Eräänlainen sarja ennätys kyykyssä kun sain kolme seitsemän toiston sarjaa 180kg painoilla

13.08.2018 - 10:00

Totutteleminen treeneihin loman aikan näytti vievän muutaman päivän sillä keskiviikkona sain tehtyä kyykyssä eräänlaisen ennätyksen. Sain kyykättyä 180kg painoilla seitsemän toistoa minkä lopulta onnistuin tekemään kolme kertaa. Aikaisempi toistomäärä ennätys 180kg painoilla oli viisi toistoa. Eräällä tapaa tämä oli hieman odotettavissa sillä olen saanut nostettua kyykyn ennätystä pikkuhiljaa 230kg painoihin niin sen pitäisi näkyä myöskin sarjapainoissa tai toistomäärissä. Yleisesti ennätyksen pitäisi näkyä sarjapainoissa ja toistomäärissä sekä päin vastoin, mutta toisaalta ennätykset ovat aina ennätyksiä eikä sarjapainot heijastu ennätykseen.

Se että sain nyt kyykättyä 180kg painoilla näin hyvin oli todellakin yllätys. Kun aloin kyykkäämään niin jo 60kg aloituspainot tuntui vaikealta. Tämä johtui muutamasta asiasta kuten oudosta kyykky paikasta sekä jalat tuntuivat olevan hieman jumissa. Päähuoli oli kuitenkin outo kyykky paikka sillä jostain syystä en vain meinannut uskaltaa mennä alas edes 60kg painoilla. Yksi syy oli peili. En ole tottunut pitkään aikaan kyykkäämään peiliä vastaan ja jotenkin kun näin itseni peilistä niin keskityin peilin kautta enemmän tekniikkan kuin itse alas menemiseen. Kun ei näe itseään peilistä niin tällöin ei ala keskittymään pieniin asioihin vaan sitä vain alkaa tekemään toistoja.

Kun on mahdollisuus nähdä itsensä peilistä niin tällöin helposti alkaa keskittymään epäoleellisiin asioihin ja keskittymään enemmän tekniikkaan. Tällöin ainakin itse menetän jostain syystä rentouden ja uskalluksen mennä vain alas kun näkee itsensä peilistä. Vaikka kyseessä olikin pienet 60kg painot niin jo tässä vaiheessa peili teki itselleni vaikeuksia tehdä yhtään mitään. Kuitenkin pikkuhiljaa aloin oppimaan katsomaan peilistä pois päin mutta pidin kuitenkin pään suorassa ja normaalissa asennossa miten päätäni pidän kyykyssä.

Tämä kaikki otti aikaansa ja opin uusia asioita jokaisella sarjalla ja samalla sitten huomasin jalkojen toimivan hyvin. Itselleni kyykky, maastaveto kuin penkki ovat sellaisia liikkeitä joissa pään pitää olla kunnossa. Pienikin epäillys jaksamisesta tai siitä pystynkö tekemään toiston niin on tieto siitä, että toisto tai sarja ei tule menemään hyvin. Kun "tietää" pystyvänsä tekemään mitä on tekemässä niin tekeminen on paljon helpompaa. Varsinkin kyykyssä pitää vain tehdä eikä alkaa epäilemään itseään. Heti kun alkaa epäilemään itseään niin tämä näkyy siinä ettei saa painoja ylös tai tekeminen on muutoin raskasta.

Kannattaa myös tiedostaa myös sekin, että "tieto" ja liian hyvän olon tunne omista voimatasoista ei takaa kuitenkaan onnistumista. Olen monta kertaa huomannut tämän asian, että vaikka fiilis ja tunne on hyvä ennen sarjan tai noston tekemistä niin itse tekeminen voi olla ihan jotain muuta. Vastaavasti huonona päivänä jolloin tuntuu kipua ja muutoinkin tuntuu yleisesti väsyneeltä niin voi jaksaa tehdä jopa paremmin kuin normaalisti. Tällä kertaa minulla oli hieman tätä ennen kyykyn aloittamista sillä jaloissa ei tuntunut ihan 100% hyvälle. Se on aina mahdoton tietää ja sanoa sujuuko vai eikö suju ennen kuin alkaa varsinaisesti tekemään. Jopa lämmittelysarjat eivät kerro totuutta vaan vasta ensimmäiset tai jälkimmäiset oikeat sarjat näyttävät mikä päivän kunto oikeasti on.  Tämän takia itse en osaa etukäteen miettiä millaisilla painoilla tulen tekemään vaan katson miten liike tulee kehittymään ja menen ihan sen mukaan.

Tämä viikko alkoi aamulenkeillä mutta puolessa välissä muuttui tuplatreeneiksi kuntosalilla. Kaiken tämän muutoksen takana oli keskiviikon tuplajalkatreeni. Keskiviikkoaamuna tein takareidet ja illalla etureidet minkä jälkeen en ollut torstaina oikein juoksu kunnossa minkä takia päätin mennä aamulla kuntosalille. Vuosia sitten olisin mennyt varmaan väkipakolla aamulla juoksemaan vaikka jalkoihin olisi sattunut kuinka. Tällä kertaa jätin tuon tekemättä sillä

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että

En tiedä tuntuuko treenit itselleni nykyisin helpommin "höpöhöpö" jumpilta sillä useasti tuntuu treenin aikana, että eihän tässä ole nyt tullut tehtyä mitään ihmeellistä. En tiedä onko oma taso tai siis odotusarvo treenejä kohtaan noussut vain niin korkeaksi, että "normaali" tekeminen tuntuu enemmänkin "höpöhöpö" jumpalta kuin treeniltä. Kun treeni ei sisällä niinkään suuria painoja tai mitään ihmeellistä erikoistekniikka tekemistä niin tuo "höpöhöpö" fiilis

Keskiviikko muuttui vaihteeksi ihan täydeksi välipäiväksi vaikka olin suunnitellut ihan muuta. Maanantaina tuli tehtyä tuplatreenit niinkuin tiistaina ja saman piti tapahtua myöskin keskiviikkona minkä jälkeen loppuviikosta yhden treenin päiviä. Olin ajatuksissa tehdä tuplatreenin pitkän aikaa mutta loppujenlopuksi tulin päätökseen olla tekemättä yhtään treeniä. Keskiviikolle oli aikataulussa mennä katsomaan Power Rangers elokuva minkä jälkeen oli tarkoitus

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien