Kevyestä treenistä tuli hieman pumppi- / poltetreeni

16.11.2016 - 12:06

Tänään minun oli tarkoitus tehdä kevyempi viikko, mutta en tiedä oliko tämän päivän treeni ihan sellainen kevyt kuin ajattelin. Treeni taisi olla ennemminkin pummpi treeni kuin kevyt. Toisaalta treeni oli siltä puolin kevyt, että painot olivat tänään normaalia kevyemmät. Miksi sitten tämän päivän treeni oli enemminkin pumppitreeni kuin kevyt treeni niin syy oli se, että tein liikkeet kahdenkymmenen toiston sarjoina. AInakin hauiksen puolella sain todella hyvän pumpin ja painojakin taisi olla hieman liikaa sinä mielessä, että yritin tehdä myös toistot rauhallisesti. Toistot olivat tänään kontrolloituja tai ainakin pyrin siihen, mutta rauhallinen tekeminen teki pitkistä sarjoista lopppua kohden raskaita ja tällöin kontrolli hävisi hieman.

Kymmenen toistoa meni rauhallisesti ja kontrolloidusti, mutta tämän jälkeen mitä enemmän toistoja tuli niin sitä enemmän kontrolli hävisi. Tämä tarkoitti vain sitä, että minulla oli liikkeessä vain hieman liikaa painoja sillä rauhallinen ja kontrolloitu tekeminen tarvitsee pieniä painoja. Kun kontolli hajoaa ennen sarjan loppumista tämä tarkoittaa vain sitä, että painoja saattaa olla vain liikaa. Tietenkin kaksikymmentä toistoa on puolet pidempi sarja kuin kymmenen toistoa mikä pitää huomioida. Tietenkin tässäkin pääasiassa on painot ja tämä vain tarkoittaa sitä, että pitää käyttää pienempiä painoja.

Polte oli tänään päivän sana sillä sekä hauiksen puolella, että olkapäiden kanssa poltetta tuntui mikä johtui ihan pidemmistä sarjoista sekä hallituista sarjoista. Hallitut toistot ja hidas tempo toi tekemiseen poltetta mitä edesauttoi pidemmät sarjat ja tämän johdosta ainakin treenaaminen oli nyt erilaista kuin viikkoihin. Tänään myös tein liikkeitä jotka sopivat pidempiin sarjoihin ja saa nähdä tulenko tekemään tämän viikon loput treenit samalla tavalla vai sitten oikeasti kevyesti. Tämä on vain siinä mielessä parempi tietää etukäteen, että osaisi suunnitella tehtävät liikkeet kun kaikki liikkeet eivät oikein sovellut hyvin tämän tyyliseen treeniin.

Hauis- & olkapäätreeni

  • Hauiskääntö istuen 15kg 3x20
  • Yhden käden pystysoutu käsipainolla 15kg 3x20
  • Hauiskääntö z-tanko 37,5kg 3x20
  • Vipunostot takaolkapäille päätuettuna 5kg 3x20
  • Hauiskääntö ristikkäistaljassa 30kg 3x20
  • Vipunostot suorin käsin 5kg 3x20
  • Hauiskääntö ristikkäistaljassa naru 40kg 3x20
  • Yläselkälaite takaolkapäille 20kg x20, 40kg 3x20

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Asia minkä nopeasti huomasin sen jälkeen kun aloin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:lle aktiivisesti hieman yli puolitoista vuotta sitten? Pimeämpinä vuoden aikoina huomaa sen että jotkut ihmiset ajavat ilman valoja pimeässä. Tätät asiaa ei huomaa valoisempina ajankohtina mutta esimeriksi taas eilen Hehä 2:lla yksi vanha pieni auto ajoi ilman etuvaloja ja tullessani yksi pakettiauto ajoi Turunväylää Kehä 2:lla ainakin ilman takavaloja sekä pakettiauto oli vielä tumma eli vielä vaikeammin huomattavissa.

Jälleen kerran taas yksi käsitreeni juuri takana. Ennen kuin menin salille tekemään selkä- & käsitreenin aloin miettimään, koska olen viimeksi tehnyt kunnolla käsitreenin? Tuohon kysymykseen en tiennyt vastausta ennen treeniä enkä myöskään nyt treenin jälkeen. Yhdessä vaiheessa tein torstaisin olkapää- & käsitreenin minkä jälkeen aloin tekemään käsitreeniä joko selkä- tai rintatreenin yhteydessä. Jo tuolloin olkapäätreenin kanssa tehty käsitreeni painottui

Tein viime torstaina pitkästä aikaa olkapää- & käsitreenin omana treeninä. Tämän vuoden puolella kun olen tehnyt olkapäätreenin rintatreenin kanssa ja käsitreenin selkätreenin kanssa. Viikossa kun olen tehnyt kaksi rintatreeniä sekä selkätreeniä niin olkapäät ja kädet on tullut myös treenattua kaksi kertaa viikossa. Tosin tuolloin kun olen lisännyt olkapää- tai käsitreenin rinta- & selkätreenin yhteyteen niin silloin ne ovat olleet enemmän sivutreenejä

Viime viikolla kävi sitten taas aikalailla perus asia että kolmen hyvin menneen treenin jälkeen torstaina oli se viikon kevyin treeni minkä jälkeen olin kaikista väsynein. En ole ihan varma oliko vain neljäs päivä putkeen yleisellä tasolla liikaa vai tuliko torstaina oikeasti tehtyä raskaampi treeni. Kun priorisointi on alhaisin ja käytän suhteessa pienempiä painoja enkä tee raskaita punnerruksia niin treeni tuntuu olevan kevyempi. Muutoinkin kun treenaa käsiä

Dieettiä on nyt takana tasan viikko ja jo nyt on huomattavissa edistystä niin vaa'an kuin mittojenkin suhteen. Onneksi näin sillä olen huomannut päivittäin dieetin kulun enemmänkin päässä kuin kropassa sillä vähillä hiilareilla ja pienillä aterioilla meneminen verottaa. Päässä olen huomannut enemmänkin jonkinlaista päänsärkyä tai fiilistä kuitenkin siitä etten ole syönyt tarpeeksi, mutta kropassa en ole huomannut vielä mitään suurempia väsymisen merkkejä

Tällä viikolla tuli tehtyä pitkästä aikaa olkapää- & käsitreeni "isoilla" painoilla ja enemmän runttaavalla tyylillä kun normaalisti kyseiset treenit on tullut tehtyä pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla. Olkapää- & käsitreeni on tullut tehtyä viimeaikoina pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla ihan vain sen takia, että se säästää käsiä ja kyseisten treenien priorisaatio on tällä hetkellä alhaalla. Enemmän "pummpaavampi" treeni on paremminkin

Priorisointi on tärkeä osa kehitystä kuntosalitreeneissä. Tätä asiaa en sinällään tietoisesti miettinyt aloittaessani kuntosalilla käyntiä vaikka eräällä tapaa olen tätä harrastanut enemmän tai vähemmän. Tietenkään aloittaessa kuntosalilla käyntiä ei tarvitse miettiä niinkään priorisointia yhtään jos haluaa vain kehittyä yleisellä tasolla. Tietenkin jos aloittaa kuntosalilla käynnin tietyn asian takia niin tällöin priorisointi on jo tiedossa, mutta jos

Erilainen treeniviikko takana. Mitä sitten tämä "erilainen" tarkoittaa niin eihän se mitään ihmeellistä käytännössä tarkoita. Muutama asia teki treeniviikosta vain erilaisen ja näitä tekijöitä oli torstain aikainen kuntosalille meneminen sekä jalkatreeneissä muutama liikevalinta ja tietenkin myös normaalin penkin jättäminen pois rintatreeneistä. Kaksi näistä asioista oli tiedossa jo alkuviikosta sillä tiesin pitäväni normaalin penkin rintatreeneistä vielä pois

Tuli tehtyä torstaina todella loistava käsitreeni siinä mielessä kuinka hyvin perille se meni. Itse treeni ei ollut mitenkään erikoinen sillä treeni sisälsi pelkkiä suoria sarjoja. Treeni ei sisältänyt erikoistekniikoita kuten ei myöskään pitkiä sarjoja joita käyttämällä olen yleensä hyvät käsitreenit treenannut. Itse olen vain todennut sen, että erikoistekniikot kuten supersarjat, triplasarjat tai giant-sarjat yhdessä tai muutoin vain pitkien sarjojen kanssa