Dieetti kohti alle 100kg - Viikko 2

18.03.2022 - 16:50

Nyt oikeasti ollaan menossa jo kohti kolmannen viikon loppua mutta olen ollut nyt laiska kirjoittamaan dieetin toisesta viikosta. Toisella viikolla sain "pudotettua" painoa puolisen kiloa kun ensimmäisellä viikolla paino tippui parisen kiloa. Viimeksi 30 päivän "hc" dieetti tuotti toisella viikolla painoa alas parisen kiloa eli tuohon verrattuna 1.5 kiloa vähemmän. Toisaalta nyt paino oli siinä 108kg luokassa kun kesällä olin siinä 116kg luokassa. Myöskään en ole mennyt ihan samalla tavalla kuin tuolloin kesällä sillä silloin aloin toisella viikolla muistaakseni juoksemaan aamuisin mäkeä sillä kelit eivät oikein vielä sitä salli ainakaan paikassa missä haluisin sitä tehdä.

Näitä kahta dieetti ei voi verrata yksiin enkä sitä ole nyt tehnytkään. Myöskin otin jo toiselle viikolla yhden "cheat" aterian syömällä Grandiosan Big One pannupizzan mikä sattui olemaan pakastimessa. Tämä tapahtui perjantaina ja tulin siihen tulokseen että minun ei tarvitse olla ihan niin tiukalla ruokavaliolla kun tässä on kuitenkin aikaa enkä ole menossa mihinkään kilpailuihin, että minun tarvitsisi olla pian kunnossa. Myöskin tuolloin perjantaina yllätyksekseni penkkasin ensimmäistä kertaa tänä vuonna 200kg PTVGYM Pitäjänmäellä mikä tarkoitti yhtä salia lisää millä olen penkannut tuon 200kg.

Yleisesti tuntuu sille, että en olisi dieetillä. Olotilani tuntuu on alkanut tuntumaan kevyemmälle kuin parisen viikkoa sitten sekä olen saanut tiukennuttua salivyötä jälleen yhden reiän kireämmälle. Olen käynyt nyt aktiivisesti pari kertaa päivässä kävelemässä ja joinakin päivinä kerran hieman pidemmän jos on tuntunut sille, että en nyt viitsi väkisin mennä paria kertaa. Myöskin viime viikolla eli dieetin toisella viikolla kävin pari kertaa toimistolla jolloin en käynyt lenkillä mutta vastaavasti kävin toimiston altaalla uimassa. En jaksanut mitata uimisiani Garminiin mutta menin molemmilla kerroilla sen kuusi ja puoli kierrosta edes takaisin ja allas taitaa olla 20m tai 24m. Toimiston alla oon metrin vajaa "täydestä" että siellä ei tarvitse olla valvojaa mutta en nyt tiedä mikä lasketaan täydeksi?

Huomasin kyllä että treenit alkavat taas sujua jotenkin eri tavalla kun syö puhtaasti ja tästämällisesti. Tuo kyseinen viikko meni kyllä treenien suhteen kaksijakoisesti kun maanantaina sain räkkivedossa uuden sarja ennätyksen 280kg kolme toistoa sekä 290kg ykkös maksimin. Tuon jälkeen treenit menivätkin heikosti aina perjantaina saakka kunnes sain 200kg penkistä. Tuohon kyllä vaikuttaa tuo maanantain ennätyspäivä sekä nuo pari uintia mitkä rasittivat kroppaa enemmän kuin käveleminen.

Eilen perjantaina tuli käytyä pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla. Minun on ollut tarkoitus käydä Vantaan Loaded:lla jo aikaisemmin mutta ei vain ole tullut käytyä mutta tässä on nyt viime kuukausien aikana ollut muuta menoa. Yksi syy on myös ollut se että kaikki ne kerrat kun Vantaan Loaded:lla olen käynyt niin en ole oikein saanut treenistä irti. En ole vain jotenkin saanut henkistä puolta treeniin mukaan. Minun on ollut erittäin erilaista treenata Vantaan

Ensiksi oli pääsiäinen ja Mignon munat mitä seurasi vapun donitsit sekä munkit. Muuten tämän vuoden aikana ruokavalio ja paino on mennyt aikalailla plus miinus nolla. Välillä olen tuntenut olevani hieman tyhjempi ja välillä sitten hieman täydempi mutta yleisesti ottaen paino on ollut aikalailla sama 109kg - 110kg luokkaa. Kuitenkin ensiksi pääsiäisen jälkeen huomasin että nyt on paljon täydempi olo kuin mitä on ollut niin päätin ottaa tämän turvotuksen pois

Nyt tuli palattua niin sanotusti normaaliin kun torstaina tuli tehtyä deficit maastavetoa ketjuilla, perjantaina penkkiä ketjuilla ja nyt lauantaina kyykkyä ketjuilla. En edes muista milloin viimeksi olen tehnyt tämän minun viime vuonna muodostuneen rutiinin viimeksi? Olen meinaan nyt alkanut hieman poikkeamaan tuosta ja tekemään asioita hieman eri tavalla. Myöskin nyt pari viime kyykky treeniä PTVGYM:llä olen tehnyt Pitäjänmäen PTVGYM:in sijaan Roihupellon

Torstaina tein PTVGYM:llä deficit maastavetoa ketjuilla ja perjantaina oli vuorossa penkkipunnerrus ketjuilla. Torstaina olin hieman pettynyt siihen mitä sain aikaiseksi deficit maastavedossa ketjuilla ja perjantaina oli todella pettynyt siihen mitä sain aikaan penkissä ketjujen kanssa. Sitä en vieläkään tiedä eikä se minua paljoakaan kiinnosta paljonko ketjut tuovat vastusta penkkiin mutta jos viime viikolla sain penkissä helpon kolme kertaa viitoisen 160kg

Torstaina tuli tehtyä decifit maastavetoa ketjuilla pitkästä aikaa ja samalla tein maastavetoa ketjuilla pitkästä aikaa. Minulla ei ole ollut nyt mahdollisuuksia tehdä maastavetoa ketjuilla pitkään aikaan ja silloin kun on ollut mahdollisuus niin olen päätynyt tekemään normaalia decifit maastavetoa ilman ketjuja. Kuitenkin olen nyt tehnyt maastaveto treenejä ilman normaalia maastavetoa jo pidemmän aikaa. Olen vain tullut siihen tulokseen että nyt on parempi