Aikainen huonosti mennyt treeni sekä postin sekoilut

16.11.2016 - 12:06

Aamulla räpäsähti tekstiviesti, että cdonin paketti on noudettavissa postista joten tänään oli tiedossa postissa käynti. Mietin paketin hakemista suoraan töiden jälkeen, mutta päädyin hakemaan ne silloin kuin käyn kuntosalilla. Osittain tämän takia, mutta suuremmin vesisateen takia lähdinkin kuntisalille heti melkein kun olin päässyt kotio. Whey proteiini vain alas ja wc:n kautta vaatteiden vaihtoon ja tämän jälkeen sitten kuntosalille. Menin vesisateesta johtuen tänään kuntosalille autolla, mutta tähän vaikutti myös postissa käynti. Ensin treeni ja sitten postiin.

Kuntosalilla vähän jälkeen 16.30 mihin aikaan en ole nyt normaalina arkipäivänä käynyt aikoihin. En tiedä oliko tuo aika vai viimeyönä nukkumisen jäädessä vähäiseksi niin treeni meni todella huonosti. En huomannut mitään ennen ensimmäistä nostoa jolloin huomasin, että tänään ei suju yhtään. Minulla ei ollut voimia eikä muutenkaan tuntunut olevan innostusta tai jotain. Yritin stempata heti ensimmäisen sarjan mennessä huonosti, mutta eipä se auttanut yhtään. Aloitin tämän päivän selkätreenin maastavedolla joka oli alusta asti raskasta. Tiesin heti ensimmäisen sarjan jälkeen treenin menevän surkeasti ja kun tiedän treenin menevän huonosti niin silloin kaikki menee päin persettä. Minulle tulee kiire ja alan hosuja. Haluan nopeasti pois kuntosalilta. Tämä ilmiö on ollut aina minulla eikä se ole mikään uusi. Silloin kun treeni ei vaan kulje niin alan hosumaan, että pääsen nopeasti pois. Ikinä en ole jättänyt treenaamatta loppuun, mutta jotain liikkeitä on voinut jäädä tekemättä. Heti maastavedon jälkeen halusin vain pois.

[[{"fid":"227","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Maastavetoa tehdessä ei tainnut vielä hiki virrata kamalasti, mutta toisen liikkeen joka oli kulmasouta käsipainolla niin hikee pukkasi. Jos treeni olisi mennyt yhtä hyvin kuin hiki valui niin silloin treeni olisi mennyt loistavasti. Päivän saldo oli siis paljon hikea huonoin tuloksin. Ensimmäisen liikkeen mennessä huonosti niin aloin ottamaan vähän pienempiä painoja, kun ajattelin myös loppujen liikkeiden menevän huonosti. Ei ne nyt niin huonosti menneet kuin maastaveto, mutta eipä niissäkään ollut kehumista.

Tilasin tuossa viimekuussa Beats by Dr. Dre Wireless kuulokkeet Amazon.de.stä joita olenkin jo tovin odotellut kun arvioitu saapumispäivä oli 27.5. Yleensä Amazonin tilaukset ovat poikkeuksetta tulleet reilusti tätä päivää ennen, mutta kuulokkeita ei vain ollut kuulunut. Minulla on kerran pari ollut samanlaista juttua juuri Saksan Amazonin kanssa, että arvioidut päivät ovat menneet yli. Briteistä tulee paljon nopeammin tavara perille ja olenkin käyttänyt Ennemmin Britti kuin Saksan Amazonia. Kun kuulokkeista ei ollut kuulunut mitään niin olin valmistautunut ottamaan yhteyttä Amazoniin huomenna jos ei silloinkaan kuuluisi mitään. Tänään käydessäni postissa hakemassa pakettia kysyin samalla, ettei siellä hyllyissä olisi minulle muita pakettaja. Postin täti katsoi ja sanoi, että ei näytä. Silloin vähän puhuin asiasta ja hän kysyi onko minulla esim DHL:n seurantanumeroa. Katsoin nopeasti sähköpostia ja sieltä löytyi jokin numero minkä annoin tädille. Hetken aikaa hän siellä koneella jotain näpytteli ja hetken päästä hän sanoi: jaahas paketti näyttää olevan meillä. Joku postimies on siis käynyt vain droppaamassa postit ja katsonu, että paketti ei mahdu eikä tehnyt asialle mitään tai sitten hän on laittanu pienen lapun jonnekkin sekaan joka on hukkunu. Ties näistä mitään muutakuin, että huonoa palvelua. Onneksi kuulokkeet olivat siellä ja kävin kysymässä asiasta eli kaikki hyvin.

