Habitare & Hifimessut 2023 kokemuksia

17.09.2023 - 12:15

Eilen lauantaina tuli sitten käytyä jälleen kerran Habitare & Hifimessut 2023 Messukeskuksessa. Odotukset olivat aikalailla sitä samaa mitä tuli todettua viime vuoden Habitare ja Hifimessuista eli sitä samaa mitä tuli todettua edellisiltä kerroilta ja edellisiltä kerroilta. Habitare ja Hifimessut ovat vuodestan toiseen aikalailla samat mutta mielestäni hiipuvalla ja heikentyneellä meiningillä. Varsinkin Hifimessut ovat vuosi toisensa jälkeen vain huonontuneet ja Habitare on aikalailla samankaltainen mutta mielestäni muutamia vuosia sitten siellä oli enemmän. 

Hifimessut 2023

Jos aloitetaan Hifimessuista jotka ovat olleet minulle alkuperäinen syy mennä vuosia Habitare sekä Hifimessuille kun ne ovat olleet samaan aikaan. Vuosi toisensa jälkeen muistan ja tajuan vain sen asian että Habitare puoli on paljon parempi ja monipuolisempi kuin Hifimessut. Hifimessujen laatu itselleni sattuu vain osumaan jos siellä sattuu olemaan hyviä messutarjouksia joita ei ole vuosiin ollut tai koekuuntelussa jotkin sellaiset laitteet tai varsinkin kaiuttimet jotka oikeasti voisin ostaa. Näinkään ei ole ollut pariin viimeiseen vuoteen.

Hifimessut ovat ja olivat taas kerran Holiday Inn puolella hotellissa mikä merkitsee portaissa kävelyä, hikeä, ahtaita huoneita ja huonoa ilmaa. Tälläkin kertaa Hifimessujen puolella silloin kun siellä olin niin oli niin paljon väkeä että yleensä kaikki huoneet olivat ihan tupaten täynnä. Ei sinne mahtunut heti menemään ja kun kävin sitten kurkkaamassa mitä siellä oli niin valtaosa huoneista ei ollut odotuksen arvoista.

Messutarjouksia oli mutta ne eivät olleet minulle tällä kertaa ja valtaosa näytillä olevista tuotteista vaikutti muutenkin olevan ihan normaalilla hinnalla. Tähän asiaan ei yhtään edesauttanut sekään asia että juuri kesällä ostin NAD C298 päätevahvistimen eli käytännössä en ollut edes ostamassa tai hankkimassa mitään hifiä. Näin ollen minua ei niinkään oikein edes todella kiinnostanut mitä siellä olisi ollut messutarjouksissa.

Yksi ongelma oli myöskin se että messutarjoukset tuntuivat olevan kuunteluhuoneiden juuri siellä kohdassa minne oli vaikea mennä kun huoneet olivat täynnä. Osassa huoneista messutarjoukset tai informaatio mitä laitteita huoneesa oli niin ne olivat juuri siellä väen toisella puolella. Sinne olisi pitänyt joko odottaa ja mennä väkijoukon läpi. Ei siis monessakaan tapauksessa mitenkään kovin suunniteltu asia.

Yksi asia mitä näin tänä vuonna hieman enemmän mitä en ole nähnyt hirveästi oli koekuuntelussa olleiden laitteiden hinta. Osassa huoneissa olleissa kaiuttimissa ja laitteissa oli hintalaput kun yleensä mitään hintoja ei ole näkyvillä vaan ne pitää kysyä erikseen myyjiltä tai huoneen koekuuntelua pitävältä henkilöltä.

Mielestäni tämä viime vuosien Hifimessut formaatti Holiday Inn hotelillilla ei ole toiminut eikä toimi. Eri kerroksissa olevat huoneet ja siellä täällä hortoilu ei vain ole hyvästä. Myöskin kun katseli kun vanhat ja huonokuntoiset ihmiset tallustivat portaissa niin ei ollut mitenkään hieno mennä heidän perässään. Huoneet ripoteltu siellä ja täällä minkä lisäksi huoneet ovat ahtaita mihin ihmiset vain survovat edes sun takaisin niin ei oikein miellytä.

