Fantasy Premier League 2019 - 2020 viikko1

14.08.2019 - 23:06

Fantasy Premier League kausi 2019 - 2020 alkoi viime viikonloppuna ja ihan samalla tavalla kuin viimeksi. Ei niin hyvin mutta ei niin huonosti. Sain kerättyä 67 pistettä kun viikon keskiarvo oli 65 pistettä eli niin sanotusti plussan puolelle. Kuitenkin mitä pelaaja valintoihin tulee niin tietenkin juuri ne pelaajat joita ajattelin ottaa mutta en sitten ottanut niin keräsivät loistavasti pisteitä. Omalta osaltani pisteet tulivat lähinnä sen takia, että käytin bench boostin eli myöskin vaihtopelaajat saivat pisteitä.

Ensimmäisen viikon suurin ongelma kohta oli keskikenttä. Lähes kaikki pelaavat pelaajat saivat kolme pistettä ja yksi yhden pisteen. Tämä ei ole vain tarpeeksi vaan keskikentältä pitäisi tulla yhdeltä tai kahdelta pelaajalta yli kymmenen pistettä jotta pärjääminen olisi parempaa. Kuitenkin rakensin joukkueen pidempää aikaväliä katsoen ja ensimmäiset kierrokset ovat aina ne vaikeimmat kun joukkueet hakevat vielä identiteettiään. Tämän johdosta alkuun voi tulla suuriakin voittoja, mutta tämä tulee tasoittumaan kierroksien edetessä.

Alkukierroksilla myöskin nähdään vielä pelaajien kierrätystä pelaajasiirroista sekä erilaisista FIFA:n turnauksista johtuen. Alkukierroksilla sellaisetkin pelaajat saattavat saada hyvin peliaikaa jotka normaalisti sitä eivät saa. Kuten esimerkiksi Arsenalin ensimmäisessä pelissä uudet hankinnat olivat vaihdossa ja nuorempia pelaajia avauksessa jotka tuskin saavat ihan niin paljoa peliaikaa mitä ensimmäinen kierros voisi antaa ymmärtää.

Ennen seuraavaa kierrosta teen yhden tai kaksi vaihtoa sillä tein yhden vaihdon ennen ensimmäistä kierrosta ihan sen takia kun tiesin pelaajan aloittavan penkillä. Yleisesti muuten en lähde katsomaan liikaa ensimmäisen kierroksen pisteiden tekijöitä vaan otan vielä ihan rauhallisesti.

Fantasy Premier League 2019 - 2020 viikko1

Fantasy Premier League 2019 - 2020 tilastot viikko 1

  • Overall Rank:
  • 2 507 982
  • Finland rank
  • 13 709
  • Total Players:
  • 5 994 261
  • Gameweek Points:
  • 67

Valioliigassa oli nyt poikkeuksellisesti kierros keskellä viikkoa joten tämä tiesi myös sitä, että Fantasy Premier League viikko 15 oli keskellä viikkoa. Viime kierroksella kun en huomannut sitä, että kierros alkoikin jo perjantaina niin missasin tehdä pelaajavaihtoja viikolle 14 niin tein sellaisen nyt viikolle 15. Ajattelin aluksi tekeväni kaksi pelaajavaihtoa mutta päädyin tekemään ennen kierrosta yhden ja vastaavasti kierroksen jälkeen kaksi viikolle 16:sta

Jo toinen viikko peräkkäin kun luulin viikon menneen huonosti mutta se menikin loistavasti. Viikolla 14 tuli kerättyä 61 pistettä kun keskiarvo oli 49. Minun oli tarkoitus tehdä ennen kyseistä viikkoa 14 muutama pelaajavaihto mutta kierros olikin jo alkanut perjantaina eikä lauantaina kuten normaalisti. Tämän johdosta en voinut sitten tehdä enää lauantaina pelaajavaihtoja ja hyvä näin. Nyt muutoinkin seuraava kierros viikko 15 on jo tänään tiistaina -

Kävin äsken katsomassa miten viime Fantasy Premier League viikko meni ja olin todella paljon yllättynyt kuinka hyvin se meni. En katsonut viikonlopun aikana missään vaiheessa paljonko pisteitä olin saanut ja kun kierros päättyi maanantaina niin pisteet tuli katsottua kokonaisuudessaan nyt jälkikäteen. Yllätyksekseni olin saanut 71 pistettä kun pistekeskiarvo oli 50 joten kierros oli onnistunut vaikka omasta mielestäni näin ei ollut.

Fantasy Premier League viikko 12 oli paluu arkeen parin paremman viikon jälkeen. Viikko 12:sta toi minulle 46 pistettä kun keskiarvo oli 48 eli jäin niin sanotusti kaksi pistettä miinukselle. Näin siis oman näkemykseni mukaan kun vertaan aina omia pisteitä viikon keskiarvoon. Viikolle 12 tein pari pelaajavaihtoa mitkä kohdistuivat tällä kertaa hyökkääjiin. Tällä kertaa nämä vaihdot eivät tuoneet yhtään sen enempää pisteitä kuin ilman vaihtoja mutta katsoin

Fantasy Premier League viikko 11 meni vaihteeksi "plussalle" eli sain enemmän pisteitä mitä keskiarvo. Viikko 11 toi minulle 52 pistettä kun keskiarvo oli 52. Ei hirveästi yli mutta yli kuitenkin vaikka kapteenin valinta menikin ihan mönkään saadessani yhteensä 4 pistettä. En myöskään tehnyt pelaajasiirtoja viikolle 11 mikä tarkoittaa sitä, että saan viikolle 12:sta kaksi ilmaista pelaajasiirtoa mitkä ajattelin käyttää. Ainoa ongelma on vain se etten tiedä