[[{"fid":"226","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Selkätreeni

  • Maastaveto 4x10 140kg
  • Kulmasoutu käsipainoilla 4x10 35kg
  • Alatalja 4x10 80kg
  • Ylätalja 4x10 50kg

Lauantain jalkatreeni tuntui itselleni pettymykseksi vaikka todellisuudessa siitä tuli oikeasti hyvä jalkatreeni. Lähinnä pettymyksen tunteen toi kyykyn epäonnistuminen mihin vaikutti muutama asia joita en ottanut huomioon. Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa perjantaina kovaa mavea mitä seurasi penkki samassa treenissä ja seuraavana päivänä jalkatreeni kyykkyineen. Tuolloin minulla ei ollut mitään ongelmia vaan kaikki meni paremmin kuin hyvin. Perjantain

Kahden tunnin jalkatreenin tekeminen ei ole itselleni mitenkään uusi asia vaan pikemminkin aikalailla normaali. Kahden tunnin jalkatreeni tarkoittaa yleensä sitä, että yksi liike tehdään "kunnolla" minkä lisäksi jalkatreeni sisältää muita liikkeitä. Normaalisti kahden tunnin jalkatreeni olisi aikalailla huono tai jopa turha. Normaalilla jalkatreenillä tarkoitan sitä, että minkään yksittäisen liikkeen tekemiseen ei kulu normaalia enemmän aikaa. Tekemällä ihan

Maanantaina oli "normaali" maastaveto päivä ja tällä kertaa en kyllä osannut odottaa treeniltä mitään. Olin kuitenkin viime viikolla tehnyt kaksi maastavetotreeniä ja muutoinkin viime perjantain ja lauantain treeneissä tuli käytettyä isoja painoja. Kun treeneissä käyttää isoja painoja niin tällöin se voi tarkoittaa sitä että seuraavissa treeneissä ei välttämättä jaksa käyttää yhtä suuria painoja. Muutenkin kun tein ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnolla

Lauantaina oli vuorossa jalkatreeni miltä en tiennyt mitä odottaa ja oikeastaan mitä tulen edes tekemään. Viikko oli yleisesti kuitenkin ensimmäinen normaali viikko loman jälkeen eli käytännössä ensimmäinen viikko pitkään aikaan kun tein tai ainakin piti tehdä kaksi kyykky treeniä samalla viikolla. Tietenkin viime viikolla kun palasin lomalta niin tämä jo osittain tapahtuikin mutta muutoin viikko ja treenit olivat erilaisia kuin "normaalisti". Tällä kertaa

En tiedä mistä sain päähääni tehdä maastavedon ja penkin samassa treenissä. Kyseessä oli samalla viikon toinen maastaveto- sekä penkkitreeni. Penkin osalta tämä ei ollut uutta mutta maastavedossa olen mennyt yksi treeni per viikko. Tietenkin on ollut yksittäisiä viikkoja kun olen tehnyt maastavedon ja sumomaastavedon samalla viikolla. Itse kuitenkin lasken nämä kahdeksi erilliseksi liikkeeksi sillä normaalissa maastavedossa on laajempi liikerata. Nyt kuitenkin