Habitare

Habitarelta jäi taas mieleen Iskun, Maskun, Tempur, Gigantin sekä Powerin isot myymälät minkä lisäksi siellä oli paljon muita erilaisia kylpyhuoneeseen, keittiöön eli remonttiin ja sisustukseen liittyviä isompia ja pienempiä kojuja. Itselleni siellä löytyi muutama kiinnostava koju ja mahdollisesti tulevaisuudessa minulle tulee tuon johdosta pieni projekti mistä ajattelin kirjoittaa sitten kun sen aika koittaa. Kuitenkin sain sieltä siis itse ideoita ja juurikin Habitare käynnin ansiosta tulen nyt tuon projektin aloittamaan.

Yleisesti kuitenkin kun minulla on ollu muutama vuosi sitten putkiremontti ja nyt pari vuotta sitten uusin keittiön niin ei ole oikein sellaista intoa suurimpaan osaan asioista mitä Habitaressa on tarjolla. Myöskin kun minulla ei ole omaa asuntoa tai mökkiä niin se karsii siihen liittyvät asiat ja esimerkiksi ulkoporeampeita sekä kiukaita siellä olisi ollut tarjolla.

Habitare on sellaiselle ihmiselle todella hyvä paikka kuka on miettimässä tai aloittamassa jonkin sortin remonttia tai tarvitsee huonekaluja sillä Habitaren puolelta löytyy hyviä messutarjouksia toisin kuin Hifimessujen

Kuten tuossa jokin viikko sitten kirjoittelin, että talviloma eteni loppuaan ja kehitin sen päätteeksi pari pientä projektia jotka tein heti sinä viikonloppuna kun palasin takaisin kotiin. Ensimmäinen projekti oli jo tiedossa ennen talvilomaa mikä oli asentaa Philips Hue Lightstrips valonauha keittiöön. Toinen pieni projekti oli asentaa makuuhuoneeseen hifi-järjestelmä käyttäen vanhaa Onkyo TX-NR609 vahvistinta sekä hankkimalla pari kaiutinta takaisin kaverilta

Viime kesänä kun tuli hankittua LG OLED C8 55" 4K televisio niin kaikki katsominen siirtyi automaattisesti siihen mikä tarkoitti sitä, että Optoma HD80 videotykin käyttö väheni entisestään. Ennen kuin siirryin 4K aikaan LG OLED C8:n myötä niin videotykin käyttö on vähentynyt radikaalisesti vuosi vuodelta sitten alkuvuosista. Alkuaikoina kun Optoma HD80 videotykki oli uusi eikä minulla ollut televisiota kiinni kotiteatterijärjestelmässä niin jos halusin katsoa

Talviloma vetelee loppuaan ja palaan pian takaisin kotiin parin pienen pienen projektin pariin. Ensinnäkin postin äppsin mukaan Saksan Amazoonista tilaamani Philips Hue lisätarvikkeet ovat saapuneet kotiin minkä johdosta pääsen jatkamaan keittiön Philips Hue Lightstrip projektiani. Alkuviikosta kirjoittelin omia ensikokemuksia Philips Hue:sta ja nyt viikonloppuna tai ensi viikon alussa kirjoittelen lisää Philips Hue:sta kuvien kera. Toinen pienempi projekti

Viime viikonloppuna tuli katsottua ensimmäinen DTS:X ääniraidalla oleva 4K bluray -elokuva Gladiator uudella Denon X3600H vahvistimella. Juuri kun olin alkanut tämän kirjoitusta kirjoittamaan niin katselin myös Big Lebowski 4K bluray:na mikä sisälsi myös DTS:X ääniraidan. Tätä ennen olin katsonut ainakin pari DTS:X ääniraidalla olevaa elokuvaa Scarface & Casino vanhalla vahvistimellani Onkyo TX-NR609 mikä ei tukenut DTS:X ääniraitaa vaan muunsi sen DTS-HD

Jouluna tuli hankittua kaksi paria Elac Debut A4.2 Atmos kaiuttimia joita olen ehtinyt nyt hieman testaamaan. Kahden Elac Debut A4.2 kaiutin parin hankinnan jälkeen kotiteatterijärjestelmäni on 5.1.4. Tätäkin asiaa tuli aikoinaan mietittyä pitkään riittäisikö 5.1.2 järjestelmä vai pitääkö sen olla 5.1.4 järjestelmä? Tutkin myöskin onko kannattavampaa siirtyä 7.1.2 järjestelmään vai 5.1.4 järjestelmään sillä minulla on enemmän 7.1 elokuvia kuin Atmos. Yleisesti