En ole määrämies, olen superman

16.11.2016 - 12:06

Tälläviikolla juosut ovat jääneet yhteen kertaan. Maanantaina olin todella väsynyt joten päätin jättää juoksun väliin ja nukkua tunnin pidempään. Tiistaina kävin juoksemassa kasin mikä meni hyvin. Eilen ja tänään ajattelin käydä juoksemassa aamulla, mutta käydessäni Hulluilla päivillä heti 8:lta päätin jättää juoksut juoksematta. Ihan vain sen takia, että olisi tullut kiire ja juoksemaan olisi tarvinnut mennä ehkä vähän aikaisemmin tai lenkin olisi pitänyt olla normi kutonen. Keskiviikko illan pidin myös väli-iltana niin sain keskiviikosta täyden välipäivän. Huomenna olin suunnitellut meneväni juoksemaan, mutta tänään salitreenin jälkeen päätin jättää huomisen väliin ihan vain sen takia ettei tule mitään loppuun palamisia. Kroppa kun tuntuu olevan todella äsköisen treenin jälkeen. Nyt parin viikon hyvä juoksukilometri putki katkeaa, mutta eipä se haittaa mitään koska en tähtää määrään. Jos tavoitteenani olisi määrä niin silloin en kävisi yhtä ahkerasti kuntosalilla ja tekisin siellä muutekin erilaista treeniä. Vaikka monet varmaan luulevat minun juoksevan jotain määrää tai koittavan jotain niin heti ovat väärässä, koska minulla ei ole mitään määrä tavoitteita. En ole jäljessä enkä ole edelle määrässä joten lenkkejä on vain hyvä vetää tuntuman mukaan.

[[{"fid":"158","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"263","width":"350","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Minulla on tällä viikolla ollut suhteellisen minimaalinen ruokailu. Maanantain ja tiistai meni vielä ihan ok, mutta eilinen ja tämä päivä ovat menneet normaalia pienemmällä. EIlen aamulla 2x2 leivän tupla, pihvi + raejuusto, jogurtti, 2x2 leivän tupla, munakas + jogurtti. Tänään 1x2 leivän tupla, pihvi + jogurtti, proteiinirahka ja nyt illalla vielä jotain. Eli aikas pieni syöminen oli alla ennen tämän päivän selkätreeniä joten kysymysmerkkejä oli ilmassa. Jaksanko treenata? Miten maastaveto menee? En kuitenkaan ajatellut hirveästi mitään kun aloin tekemään treeniä. Laitoin vaan painoja tankoon ja nostin raudat ylös jonka jälkeen lisäsin painoja. Loppujenlopuksi sain tehtyä maastavedossa 2x5 180kg mikä oli loistava suoritus. En edes yrittänyt aloittaa kolmatta sarjaa, koska sen olisi tiennyt mitä siinä olisi voinut tulla käymään. Selkä niks naks pum. Tämän vältin kun en alkanut tekemään sitä kolmatta sarjaa. Loppu treenikin meni hyvin ja pystyin tekemään treenin hyvillä painoilla loppuun asti. Tästä taas huomaa, että kyllä se kuntosali on mun juttu eikä tuo juokseminen.

Voinkin hyvin sanoa, että en ole määrämies koska olen superman, ainakin tänään. Treenin lopuksi yritin taas muutamia leuanvetoja ja kyllä niitä taas se 2x3 meni kädetsuorilta. Tästäkin oli todella tyytyväinen kun jaksoin vielä nostaa itseni ylös.

Selkätreeni

  • Maastaveto 1x5 100kg, 1x5 140kg, 2x5 180kg
  • Supersarja shotgun row 3x10 13.75kg + yhden käden ylätalja polvilteen 3x10 13.75kg
  • Kulmasoutu käsipainoilla 3x10 40kg
  • Alatalja 3x10 80kg

Maanantaina kävin tekemässä PTVGYM:llä maastaveto treenin ja sain tehtyä 260kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Tuo treeni meni aikalailla siten miten maastavedot ovat tuloksellisesti menneet viime aikoina. Toisaalta vaikka tuloksellisesti treeni meni ihan ok niin silti tekeminen oli väsynyttä. Tunsin tuon jo aika hyvissä ajoin että vaikka sain tehtyä toistoja niin tekeminen ei ollut ihan niin helppoa kuin olisin sen halunnut olevan. Toisaalta viime viikolla minulla oli vieläkin raskaampi maastaveto treeni Vammalassa mutta tuossa treenissä oli myös jotain henkisiä ongelmia kun treenasin kyseisellä maastaveto alustalla ensimmäistä kertaa sitten kesän.

Jatketaan hieman vielä lisäravinteista ja vitamiineista joista tuossa eilen hieman kirjoittelin "Lisäravinteet hyötyä vai rahan haaskausta? Omat kokemukseni eri lisäravinteista". Aloitetaan vaihteeksi aminohapoista. Itse olen käyttänyt aminohappoja treenijuomana jo vuosia ja eritoten dieetillä olen huomannut niiden vaikutuksen. Normaalisti aminohapot kyllä hieman tuntuvat sille että makeuttaisin vain veden paremman makuiseksi. Kuitenkin olen nyt tottunut aminohappoja juomaan treenin aikana mutta mitään sen kummallisempaa vaikutusta en kyllä osaa sanoa. Dieetillä kun normaalisti muutenkin syö vähän niin kyllä silloin huomaan että aminohapot auttavat jaksamaan treenin aikana hieman paremmin.

Vammala reissu on nyt takana ja tällä reisulla tuli käytyä ensimmäistä kertaa Tampereen PTVGYM:llä sekä laskettelukausi tuli avattua. Lauantaina mennessä Vammalaan poikkesin Tampereen PTVGYM:in kautta missä tein jalkatreenin minkä jälkeen Vammalassa kävin treenaamassa maanantaina rinnan, tiistaina maastavedon sekä torstaina jalat. Keskiviikkona ja perjantaina oli vuorossa sitten laskettelut ja mäessä tuli oltua parisen tuntia per päivä.

Pidättäytydään vielä kolmannen kerran putkeen kyykyn parissa kun pari viimeistä kirjoitusta on liittynyt kyykkyyn Tampereen PTVGYM:in vierailun johdosta. Ensiksi kirjoitin PTVGYM Tampere kokemuksia ja sitten sen jälkeen itse jalkatreenistä Tampereen PTVGYM:llä. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hieman tekniikasta ja nimen omaan jalkojen leveydestä. Kyykkyyn liittyy niin monta muutakin isompaa ja pienempää asiaa mitkä vaikuttavat millaisilla painoilla voi treenata ja miten koko kyykky asentoon edes pääsee.

Eilen lauantaina tuli käytyä testaamassa ja treenaamassa Tampereen PTVGYM:llä. Kirjoittelin jo hieman PTVGYM Tampere kokemuksia ja nyt ajattelin kirjoittaa itse treenistä mikä normaaliin tapaan oli jalkatreeni. Normaaliin tapaan siksi että yleensä lauantaisin olen nyt tehnyt viikon toisen kyykky- / jalkatreenin ja muutenkin kun nyt olen käynyt varsinkin Tampereella treenaamassa niin treenit ovat olleet joko selkätreeni tai jalkatreeni.