painoilla minkä jälkeen tein viisi viiden toiston sarjaa 180kg painoilla mikä sekään ei ollut hyvin. Tulin jälleen huomanneeksi maastavedossa sen, että pidemmillä sarjoilla kun alan väsymään niin tekniikkani menee siihen suuntaan, että nostan perseen hieman liian aikaisin. Tyyli alkaa muistuttamaan ehkä enemmänkin suorin jaloin maastavetoa kuin normaalia maastavetoa. En tiedä sitten näyttääkö tekniikka sille miltä se tuntuu itse tehdessä, mutta tunnen sen jo toistoa nostaessa, että perse alkaa nousemaan hieman liian aikaisin. Sitä miten lähtisin tätä asiaa korjaamaan niin en vielä ole suunnitellut.

Lauantainakin minun oli tarkoitus vääntää jalkatreeni enemmän "runttaamalla", mutta päädyin sitten sekoittamaan kaikkea suuremmista painoista aina "hifistelyyn" sillä yritin hieman uutta ja vielä enemmänkin naisille suunnattua takareisiliikettä. Ei siinä mitään sillä liike oli hyvä mutta aluksi todella vaikea. Tein nimittäin takareisiä maaten alavinopenkissä käsipaino jalkojen välissä eli ihan tarkkaan samaa liikettä kuin takareisi maaten laite. Ainoa suuri poikkeus oli liikkeen vaativuus pitää käsipainoa paikoillaan sekä saada liike oikeasti menemään takareisille. Huomasin sen, että jos jalkoja vain liikutteli sinnepäin ja liike näytti ehkä ulospäin hyvälle niin ei se takareisille kyllä mennyt. Jouduin ottamaan alkuun monia sarjoja joissa löysin itselleni sopivan liikeradan sekä jalkojen kulmat. Ei tuota liikettä ihan tuosta vain tehdä suurilla painoilla vaan se pitää tehdä hyvin keskittyneenä ja pienillä painoilla.

 

#squat warmup 100kg #pausedsquats & normal #legday #legworkout #squats #gymlife #gym

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Kun olin käytännössä mennyt lauantaihin asti vielä tällä "höpöhöpö" jumppaamisella niin tämä oli ihan suunniteltu muutos lähteä hieman runttaamaan treenejä joko enemmän tai vähemmän. Myöskin tämä nykyinen "höpöhöpö" jumpaaminen on ollut ihan suunniteltu tapa tehdä asioita ja mitä olen vieläkin jatkanut ja mitä myöskin jatkan. Tuo tyyli on vain itse treenin aikana tuntunut niin "höpöhöpölle", että siksi olen sitä juuri tuollaiseksi kutsunut. Se mitä tapahtuu treenin jälkeen eli jos ja kun alkaa pienet säryt johtuen hyvästä treenistä niin ei tuo nyt ihan niin "höpöhöpö" jumppaakaan ole. Lähinnä kun se välillä tuntuu sille ja etenkin kun se näyttää tuollaiselle niin siksi kutsun tuota höpöhöpö jumpaksi mitä kyllä suosittelen kokeilevan. Tietenkin raja nyt kaikella eli ei tämä höpöhöpö jumppa ole kuitenkaan mitään kevyen viikon touhuja vaikka sille kuullostaa ja voi näyttää.

 

Some sets from 130kg 5x5 #squat #legday #legworkout #gym #gymlife

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Foamroller auttaa jalkatreenien sekä selkätreenien jälkeen palautumisessa

Olen jatkanut enemmän tai vähemmän Foamrollerin käyttöä treenien päätteeksi. Varsinkin jalkatreenien ja selkätreenien lopuksi tai viimeistään seuraavana päivänä olen käynyt rullaamassa paikkoja ja tämä on auttanut palautumaan. Lauantaina menin jalkatreenin päätteeksi rullaamaan Foamrollerilla muutamaksi minuutiksi ja jo tuo auttoi. Suurin piirtein ihan normaali käveleminen oli hieman hankalaa kun jalat olivat jumissa ja treeni tuntui. Kuitenkin ihan todella maksimissaan kymmenen minuutin rullailun jälkeen pystyin jälleen kävelemään normaalisti tai normaalimmin eikä jaloissa tuntunut mitään niin ihmeellistä jumiutumista. Minusta rullailuun ei tarvitse käyttää kuin joku 5 - 10 minuuttia niin paikat ovat jo paremmat. En tiedä kuinka paljon oikeasti Foamrollerilla pitäisi rullata ja miten mutta nämä omat rullailut edes sinnepäin ovat auttaneet ja olen mielestäni kehittynyt rullaamaan ihan ok.

Kuitenkaan mikään ihme parantumista Foamrollerilla ei tapahdu sillä muutin maanantaiaamun juoksulle menemisen ihan kuntosalille menemiseen. Maanantaiaamuna minun oli tarkoitus mennä aamulenkille, mutta tunsin jalkojen olevan hieman liian huonossa kunnossa lenkille menemiseen joten päädyin menemään kuntosalille. Kuntosalilla puolestaan tein ihan normaalin käsitreenin minkä lisäksi tein pienen intervallitreenin crostrainerillä ja vatsoja & kylkiä.

Eilen lauantaina tuli tehtyä ensimmäinen maastaveto treeni kahteen viikkoon. Tämä treeni oli alunperin tarkoitus tehdä perjantaina mutta päätinkin tehdä silloin yhteisen jalkatreenin kaverin kanssa. Olen kyllä kahden viikon aikana tehnyt räkkivetoja sekä lohko maastavetoja jollain tavalla mutta ihan 100% teholla tai intensiivillä en. Tämä kaikki pohjautuu siihen että tunsin jo tuossa jokin aika sitten että alaselässä tuntui jonkinlaista rasitusta ja ajattelin että nyt on vain parempi pitää ainakin maastavedosta hieman taukoa.

Eilen perjantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa oikea jalkatreeni missä ensimmäisen liikkeen jälkeen alkoi tehdä jo pahaa. Oikeasti tein kyllä hieman vastaavan kovan jalkatreenin edellisenä lauantaina Roihupellon PTVGYM:llä missä tuli käytyä pitkästä aikaa. Ensiksi tein normaaliin tapaan kyykkyä mitä seurasi sitten vyökyykky, vaaka jalkaprässi ja heiluri hack-kyykky. Tuo kyseinen jalkatreeni oli aikalailla sitä luokkaa mitä nyt noita kovempia jalkatreenejä olen tehnyt. Niitä tulee aina silloin tällöin tehtyä mutta ero nyt eiliseen on silti merkittävä.

Eilen lauantaina tuli käytyä tekemässä jalkatreeni PTVGYM Roihupellossa. Yllätys yllätys että päädyin menemään PTVGYM Roihupeltoon jälleen kerran yksin vaikka alkuperäinen tarkoitus oli mennä yhdessä tutun kanssa ja mahdollisesti myös kaveri olisi voinut mahdollisesti tulla mukaan. No minä kun olen niin huonoa treeniseuraa ettei kukaan ikinä lähde mukaan. Tämä on tullut huomattua tässä parin vuoden aikana kun itse olen aktivoitunut käymään "paremmilla" kuntosaleilla treenaamassa ja olen aina silloin tällöin yrittänyt saada jotain mukaani. 

Tällä viikolla varsinkin PTVGYM:llä on huomannut että nyt on menossa joku lomaviikko. Muutenkin PTVGYM:llä huomaa helposti kun on menossa loma-aika tai näin niin kuin nyt niin lomaviikko. Huomasin tämän jo viime viikon lauantaina ja nyt niinä muutamina päivinä kun PTVGYM:llä kävin treenaamassa. Se asia minkä siis huomaa ovat nuoret salilla siinä noin jotain varmaa 15 - 18 vuoden ikäisiä joita nyt tällä viikolla on oikein vilissyt PTVGYM:llä.

Asia minkä nopeasti huomasin sen jälkeen kun aloin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:lle aktiivisesti hieman yli puolitoista vuotta sitten? Pimeämpinä vuoden aikoina huomaa sen että jotkut ihmiset ajavat ilman valoja pimeässä. Tätät asiaa ei huomaa valoisempina ajankohtina mutta esimeriksi taas eilen Hehä 2:lla yksi vanha pieni auto ajoi ilman etuvaloja ja tullessani yksi pakettiauto ajoi Turunväylää Kehä 2:lla ainakin ilman takavaloja sekä pakettiauto oli vielä tumma eli vielä vaikeammin huomattavissa.